Paavi Benedictus XVI
Humanae vitae -kiertokirjeestä

Kunnioitetut veljet piispuudessa ja pappeudessa, rakkaat veljet ja sisaret,

hyvin iloissani otan teidät vastaan nyt kongressinne juuri päätyttyä. Tapaamisenne aikana te tarkastelitte vanhaa mutta samalla aina uutta ongelmaa, nimittäin sitä, miten osoitetaan vastuuta ihmiselämän syntymisestä ja kunnioitusta sitä kohtaan. Tervehdin erityisesti arkkipiispa Rino Fisichellaa, tämän kansainvälisen kongressin järjestäneen Paavillisen Lateraani-yliopiston rehtoria, ja kiitän häntä hänen tervetuliaissanoistaan. Lausun sitten tervehdykseni myös kokouksen arvoisille puheenjohtajille, puhujille ja kaikille osallistujille, jotka ovat panoksellaan rikastuttaneet näitä kiireisiä työpäiviä. Tekstinne antavat sopivasti lisävalaistusta tämän aiheen laajempaan käsittelyyn, aiheen, joka on niin kiistelty mutta samalla niin ratkaisevan tärkeä ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Vuosikymmenten saatossa sen merkitys on vain kasvanut.

Jo pastoraalikonstituutiossa Gaudium et Spes Kirkosta nykymaailmassa Vatikaanin II kirkolliskokous kutsui tiedemiehiä yhdistämään voimansa, jotta saavutettaisiin tiedollinen ykseys ja luja varmuus niistä ehdoista, jotka voisivat edistää ”ihmisen suvunjatkamisen oikeaa järjestystä” (GS, 52). Kunnioitettu edeltäjäni, Jumalan palvelija Paavali VI julkaisi kiertokirjeen Humanae vitae 25. heinäkuuta 1968. Asiakirja joutui nopeasti suurten ristiriitaisuuksien keskelle. Se oli kirjoitettu vaikeaan tilanteeseen, ja siksi se on merkittävä osoitus rohkeudesta, kun se vahvistaa kirkon opetuksen ja tradition jatkuvuuden. Tätä tekstiä on aivan liian usein esitetty ja tulkittu virheellisesti. Se synnytti myös paljon keskustelua, koska se julkaistiin syvien kiistojen keskellä, jotka leimasivat kokonaisia sukupolvia. Neljäkymmentä vuotta sen julkaisemisen jälkeen tuo opetus ei pelkästään osoita muuttumatonta totuuttaan vaan tuo esiin myös sen kaukonäköisyyden, jolla tätä ongelmaa on käsitelty. Tosiasiassa aviollinen rakkaus on kuvattu sellaiseen maailmanlaajuiseen prosessiin kuuluvaksi, joka ei lopu sielun ja ruumiin erottamiseen eikä ole pelkkien, usein ohimenevien ja heikkojen, tunteiden vallassa. Ennemminkin se kantaa vastuuta ihmispersoonan ykseydestä ja kaiken jakamisesta puolisoiden kesken, jotka yhteisesti hyväksyen tarjoavat itsensä toisilleen uskollisen ja jakamattoman rakkauden lupauksena, rakkauden, joka virtaa aidosta, vapaudessa tehdystä valinnasta. Kuinka sellainen rakkaus voisi pysyä suljettuna elämän lahjalle? Elämä on aina mitä arvokkain lahja; joka kerta, kun todistamme sen alkua, näemme Jumalan luomistyön voiman. Hän luottaa ihmiseen ja kutsuu häntä siksi toivon vahvistamana rakentamaan tulevaisuutta.

Kirkon opetusvirka ei voi olla tutkimatta yhä uudella ja entistä syvemmällä tavalla niitä pohjimmaisia periaatteita, jotka koskevat avioliittoa ja lisääntymistä. Mikä oli totta eilen, on totta tänäänkin. Humanae vitae -kiertokirjeessä ilmaistu totuus ei muutu. Päinvastoin, juuri uusien tieteellisten löytöjen valossa sen opetuksesta on tullut yhä ajankohtaisempaa; se kutsuu meitä tarkastelemaan sisältönsä todellista arvoa. Avainsana sen oikeaksi tutkimiseksi on edelleen ”rakkaus”. Ensimmäisessä kiertokirjeessäni Deus caritas est kirjoitin: ”Ihminen tulee todella omaksi itsekseen silloin, kun ruumis ja sielu löytävät syvällisen yhteyden keskenään. ... Ei henki eikä ruumis kuitenkaan yksinään rakasta, vaan ihminen, siis persoona, rakastaa yhtenä kokonaisena luomuksena, johon kuuluvat ruumis ja sielu” (DCE, 5). Jos tämä ykseys poistetaan, ihmispersoonan arvokkuus häviää ja ihmisruumiista uhkaa tulla kauppatavaraa, jota voi ostaa ja myydä (vrt. sama). ”Omistamisen” kulttuurin tullessa tärkeämmäksi kuin ”olemisen” kulttuurin ihmiselämää uhkaa sen arvokkuuden menettäminen. Mikäli seksuaalisuuden harjoittamisesta tulee huume, joka pyrkii orjuuttamaan kumppanin omiin haluihin ja tarkoituksiin eikä kunnioita rakastetun aikoja, silloin se, mitä on puolustettava ei ole pelkkä rakkauden käsite vaan ensi sijassa ihmispersoonan arvokkuus. Uskovina me emme koskaan voi sallia teknologian mitätöivän rakkauden laatua ja elämän pyhyyttä.

