Hänen pyhyytensä paavi Benedictus XVI:n
viesti maailman rauhanpäivänä
1. tammikuuta 2008

Ihmiskunnan perhe —  rauhan yhteisö
1. Uuden vuoden alkaessa haluan lähettää hartaaat rauhan toivotukseni sekä lämpimän toivon tervehdykseni miehille ja naisille kautta maailman. Samalla tarjoan yhteiseksi pohdiskeltavaksi teeman, jonka olen pannut tämän viestin alkuun ja jota pidän erityisen tärkeänä: Ihmiskunnan perhe - rauhan yhteisö. Ihmisten välisen yhteisön ensimmäinen muoto on miehen ja naisen rakkaudesta syntynyt, kun he päättävät astua pysyvään liittoon rakentaakseen yhdessä uuden perheen. Mutta myös maan kansoja kutsutaan rakentamaan keskinäistä solidaarisuuden ja yhteistyön suhdetta, koska he ovat yhden ihmiskunnan perheen soveliaita jäseniä, kuten Vatikaanin II kirkolliskokous sanoo: ”Kaikki kansat ovat yksi ja ainoa yhteisö, niillä on yksi ainoa alkujuuri, koska Jumala asutti koko ihmissuvulla kaiken maanpiirin (vrt. Apt. 17:26) ja niillä on myös yksi viimeinen päämäärä, Jumala” (1).  

Perhe, yhteiskunta ja rauha

2. Luonnollinen perhe, elämän ja rakkauden läheinen yhteisö, joka rakentuu miehen ja naisen avioliitolle (2), muodostaa ”inhimillistymisen ensimmäisen paikan persoonalle ja yhteiskunnalle” (3) ja ”elämän ja rakkauden kehdon” (4). Perhe on sen tähden aivan oikein määritelty ensimmäiseksi luonnolliseksi yhteisöksi, ”jumalalliseksi instituutioksi, joka perustuu ihmispersoonan elämän perustalle kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen prototyyppinä” (5).

3.Todellakin, terveessä perhe-elämässä me koemme joitakin perustavia rauhan elementtejä: oikeudenmukaisuuden ja rakkauden veljien ja sisarten kesken, vanhempien edustaman autoriteetin, niille perheenjäsenille osoitetun huolenpidon, jotka ovat nuoruuden, sairauden tai korkean iän tähden heikkoja, keskinäisen avun elämän perustarpeissa, valmiuden hyväksyä muut ja antaa heille tarvittaessa anteeksi. Sen tähden perhe on ensimmäinen ja korvaamaton rauhan opettaja. Siksi ei ole ihme, että väkivalta on erityisen sietämätöntä, jos sitä tapahtuu perheessä. Niinpä todetaan jotakin oleellista, kun sanotaan, että perhe on ”yhteiskunnan ensimmäinen elävä solu” (6). Perhe on yhteiskunnan perusta myös, koska se saa jäsenensä ratkaisevalla tavalla kokemaan rauhan. Siitä seuraa, että ihmisten yhteisö ei tule toimeen ilman perheen tarjoamaan apua. Missä nuoret oppivat vähitellen maistamaan rauhan alkuperäistä ”makua” paremmin kuin siinä alkuperäisessä ”pesässä”, jonka luonto valmistaa heille? Perheen kieli on rauhan kieli; meidän täytyy aina lähteä siitä, muutoin me menetämme rauhan ”sanavaraston”. Puheen inflaatiossa yhteiskunta ei voi lakata viittaamasta siihen ”kielioppiin”, jonka kaikki lapset oppivat äitinsä ja isänsä katseista ja teoista jo ennen kuin he oppivat heidän puheestaan.

