Veljet ja sisaret kaikkialla maailmassa! Hyvän tahdon miehet ja naiset!

Kristus nousi kuolleista! Rauha teille! Tänään me vietämme suurta salaisuutta, joka on kristillisen uskon ja toivon perusta: Nasaretin Jeesus, se, joka naulittiin ristille, on noussut kolmantena päivänä kuolleista kirjoitusten mukaan. Tänään kuulemme uudistunein mielin enkeleitten tervehdyksen, jonka he ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä lausuivat aamun valjetessa Maria Magdalenalle ja haudalle tulleille naisille: “Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista!” (Luuk. 24:5-6).

Ei ole vaikeaa kuvitella, miltä naisista tuntui tuolla hetkellä: he kokivat surun ja tyrmistyksen tunteita Herransa kuoleman takia ja toisaalta epäuskon ja ihmetyksen tunteita, koska tilanne heidän edessään oli liian hämmästyttävä ollakseen totta. Mutta hauta oli auki ja tyhjä: ruumis ei enää ollut siellä. Pietari ja Johannes, joille naiset olivat asiasta ilmoittaneet, juoksivat haudalle todetakseen, että nämä olivat oikeassa. Ristin skandaali oli asettanut opetuslasten uskon Jeesukseen, odotettuun Messiaaseen, ankaraan kokeeseen. Hänen vangitsemisensa, tuomitsemisensa ja kuolemansa jälkeen kaikki hajaantuivat. Nyt he ovat jälleen yhdessä, hämmentyneinä ja ihmeissään. Heidän janonsa suurempaan varmuuteen saa tyynnytyksensä itseltään Ylösnousseelta. Tämä kohtaaminen ei ole unta tai illuusiota tai mielikuvituksen tuotetta; se on todellinen vaikkakin odottamaton kokemus ja siksi sitäkin hätkähdyttävämpi. “Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ‘Rauha teille!’” (Joh. 20:19).

Kun he kuulivat nämä sanat, heidän uskonsa, joka oli melkein loppuun palanut, syttyi uuteen liekkiin. Tuomas, joka oli ollut poissa ensimmäisen erityisen tapaamisen aikaan, sai kuulla opetuslapsilta, mitä oli tapahtunut: Todellakin, Herra on täyttänyt sen, minkä oli ennalta kertonut; hän on todellisesti noussut kuolleista ja me olemme nähneet hänet ja koskettaneet häntä! Tuomas pysyi kuitenkin epäileväisenä ja hämmentyneenä. Kun Jeesus kahdeksan päivää myöhemmin tuli ylähuoneeseen toisen kerran, hän sanoi Tuomaalle: “Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Opetuslapsen vastaus on liikuttava uskontunnustus: “Minun Herrani ja Jumalani!” (Joh. 20:27-28).

“Minun Herrani ja Jumalani!” Mekin uudistamme Tuomaan tekemän uskontunnustuksen. Valitsin nämä sanat tämän vuoden pääsiäistervehdykseeni, koska ihmiskunta odottaa kristityiltä uudistunutta todistusta Kristuksen ylösnousemuksesta. Se tarvitsee hänen kohtaamistaan ja tuntemistaan tosi Jumalana ja tosi ihmisenä. Jos me voimme tunnistaa Tuomaassa monien kristittyjen omat epäilykset ja epävarmuudet sekä monien aikalaistemme pelot ja pettymykset, hänen kanssaan me voimme myös löytää uudelleen ja uudella vakaumuksella uskon Kristukseen, joka kuoli ja nousi kuolleista meidän tähtemme. Tämä usko, jota apostolien seuraajat ovat välittäneet vuosisatojen läpi, on kestävä, koska ylösnoussut Herra ei enää kuole. Hän elää kirkossa ja ohjaa sitä päättäväisesti kohti iankaikkisen pelastussuunnitelmansa toteutumista.

Tuomaan epäusko saattaa houkutella meitä kaikkia. Kärsimys, pahuus, epäoikeudenmukaisuus ja kuolema, varsinkin silloin, kun ne kohdistuvat viattomiin ihmisiin — kuten lapsiin, jotka ovat sodan ja terrorismin tai sairauden ja nälän uhreja —, eikö tämä kaikki koettelekin uskoamme? Paradoksaalisesti on niin, että Tuomaan epäusko on näissä tapauksissa meille hyvin kallisarvoinen, koska se auttaa meitä puhdistamaan kaikki väärät käsitykset Jumalasta ja johtaa meidät löytämään hänen todelliset kasvonsa: Jumalan kasvot, hänen, joka Kristuksessa otti kantaakseen haavoittuneen ihmiskunnan tuskan. Tuomas sai Herralta lahjaksi ja lahjoitti puolestaan eteenpäin kirkolle uskon, jota Jeesuksen kärsimys ja kuolema koettelevat ja jonka vahvistaa ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen. Tuomaan usko oli lähes kuollut, mutta se heräsi uudelleen, kun hän sai koskea Kristuksen haavoja, niitä haavoja, joita Ylösnoussut ei piilotellut vaan näytti ja joita hän yhä vieläkin osoittaa meille jokaisen ihmisen koettelemusten ja kärsimysten keskellä.