Kun Jeesus puhuessaan ihmisten rakkaudesta viittasi siihen, mitä Jumala luomistyön alussa teki, hän ei tehnyt sitä sattumalta (vrt. Matt. 19:4-6). Hänen opetuksensa viittaa vapaaseen tekoon, jonka avulla Luoja ei vain halunnut ilmaista avoimen ja kaikille osoitetun rakkautensa rikkautta, vaan hän halusi myös jättää siihen merkin siitä mallista, jonka mukaan ihmiskunnan toiminnan on järjestyttävä. Aviollisen rakkauden hedelmällisyydessä mies ja nainen ottavat osaa Isän luomistyöhön. He tekevät selväksi, että heidän aviorakkautensa perustuu heidän lausumaansa ”kyllä”-sanaan, joka eletään todeksi juuri vastavuoroisuudessa ja joka on aina avoin elämälle. Tämä Herran sana, johon sisältyy syvä totuus, kestää muuttumattomana eivätkä erilaiset vuosien saatossa toisiaan seuraavat — ja joskus jopa ristiriitaiset — teoriat voi sitä hävittää. Luonnon laki, joka on persoonien ja kansojen välisen todellisen tasa-arvon tunnustamisen perusta, ansaitsee tunnustuksen sinä lähteenä, joka herättää puolisoiden välisen suhteen myös vastuuseen uusien lasten saamisesta. Uuden elämän välittäminen on kirjoitettu luontoon; sen lait ovat kuin kirjoittamaton normi, jota kaikkien on seurattava. Jokainen yritys kääntää katse pois tästä periaatteesta on tuomittu epäonnistumaan eikä tuota tulevaisuutta.

Meidän on kiireesti löydettävä uudelleen uusi liitto, joka on aina ollut hedelmällinen, kun sitä on kunnioitettu. Se asettaa järjen ja rakkauden ensimmäiseksi. Tarkkanäköinen opettaja, kuten Guglielmus Saint-Thierryläinen, osasi kirjoittaa sanoja, jotka mielestämme ovat täysin päteviä vielä tänäänkin: ”Jos järki ohjaa rakkautta ja rakkaus valaisee järkeä, jos järki kääntyy rakkaudeksi ja rakkaus suostuu pysymään järjen rajoissa, ne voivat saada aikaan jotakin suurta” (De natura et dignitate amoris, 21, 8). Mitä on tämä ”suuri”, jonka voimme kokea? Se on vastuun syntymistä elämästä, joka tekee ihmisen antautumisen toiselle hedelmälliseksi. Se on rakkauden hedelmää, joka voi ajatella ja valita täydessä vapaudessa, ilman että se antaa mahdollisesti vaadittavan uhrin vaikuttaa itseensä liiallisesti. Siitä syntyy elämän ihme, jonka vanhemmat saavat tuntea samalla, kun he kokevat joksikin erityiseksi sen, mikä heissä ja heidän kauttaan tapahtuu. Mikään mekaaninen tekniikka ei voi korvata aviopuolisoiden keskinäistä rakkaudenaktia, joka on merkki suuremmasta salaisuudesta, jonka kautta he ovat toimijoina osallisia luomisesta.

Ikävä kyllä me näemme yhä useammin surullisia tapahtumia, jotka koskevat nuoria. Heidän reaktionsa osoittavat, että heidän tietonsa elämän salaisuudesta ja heidän toimiensa vaarallisista seuraamuksista ovat virheelliset. Viittaan usein kiireelliseen koulutuksen tarpeeseen. Sillä tarkoitan ensi sijassa elämän teemaa. Toivon todella, että erityisesti nuoret ihmiset saisivat aivan erityistä huomiota, jotta he voisivat oppia rakkauden todellisen merkityksen ja valmistautua sitä varten saamalla sopivaa kasvatusta seksuaalisuudesta ilman, että ohi kiitävät viestit pääsisivät häiritsemään heitä ja estämään heitä saavuttamasta kulloisenkin asian todellista olemusta. Väärien illuusioiden esittäminen rakkauden kontekstissa saatikka ihmisten pettäminen niiden asioiden suhteen, mitkä ovat heidän todelliset velvollisuutensa — joiden täyttämiseen heidät on kutsuttu oman seksuaalisuutensa avulla —, eivät osoita kunnioitusta vapauden ja demokratian periaatteiden varaan rakentuvaa yhteiskuntaa kohtaan. Vapauden on liityttävä totuuteen ja vastuuseen toiselle omistautumisen voimalla, johon sisältyy myös uhri. Ilman näitä tekijöitä ihmisyhteisö ei voi kasvaa; sitä uhkaa jatkuvasti omaan itsekkyyteensä sulkeutumisen riski.

Humanae vitae -kiertokirjeessä ilmaistu opetus ei ole helppo. Kuitenkin se vastaa sitä perustavaa rakennetta, jonka kautta elämää on aina välitetty maailman luomisesta alkaen ottaen huomioon luonnon ja seuraten sen vaatimuksia. Ihmiselämän kunnioitus ja ihmispersoonan arvokkuuden säilyttäminen tekevät välttämättömäksi, ettemme jätä käyttämättä mitään mahdollisuutta tarjota kaikille ihmisille osuutta vastuullisen aviollisen rakkauden aidosta totuudesta, kaikessa uskollisuudessa sitä lakia kohtaan, joka on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen. Näine ajatuksineni jaan teille kaikille apostolisen siunauksen.