4. Koska perheellä on velvollisuus opettaa jäseniään, sille kuuluu erityisiä oikeuksia. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, joka on todella laillisen yhteiskunnan universaalien arvojen virstanpylväs, toteaa, että ”perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava yksikkö ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion antamaan suojaan” (7). Pyhä istuin puolestaan halusi tunnustaa perheelle kuuluvan erityisen juridisen arvon julkaisemalla Perheen oikeuksien peruskirjan. Sen esipuheessa sanotaan: ”persoonan oikeuksilla, vaikka ne on ilmaistu yksilön oikeuksina, on perustava yhteiskunnallinen ulottuvuus, joka saa luontaisen ja ratkaisevan ilmaisunsa perheessä” (8). Peruskirjan mainitsemat oikeudet ovat ilmaus ja täsmällinen määrittely ihmisen sydämeen kirjoitetusta luonnollisesta laista, jonka järki ilmoittaa ihmiselle. Perheen oikeuksien kieltäminen tai pelkkä rajoittaminen hämärtämällä totuutta ihmisestä uhkaa itse rauhan perusteita.

5. Siitä seuraa, että jokainen, joka vaikka tietämättäänkin kiertää perheen instituutiota, heikentää rauhaa koko yhteiskunnassa, kansallisesti ja kansainvälisesti, koska hän heikentää sitä, mikä on rauhan ensimmäinen aikaansaaja. Tämä asia ansaitsee erityistä paneutumista: kaikki mikä heikentää miehen ja naisen avioliitolle perustuvaa perhettä, kaikki mikä suoraan tai epäsuorasti estää sen avoimuutta uuden elämän vastuulliseen vastaanottamiseen, kaikki mikä estää sen oikeutta olla ensisijaisesti vastuussa lastensa kasvatuksesta, muodostaa objektiivisen esteen tielle rauhaan. Perhe tarvitsee kodin, työtä ja oikeudenmukaisen tunnustuksen vanhempien toiminnalle kodissa, mahdollisuuden kouluttaa lapsensa ja perusterveydenhuollon kaikille. Jos yhteiskunta ja julkinen valta eivät kanna vastuuta perheestä naissä asioissa, ne riistävät itseltään olleellisen voimavaran, joka palvelee rauhaa. Varsinkin tiedotusvälineillä on kasvatuksellisen voimansa tähden erityinen vastuu edistää perheen kunnioittamista tekemällä selväksi sen odotukset ja oikeudet ja tuomalla esiin kaiken sen kauneuden.

Ihmiskunta on yksi suuri perhe

6. Jos yhteiskunnan on tarkoitus elää rauhassa, se on kutsuttu saamaan inspiraatiota niistä arvoista, joille perheen yhteisö rakentuu. Tämä koskee yhtä hyvin paikallisia kuin kansallisia yhteisöjä; se koskee myös kansainvälistä yhteisöä, ihmiskunnan perhettä, joka asuu yhteisessä talossa, joka on maa. Täällä me emme voi kuitenkaan unohtaa, että perhe syntyy miehen ja naisen vastuullisesta ja lopullisesta ”kyllä”-sanasta, ja se jatkuu sillä tietoisella ”kyllä”-sanalla, jonka lapset asteittain antavat liittyessään perheeseen. Jotta perheen yhteisö kukoistaisi, se tarvitsee kaikkien jäsentensä auliin yhteisymmärryksen. Tämän toteutuminen tarvitsee myös sen, että siitä tulee kaikkien niiden vakaumus, jotka on kutsuttu muodostamaan yhteisen ihmiskunnan perheen. Meidän tulee sanoa oma ”kyllä”-sanamme tälle kutsumukselle, jonka Jumala on kirjoittanut itseensä meidän luontoomme. Me emme elä toistemme kanssa pelkastään sattumalta; me kaikki etenemme yhteistä polkua miehinä ja naisina, veljinä ja sisarina. On siis oleellista, että me kaikki omistautuisimme elämään elämämme vastuullisina Jumalan edessä, tunnustaen hänet oman ja muiden olemassaolon syvimmäksi lähteeksi. Palaamalla tähän ylimpään perustaan me kykenemme käsittämään jokaisen ihmisolennon ehdottoman arvon ja siten luomaan edellytykset ihmiskunnan rakentamiselle rauhassa. Ilman tätä transkendenttista perustusta yhteiskunta on pelkkä naapureiden yhdistyminen, eikä veljien ja sisarten yhteisö, joka on kutsuttu muodostamaan suuren perheen.