“Hänen haavansa ovat teidät parantaneet” (1. Piet. 2:24). Tämä on Pietarin viesti, jonka hän osoitti ensimmäisille kääntyneille. Samat haavat, jotka alussa olivat Tuomaan uskon este, koska ne näennäisesti merkitsivät Jeesuksen tappiota, ovat sen jälkeen, kun hän kohtasi Ylösnousseen, muuttuneet rakkauden voiton merkiksi. Nämä haavat, jotka Kristus sai meitä kohtaan osoittamansa rakkauden tähden, auttavat meitä ymmärtämään, kuka Jumala on ja toistamaan: “Minun Herrani ja Jumalani!” Vain sellainen Jumala, joka rakastaa meitä siihen asti, että hän ottaa kantaakseen meidän haavamme ja kipumme, varsinkin viattoman kärsimyksen, on uskon arvoinen.

Kuinka monia haavoja, kuinka paljon kärsimystä maailmassa onkaan! Maailmasta ei puutu luonnononnettomuuksia eikä inhimillisiä tragedioita, jotka aiheuttavat lukemattomia uhreja ja suunnatonta aineellista tuhoa. Ajattelen viimeaikaisia tapahtumia Madagaskarilla, Solomon-saarilla, Latinalaisessa Amerikassa ja monilla muilla alueilla. Ajattelen nälän vitsausta, parantumattomia sairauksia, terrorismia ja ihmisten sieppauksia, väkivallan tuhansia kasvoja, joita jotkut yrittävät oikeuttaa uskonnon nimessä, elämän halveksuntaa, ihmisoikeuksien loukkauksia ja ihmisten hyväksikäyttöä. Pelolla seuraan tilannetta eri puolilla Afrikkaa. Darfurissa ja myös naapurimaissa inhimilliset olosuhteet ovat katastrofaalisen huonot ja ikävä kyllä niihin kiinnitetään liian vähän huomiota. Viime viikkojen väkivalta ja ryöstely Kinshasassa Kongon demokraattisessa tasavallassa herättävät huolen siitä, miten demokratiaprosessi ja jälleenrakentaminen Kongossa voivat edetä. Somaliassa uudelleen puhjenneet taistelut ovat himmentäneet toiveita rauhasta ja pahentaneet alueellista kriisiä, erityisesti ihmisten joukkomuuttojen ja asekaupan osalta. Zimbabwessa taas on vaikea kriisi, jonka takia maan piispat ovat lausunnossaan todenneet, että ainoa tie eteenpäin on rukous ja kaikkien sitoutuminen yhteisen hyvän edistämiseksi.

Samoin Itä-Timorin kansa tarvitsee sovintoa ja rauhaa, kun se nyt valmistautuu tärkeisiin vaaleihin. Myös muualla rauhaa kaivataan kipeästi: Sri Lankassa vain neuvotteluratkaisu voi lopettaa konfliktin, jossa niin paljon verta on vuodatettu; Afganistanissa levottomuus ja epävakaisuus lisääntyvät; Keski-Idässä, sen lisäksi, että joitakin toivon merkkejä näkyy Israelin ja palestiinalaishallinnon välisessä vuoropuhelussa, mitään hyvää ei kuulu Irakista, jota jatkuvat verilöylyt repivät ja josta ihmiset pakenevat. Libanonin poliittisten rakenteiden halvaantuminen vaarantaa sen tehtävän hoitamisen, joka maalla Lähi-Idässä on, ja uhkaa sen tulevaisuutta. Ja lopulta en voi olla mainitsematta niitä vaikeuksia, joita kristilliset yhteisöt päivittäin kokevat siinä siunatussa maassa, joka on uskomme kehto, tai kun kristityt joutuvat lähtemään sieltä pois. Näille kansoille vahvistan rakastavasti henkisen läheisyyteni.

Rakkaat veljet ja sisaret, ylösnousseen Kristuksen haavojen kautta voimme katsoa ihmiskuntaa vaivaavaa pahaa toivon silmin. Itse asiassa Herra ei ylösnousemuksellaan poistanut maailmasta kärsimystä ja pahaa vaan hän kukisti ne juuriaan myöten armonsa runsaudella. Pahan pöyhkeyteen hän vastasi oman rakkautensa ylivoimalla. Hän jätti meille rakkautensa, joka ei pelkää kuolemaa vaan on tie rauhaan ja iloon. “Niin kuin minä olen rakastanut teitä”, hän sanoi opetuslapsilleen ennen kuolemaansa, “rakastakaa tekin toinen toistanne” (Joh. 13:34).

Veljet ja sisaret uskossa, te, jotka kuuntelette minua eri puolilla maailmaa! Kristus on noussut kuolleista ja elää meidän keskellämme. Hän on toivomme paremmasta tulevaisuudesta. Kun sanomme Tuomaan kanssa: “Minun Herrani ja Jumalani!”, kuulkaamme sydämissämme jälleen myös Herran kauniit ja samalla vaativat sanat: “Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua” (Joh. 12:26). Häneen liittyneinä, valmiina panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta (vrt. 1. Joh. 3:16) tulkaamme rauhan apostoleiksi, sen ilon lähettiläiksi, joka ei pelkää kipua — ylösnousemuksen ilon. Hankkikoon tämän pääsiäislahjan meille Maria, ylösnousseen Kristuksen Äiti. Hyvää pääsiäistä kaikille!