|
Kunnioitetut
veljet piispuudessa!
1. Pappisvihkimys, jonka kautta
Kristuksen apostoleilleen uskoma virka opettaa, pyhittää ja
johtaa uskovia välittyy eteenpäin, on katolisessa kirkossa
alusta asti ollut varattu yksinomaan miehille. Tätä
traditiota on uskollisesti noudatettu myös Idän
kirkoissa.
Kun kysymys naisten vihkimisestä papeiksi
nousi esiin anglikaanisessa kommuuniossa, paavi Paavali VI,
uskollisena tehtävälleen säilyttää
apostolinen traditio ja pyrkien poistamaan uuden esteen kristittyjen
ykseyden tieltä, halusi muistuttaa anglikaaniveljiä
siitä,
mikä on katolisen kirkon näkemys: "[Kirkko] on sitä
mieltä, ettei ole sallittua vihkiä naisia papeiksi ja
että
tähän näkemykseen on todella perinpohjaisia syitä.
Niitä ovat Raamattuun kirjattu esimerkki siitä, että
Kristus valitsi apostolinsa yksinomaan miesten joukosta; kirkon
pysyvä käytäntö, kun se on seurannut Kristusta
valitsemalla yksinomaan miehiä; sekä kirkon elävä
opetusvirka, joka on johdonmukaisesti pitänyt kiinni siitä,
että naisten poissulkeminen pappeudesta on sopusoinnussa Jumalan
suunnitelman kanssa hänen kirkkonsa suhteen."[1] Mutta
koska tämä kysymys oli myös teologien joukossa ja
joissakin katolisissa piireissä noussut keskustelun aiheeksi,
Paavali VI pyysi Uskonopin kongregaatiota esittämään
ja selittämään kirkon opin tästä asiasta.
Näin tapahtui, kun julkaistiin julistus Inter insigniores,
jonka paavi hyväksyi ja määräsi
julkaistavaksi.[2]
2. Julistus esittelee ja selittää
tämän opin perustavanlaatuiset syyt, jotka Paavali VI toi
julki, ja päätyy näkemykseen, ettei kirkko "tunnusta
itsellään olevan valtaa päästää naisia
pappisvihkimykseen".[3] Näihin perustavanlaatuisiin syihin
sama asiakirja lisää muita teologisia syitä, jotka
kuvaavat tällaisen jumalallisen säätämyksen
sopivuutta; asiakirja myös näyttää selvästi,
kuinka Kristuksen toimintatapaa eivät ohjanneet hänen
aikansa sosiologiset tai kulttuuriset tekijät. Niin kuin Paavali
VI myöhemmin tarkensi: "Todellinen syy on se, että
Kristus, antaessaan kirkolle sen pohjimmaisen perustan ja teologisen
antropologian, jota kirkon traditiossa sen jälkeen aina on
noudatettu, itse järjesti asian näin."[4] Apostolisessa
kirjeessä Mulieris dignitatem kirjoitin itse
tähän
liittyen: "Kutsuessaan vain miehiä apostoleikseen Kristus
toimi tavalla, joka oli täysin vapaa ja itsenäinen. Hän
teki sen samalla vapaudella kuin silloin, kun hän koko
käyttäytymisellään korosti naisen arvokkuutta ja
kutsumusta, joutumatta silti sopeutumaan tuon ajan vallitsevaan
käytäntöön tai lainsäädännön
edellyttämiin traditioihin."[5]
Itse asiassa
evankeliumit ja Apostolien teot todistavat, että tämä
kutsu on tehty Jumalan iankaikkisen suunnitelman mukaan: Kristus
valitsi ne, jotka hän halusi (vrt. Mark. 3:13-14; Joh. 6:70), ja
näin hän teki yhdessä Isän kanssa
"Pyhässä
Hengessä" (Apt. 1:2) vietettyään ensin yön
rukouksessa (vrt. Luuk. 6:12). Palveluviran pappeuteen
hyväksymisessä
[6] kirkko on siis aina tunnustanut ikuisena normina Herransa
toimintatavan, kun tämä valitsi kaksitoista miestä
asettaen heidät kirkkonsa perustaksi (vrt. Apt. 21:14).