Perhe, ihmisten yhteisö ja ympäristö

7. Perhe tarvitsee kodin, sopivan ympäristön, jossa se voi kehittää asianmukaisia suhteita. Ihmisten perheelle tämä koti on maapallo, ympäristö, jonka Jumala Luoja on antanut meille elettäväksi luovasti ja vastuullisesti. Meidän tulee hoitaa ympäristöä: se on uskottu miehille ja naisille suojeltavaksi ja viljeltäväksi vastuullisessa vapaudessa, kaikkien hyvä pysyvänä ohjaavana kriteerinä. Ihmiset luonnollisesti ovat ylemmässä asemassa suhteessa koko luomakuntaan. Ympäristön kunnioittaminen ei tarkoita aineellisen luonnon tai eläinten olevan tärkeämpi kuin ihminen. Pikemminkin se tarkoittaa, ettei itsekkäästi pidetä luontoa täysin omien etujemme käytössä olevana, sillä tulevilla sukupolvilla on myös oikeus nauttia sen eduista ja osoittaa luontoa kohtaan samaa vastuullista vapautta, jota me vaadimme itsellemme. Emmekä saa olla välittämättä köyhistä, jotka ovat monissa tapauksissa vailla luomakunnan hyvyyksiä, jotka on tarkoitettu kaikille. Tämän päivän ihmiskunta on aivan syystä huolissaan huomispäivän ekologisesta tasapainosta. On tärkeää, että arviot tässä suhteessa tehdään viisaasti, keskusteluissa asiantuntijoiden ja viisaiden ihmisten kanssa, ilman että ideologinen painostus pakottaa hätäisiin päätelmiin, ja ennen kaikkea tarkoituksena saavuttaa sopimus kestävän kehityksen mallista, joka pystyy turvaamaan kaikkien hyvinvoinnin, samalla kun kunnioitetaan ympäristön tasapainoa. Jos ympäristön suojeleminen vaatii kustannuksia, ne on jaettava oikeudenmukaisesti ottaen huomioon eri maiden erilaiset kehitystasot ja solidaarisuus tulevien sukupolvien kanssa. Viisaus ei tarkoita vastuusta kieltäytymistä ja päätösten siirtämistä; se tarkoittaa sitoutumista tekemään yhteisiä päätöksiä, sen jälkeen kun on harkittu vastuuta oikean tien valitsemisesta, päätöksiä, joiden tarkoitus on lujittaa liittoa ihmisten ja ympäristön välillä, minkä pitäisi heijastaa Jumalan luovaa rakkautta, hänen, jonka luota me tulemme ja jota kohti me olemme matkalla.

8. Sen tähden on oleellista ”tuntea”, että maa on ”meidän yhteinen kotimme”, ja huolenpidossamme ja kaikkien palvelemiseksi valita dialogin tie pikemminkin kuin yksipuolisten päätösten tie. Voidaan tarvita muiden kansainvälisten toimijoiden perustamista, jotta voisimme yhdessä pitää huolta tästä ”kodistamme”; vielä tärkeämpi on kuitenkin tarve vielä suuremmasta vakaumuksesta, että tarvitaan vastuullista yhteistyötä. Näköpiirissämme häämöttävät ongelmat ovat monimutkaisisia ja aikaa on vähän. Jotta kohtaisimme tämän tilanteen tehokkaasti, tarvitaan toimimista yhteisymmärryksessä. Yksi alue, jolla erityisesti tarvitaan keskustelujen tehostamista, on maapallon energiaresurssien hoitaminen. Teknisesti kehittyneet maat kohtaavat kahdenlaista pakottavaa tarvetta tässä asiassa: toisaalta tarpeen arvioida uudestaan korkea kulutustaso, joka perustuu nykyiseen kehityskulkuun, ja toisaalta tarve investoida riittävästi varoja vaihtoehtoisten energialähteiden etsimiseen ja suurempaan energiatehokkuuteen. Kehittyvät maat tarvitsevat lisää energiaa, mutta toisinaan tämä tarve tyydytetään köyhien maiden kannalta vahingollisella tavalla, mikä johtuu niiden infrastruktuurista, tekninen infrastruktuuri mukaan lukien, ja nämä maat ovat pakotettuja myymään omistamiaan energiavarantoja alihintaan. Toisinaan niiden poliittinen vapaus vaarantuu protektoraatin muodossa, tai joka tapauksessa tavoilla, jotka asettavat selvästi nöyryyttäviä ehtoja.

Perhe, ihmisten yhteisö ja talous

9. Oleellinen ehto perheiden sisäiselle rauhalle on se, että ne rakentuvat yhteisten hengellisten ja eettisten arvojen tukevalle perustalle. Kuitenkin täytyy lisätä, että perheessä vallitsee aito rauha silloin, kun keneltäkään ei puutu mitään tarpeellista ja kun perheen omaisuus - työn tulokset, säästöt ja kaikkien yhteistyö - hoidetaan solidaarisuuden hengessä, ilman ylellisyyttä ja tuhlausta. Perheen rauha vaatii siten avoimuutta yliluonnollisille omaisuusarvoille, ja samalla huolenpitoa ja viisasta sekä aineellisen hyvän että ihmisten välisten suhteiden hoitoa. Epäonnistuminen jälkimmäisessä aiheuttaa keskinäisen luottamuksen katkeamisen, jos ydinperhe kokee epävarman tulevaisuuden uhkan. 

10. Jotakin vastaavaa täytyy sanoa perheesta, jonka ihmiskunta kokonaisuudessaan muodostaa. Ihmiskunnan perhe, joka nykyään on kasvavassa määrin yhdistynyt globalisaation seurauksena, tarvitsee myös yhteisten arvojen perustan lisäksi taloutta, joka pystyy tehokkaasti vastaamaan yhteisen hyvän tarpeeseen, joka nyt on maailmanlaajuisessa tarkastelussa. Myös tässä vertaaminen tavalliseen perheeseen osoittautuu avuksi. Yksityisten ihmisten ja kansojen välillä tulee edistää rehellisiä ja suoria suhteita, ja siten auttaa jokaista oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoiseen yhteistyöhön. Tarvitaan myös ponnistelua voimavarojen viisaan käytön ja varallisuuden tasapuolisen jakautumisen turvaamiseksi. Erityisesti köyhille maille annettavan avun täytyy olla terveiden taloudellisten periaatteiden ohjaamaa ja sen tulee välttää tuhlausta, joka liittyy pääasiassa kalliiden virastojen ylläpitoon. Asiaan kuuluva arvo täytyy myös antaa moraaliselle velvollisuudelle varmistaa se, että taloutta eivät hallitse yksinomaan välitöntä hyötyä tavoittelevat armottomat lait, jotka voivat osoittautua epäinhimillisiksi.

Perhe, ihmisten yhteisö ja moraalilaki

11. Perhe elää rauhassa, jos kaikki sen jäsenet alistuvat yhteisiin normeihin: tämä estää itsekkään individualismin ja tuo yksilöt yhteen kasvattaen heidän harmonista yhteiselämäänsä ja antaen suunnan heidän työlleen. Tämä periaate, niin itsestään selvä kuin se on, pitää paikkansa myös laajemmissa yhteisöissä: paikallisista ja kansallisista yhteisöistä aina kansainväliseen yhteisöön asti. Rauhan vuoksi tarvitaan yhteinen laki, sellainen, joka kasvattaa todellista vapautta pikemmin kuin sokeaa mielivaltaa ja suojelee heikkoja vahvojen sorrolta. Kansojen perhe tuntee monia mielivaltaisen menettelyn tapauksia, sekä yhden valtion sisäisiä että valtioiden välisiä. Monissa tapauksissa heikkojen on taivuttava, ei oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta, vaan itseään vahvemman alastoman vallankäytön edessä. Sietää toistaa: vallan käytön täytyy aina olla lain säätelemää, ja tämä sopii myös itsenäisten valtioiden välisiin suhteisiin.