Todellisuudessa nämä miehet eivät saaneet hoitaakseen
vain tiettyä tehtävää, jota sittemmin olisi
voinut hoitaa kuka tahansa kirkon jäsen. Heidät liitettiin
erityisellä ja syvällisellä tavalla itsensä
lihaksitulleen Sanan lähetystehtävään (vrt. Matt.
19:1, 7-8; 28:16-20; Mark. 3:13-16; 16;14-15). Samoin toimivat
apostolit valitessaan työtovereita [7] seuraamaan
itseään
palveluvirassa.[8] Tähän valintaan liitettiin myös ne,
jotka läpi kirkon aikojen jatkaisivat apostolien
lähetystehtävää
Kristuksen, Herran ja Vapahtajan edustajina. [9]
3. Tämän
lisäksi se tosiasia, ettei autuas Neitsyt Maria, Jumalan ja
kirkon Äiti, saanut apostoleiden
lähetystehtävää
eikä palveluviran pappeutta, osoittaa selvästi, ettei
naisten sulkeminen pappisvihkimyksen ulkopuolelle voi merkitä
sitä, että he olisivat vähemmän arvokkaita tai
että heitä syrjittäisiin. Se osoittaa paremminkin
maailmankaikkeuden Herran viisauteen perustuvan suunnitelman
uskollista seuraamista.
Naisten läsnäolo ja
tehtävä
kirkon elämässä ja
lähetystehtävässä,
vaikka ne eivät liitykään palveluviran pappeuteen,
ovat kuitenkin ehdottoman välttämättömiä ja
korvaamattomia. Kuten samassa julistuksessa Inter insignores
ilmoitetaan, "pyhä äiti kirkko toivoo, että
kristilliset naiset ymmärtäisivät täydellisesti
lähetystehtävänsä suuruuden: heidän
tehtävänsä tänä päivänä on
ratkaisevan tärkeä sekä yhteiskunnan uudistamisen ja
inhimillistämisen kannalta että sen kannalta, että
uskovat uudelleen löytäisivät kirkon todelliset
kasvot."[10] Uusi testamentti samoin kuin kirkon koko
historia antavat runsaan todistuksen naisten läsnäolosta
kirkossa; he ovat todellisia opetuslapsia ja Kristuksen todistajia
perheessään ja ammatissaan, niin myös
täydellisessä
vihkiytymisessään Jumalan ja evankeliumin palvelukseen.
"Puolustaessaan naisten arvokkuutta ja heidän kutsumustaan
kirkko on todellakin ilmaissut kunnioituksensa ja kiitollisuutensa
naisia kohtaan, jotka kaikkina aikoina ovat evankeliumille
uskollisina osallistuneet koko Jumalan kansan apostoliseen
lähetystehtävään. Kysymys on pyhistä
marttyyreistä, neitsyistä ja perheenäideistä,
jotka ovat rohkeasti antaneet todistuksen uskostaan ja jotka ovat
välittäneet kirkon uskon ja tradition omille lapsilleen
opettaen heitä evankeliumin hengessä."[11]
Toisaalta
kirkon hierarkkinen rakenne on täydellisesti järjestetty
uskovien pyhyyttä varten. Siksi julistus Inter insignores
muistuttaa: "ainoa ylempi lahja, jota voi ja pitää
toivoa, on rakkaus (vrt. 1. Kor. 12 ja 13). Suurimpia taivasten
valtakunnassa eivät ole palveluviran hoitajat vaan
pyhimykset."[12]
4. Vaikka kirkon jatkuva ja
yleismaailmallinen traditio onkin säilyttänyt opin
pappisvihkimyksen varaamisesta yksin miehille ja vaikka opetusvirka
onkin päättäväisesti opettanut sitä
viimeaikaisissa asiakirjoissaan, käydään siitä
nykyään eri paikoissa kuitenkin keskustelua tai jopa
pidetään kirkon päätöstä olla
päästämättä naisia vihkimykseen
pelkkänä
järjestysasiana.