12. Kirkko on usein puhunut lain luonteesta ja tarkoituksesta: juridisella normilla, joka säätelee yksilöiden välisiä suhteita ja ulkoista käytöstä ja säätää rangaistuksia  niitä rikkoville, on kriteerinään moraalinen normi, joka perustuu itse luontoon. Ihmisen järki kykenee tunnistamaan tämän moraalisen normin tai ainakin sen perusvaatimukset ja siten nousemaan kohti Jumalan luovaa järkeä, joka on kaiken alkuperä. Onko kansojen suhteissa, joista ihmisten perhe muodostuu, juridisia normeja? Ja jos on, toimivatko ne? Vastaus on: kyllä, sellaiset normit ovat olemassa, mutta sen varmistamiseksi, että ne todella toimivat, on tarpeen mennä takaisiin luonnollisiin moraalisiin normeihin juridisten normien perustana; muutoin juridiset normit jäävät hauraan ja väliaikaisen konsensuksen armoille.

13. Tieto luonnollisesta moraalinormista on niiden saavutettavissa, jotka pohtiessaan itseään ja kohtaloaan pyrkivät ymmärtämään olemassaolonsa syvimpien taipumusten sisäistä logiikkaa. He pystyvät löytämään - vaikkakaan ei ilman epäröintiä ja epäilyä - vähintään oleellisissa piirteissään tämän yleisen moraalilain, joka kulttuuriset erot ylittäen saa ihmiset päätymään yhteiseen ymmärrykseen hyvän ja pahan, oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden tärkeimmistä  ulottuvuuksista. On tärkeää mennä takaisin tähän perustavaan lakiin suunnaten parhaat älylliset voimavarat tähän kysymykseen ja antamatta virheiden ja väärinkäsitysten estää meitä.  Luonnolliseen moraalilakiin perustuvat arvot ovat todella läsnä, vaikkakin katkelmallisesti eivätkä aina  johdonmukaisella tavalla kansainvälisissä sopimuksissa, yleismaailmallisesti tunnustetuissa auktoriteetin muodoissa, ihmisoikeuslain periaatteissa, jotka sisältyvät yksittäisten valtioiden lainsäädäntöön tai kansainvälisten järjestöjen sääntöihin. Ihmiskunta ei ole ”laiton”. Siitä huolimatta on olemassa kiireellinen tarve jatkaa hellittämättä  keskusteluja näistä aiheista ja rohkaista yksittäisten valtioiden lainsäädäntöä lähestymään perustavien ihmisoikeuksien tunnustamista. Koko maailmaa koskevan juridisen kulttuurin kasvu puolestaan jatkuvassa pyrkimyksessään vahvistaa kansainvälisten normien syvää inhimillistä sisältöä, jotteivat ne supistuisi pelkiksi muotoseikoiksi, jotka helposti joutuvat itsekkään tai ideologisen  manipulaation kohteiksi.

Konfliktien voittaminen ja aseistariisunta

14. Ihmiskunta kokee nykyään valitettavasti suurta jakautumista ja jyrkkiä konflikteja, jotka luovat tumman varjon sen tulevaisuuden ylle. Laajat alueet maailmasta ovat joutuneet kokemaan kasvavaa jännitystä, samalla kun ydinaseita omistavien maiden lukumäärä kasvaa vaaralliseti ja aiheuttaa perusteltua pelkoa jokaisessa vastuuntuntoisessa ihmisessä. Afrikassa käydään monia sisällissotia, vaikka monet sikäläiset maat ovat edistyneet matkalla kohti vapautta ja demokratiaa. Keski-itä on yhä konfliktien ja väkivallan näyttämöä, mikä vaikuttaa myös lähellä oleviin kansoihin ja alueisiin ja uhkaa vetää ne mukaan väkivallan kierteeseen. Laajemmassa mitassa täytyy valittaen todeta, että kasvava määrä valtioita on mukana asevarustelussa: jopa jotkin kehitysmaat antavat huomattavan osan vähistä kotimaisen tuotannon tuloistaan aseiden ostamiseen. Vastuu tästä vahingollisesta kaupankäynnistä on laaja: teollistuneen maailman maat hyötyvät suuresti asekaupasta, samalla kun monien köyhien maiden johtavat oligarkit haluavat vahvistaa asemiaan hankkimalla yhä kehittyneempää aseistusta. Tällaisina vaikeina aikoina on todella välttämätöntä, että kaikki hyvän tahdon ihmiset kokoontuvat saavuttaakseen kankreettisia sopimuksia tehokkaaksi demilitarisoinniksi, erityisesti ydinaseita koskien. Aikana, jolloin edistyminen ydiaseiden vähentämisessä on pysähtynyt, tunnen olevani velvollinen pyytämään hartaasti vallanpitäjiä jatkamaan päättäväisemmin neuvotteluja olemassa olevien ydinaseiden lisääntyvästä ja yhteisesti sovitusta riisumisesta. Uudistamalla tämän vetoomuksen tiedän, että toistan niiden kaikkien toivetta, jotka ovat huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta.

15. Kuusikymmentä vuotta sitten Yhdistyneet Kansakunnat julkaisi juhlallisesti Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (1948-2008). Tällä dokumentilla ihmiskunnan perhe vastasi toisen maailmansodan kauhuihin tunnustamalla oman ykseytensä, joka pohjautuu miesten ja naisten yhtäläiseen arvokkuuteen, ja kunnioittamalla yksilöiden ja kansojen perusoikeuksia ihmisten yhteistyön keskuudessa. Tämä oli ratkaiseva askel eteenpäin vaikealla ja vaativalla tiellä kohti tasapainoa ja rauhaa. Tänä vuonna on myös kulunut 25 vuotta siitä, kun pyhä istuin hyväksyi Perheen oikeuksien peruskirjan (1983-2008) ja 40 vuotta siitä kun vietettiin ensimmäistä maailman rauhanpäivää (1968-2008). Se syntyi paavi Paavali VI:n päätöksellä kaitselmuksen johdatuksesta, ja sitä vei eteenpäin suuresti vakuuttuneena rakastettu ja kunnioitettu edeltäjäni paavi Johannes Paavali II. Tämän rauhanpäivän viettäminen on tehnyt kirkolle mahdolliseksi vuosien mittaan esittää näissä viesteissä tätä perushyvää koskevaa opetuksen kokonaisuutta. Näiden huomattavien merkkipäivien valossa kutsun kaikkia miehiä ja naisia elävämpään tietoisuuteen kuulumisestaan yhteen ihmiskunnan perheeseen ja pyrkimään kovasti saamaan ihmisten yhteiselämän heijastamaan tätä vakaumusta, joka on oleellinen todellisen ja kestävän rauhan aikaansaamiselle. Samoin kutsun uskovia rukoilemaan Jumalalta rauhan suurta lahjaa. Kristityt tietävät, että he voivat luottaa Marian esirukoukseen, yhteisen äitimme Marian, joka Jumalan Pojan äitinä synnytti koko ihmiskunnan Pelastajan. 

Kaikille parhaat uuden vuoden toivotukseni!

Vatikaanissa 8. joulukuuta 2007

Paavi Benedictus XVI

© Copyright 2007 - Libreria Editrice Vaticana

---   ---   ---

Viitteet

(1) Deklaraatio Nostra Aetate, 1.
(2) Vrt. Vatikaanin II kirkolliskokous, Pastoraalikonstituutio Gaudium et Spes, 48.
(3) Johannes Paavali II, Apostolinen kehotus Christifideles Laici, 40: AAS 81 (1989), 469.
(4) Ibid.
(5) Paavillinen oikeudenmukaisuuden ja rauhan neuvosto, Compendium of the Social Doctrine of the Church, No. 211.
(6) Vatikaanin II kirkolliskokous, Dekreetti Apostolicam Actuositatem, 11.
(7) Art. 16/3.
(8) Pyhä istuin, Perheen oikeuksien peruskirja, 24.11.1983, Johdanto, A.
KATT 2008