Sen tähden, jotta kaikki epäilys
saadaan poistetuksi tässä tärkeässä
kysymyksessä, joka koskee itseään kirkon jumalallista
perustusta, minä julistan veljien vahvistamisen virkani nojalla
(vrt. Luuk. 22:32), ettei kirkolla ole minkäänlaista valtaa
antaa naisille pappisvihkimystä ja että kaikkien kirkon
uskovien on lopullisesti pidettävä kiinni tästä
ratkaisusta.
Pyytäen
teille, kunnioitetut veljet, ja koko kristikansalle Jumalan jatkuvaa
apua, annan kaikille apostolisen siunauksen.
Vatikaanissa,
helluntain juhlapyhänä 22. toukokuuta 1994, pontifikaattini
16. vuotena.
Paavi
Johannes Paavali II
VIITTEET
1. Paavali VI: Vastaus
Canterburyn arkkipiispan F. D. Cogganin kirjeeseen liittyen naisten
vihkimiseen pappeuteen (30.11.1975); AAS 68 (1976), 599.
2. Vrt. Uskonopin
kongregaatio: Julistus Inter insigniores kysymyksestä
päästää naiset palveluviran pappeuteen
(15.10.1976): AAS 69 (1977), 98-116.
3. Sama, 100.
4. Paavali VI: Puheenvuoro
naisten tehtävästä pelastussuunnitelmassa (30.1.1977):
Insegnamenti, XV (1977), 111. Vrt. myös Johannes Paaavali II:
Apostolinen kehotus Christifideles laici (30.12.1988), 51: AAS
81 (1989), 393-521; KKK 1577.
5. Apostolinen kirje Mulieris
dignitatem (15.8.1988), 26: AAS 80 (1988), 1715.
6. Vrt. dogmaattinen
konstituutio Lumen Gentium, n. 28; dekreetti Presbyterorum
ordinis, 2b.
7. Vrt. 1. Tim. 3:1-13; 2.
Tim. 1:6; Tit. 1:5-9.
8. Vrt. KKK 1577.
9. Vrt. dogmaattinen
konstituutio kirkosta Lumen Gentium, 20, 21.
10. Uskonopin kongregaatio:
Julistus Inter insigniores, 6: AAS 69 (1977), 115-116.
11. Apostolinen kirje Mulieris
dignitatem, 27: AAS 80 (1988), 1719.
12. Uskonopin kongregaatio:
Julistus Inter insigniores, 6: AAS 69 (1977), 115.
Kysymys
liittyen Ordinatio sacerdotaliksen sisältämään
opetukseen
Uskonopin
kongregaatio
Lokakuun
28. päivänä 1995
Dubium:
Onko apostolisessa kirjeessä Ordinatio sacerdotalis lopullisesti
kiinni pidettäväksi esitetty opetus,
jonka
mukaan kirkolla ei ole minkäänlaista valtaa antaa
pappisvihkimystä naisille, ymmärrettävä
kuuluvaksi uskon talletukseen (depositum fidei)?
Responsum:
Kyllä.
Tämä
opetus vaatii lopullisen hyväksynnän, sillä kirkon
yleinen ja yleismaailmallinen opetusvirka on julistanut sen
erehtymättömästi Jumalan sanaan perustuvana ja kirkon
tradition alusta asti säilyttämänä ja
noudattamana (vrt. dogmaattinen konstituutio Lumen gentium kirkosta,
25, 2). Siksi nykyisessä tilanteessa Rooman
paavi,
varsinaista veljien vahvistamisen virkaansa harjoittaen (vrt. Luuk.
22:32), on muodollisella julistuksella siirtänyt eteenpäin
tämän saman opetuksen nimenomaisesti mainiten, mitä
aina, kaikkialla ja kaikkien on pidettävä uskon
talletukseen kuuluvana.
Paavi
Johannes Paavali II, allekirjoittaneelle kardinaaliprefektille
myöntämällään audienssilla, on hyväksynyt
tämän vastauksen ja määrännyt sen
julkaistavaksi.
Roomassa,
Uskonopin kongregaatiossa, pyhien apostolien Simonin ja Juudaan
juhlana, lokakuun 28. päivänä 1995.
Kardinaali
Joseph Ratzinger
Prefekti
Tarcisio
Bertone
Vercellin
emeritusarkkipiispa
|