Piispainsynodin Jumalan kansalle antama loppusanoma jonka synodin isät hyväksyivät perjantaina 21. lokakuuta 2005 piispainsynodin 11. varsinaisen yleiskokouksen päätteeksi Eukaristia — elävä leipä maailman rauhaa varten

Rakkaat veljet piispat, rakkaat papit ja diakonit, rakkaat sisaret ja veljet! 1. ”Rauha teille!” Jerusalemissa yläsaliin ilmestyneen Herran nimessä me toistamme: ”Rauha teille!” (Joh. 20,21). Tuokoon hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa teille lohdutusta ja antakoon se tarkoituksen koko elämällenne! Pitäköön hän teidät iloisina ja toiveikkaina! Sillä Kristus elää kirkossaan, niin kuin hän lupasi (Matt. 28:20). Hän pysyy meidän kanssamme iäti, aina maailman loppuun saakka. Kaikkein pyhimmässä eukaristian sakramentissa hän antaa meille itsensä sekä ilon rakastaa niin kuin hän rakasti. Hän käskee meitä jakamaan voittoisan rakkautensa veljiemme ja sisartemme kanssa kaikkialla maailmassa. Tätä ilon täyttämää sanomaa me julistamme teille, rakkaat veljet ja sisaret, nyt, kun piispainsynodi eukaristiasta päättyy. Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka jälleen on kutsunut meidät aivan kuin yläsaliin, ja siunattu olkoon Maria, Jumalan ja meidän Äitimme, että palauttaisimme mieliimme pyhän eukaristian suurenmoisen lahjan. 2. Meidät kutsui Roomaan paavi Johannes Paavali II, jota kunnioittaen muistamme, ja kutsun vahvisti hänen pyhyytensä Benedictus XVI. Olemme tulleet viidestä maanosasta rukoillaksemme ja pohdiskellaksemme yhdessä eukaristiaa, joka on kirkon elämän ja lähetystyön lähde ja huippu. Synodin tarkoitus oli tarjota pyhälle isälle ehdotuksia, jotka auttaisivat häntä uudistamaan ja syventämään kirkon eukaristista elämää. Olemme saaneet kokea, mitä pyhä eukaristia on ollut alusta alkaen: yksi usko ja yksi kirkko, jota yksi elämän leipä ravitsee, näkyvässä ykseydessä Pietarin seuraajan kanssa. 3. Piispojen, muiden osallistujien sekä ekumeenisten edustajien veljellinen ajatustenvaihto on uudistanut vakaumuksemme siitä, että pyhä eukaristia elävöittää ja muuttaa idän ja lännen osakirkkojen elämän sekä ne monet toiminnot, jotka liittyvät elämämme eri tilanteisiin. Olemme iloinneet syvästi eukaristisen uskomme ykseydestä, jota olemme saaneet kokea riitusten, kulttuurin ja pastoraalisten tilanteiden erilaisuudesta huolimatta. Näin monien piispojen läsnäolo on sallinut meidän kokea hyvin suoraan erilaisten liturgisten traditioidemme rikkauden, joka tuo päivänvaloon ainoan eukaristisen mysteerin syvyydet. Me kutsumme teitä, rakkaat kristityt veljet ja sisaret kaikista tunnustuksista, rukoilemaan yhä palavammin, että sovinnon päivä ja kirkon täysi, näkyvä ykseys toteutuisi pyhän eukaristian vietossa, niin kuin Jeesus itse rukoili kuolemansa aattona: ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut” (Joh. 17:21). 4. Olemme syvästi kiitollisia Jumalalle pyhän isän Johannes Paavali II:n pontifikaatista ja hänen viimeisestä kiertokirjeestään Ecclesia de Eucharistia, jota seurasi eukaristian vuoden avannut apostolinen kirje Mane nobiscum Domine. Me pyydämme Jumalaa moninkertaistamaan hänen todistuksensa ja opetuksensa hedelmät. Osoitamme kiitoksemme myös koko Jumalan kansalle, jonka läsnäolon ja solidaarisuuden olemme saaneet tuntea näiden kolmen, rukouksen ja pohdintojen täyttämän viikon aikana. Kiinan paikalliskirkot ja niiden piispat, jotka eivät päässeet osallistumaan työskentelyymme, saivat erityisen paikan ajatuksissamme ja rukouksissamme. Kaikille teille, piispat, papit ja diakonit, lähetystyöntekijät kaikkialla maailmassa, vihityn elämän miehet ja naiset, uskovat maallikot, sekä teille miehet ja naiset, joilla on hyvä tahto, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä Ylösnousseen Kristuksen nimessä! Kärsivän maailman kuuntelu 5. Synodin kokoontuminen muodostui tiiviiksi ajaksi, jolloin vaihdettiin kokemuksia ja kerrottiin kirkon elämästä eri maanosissa. Olemme saaneet kuulla ääriolosuhteista ja sotien, nälän, terrorismin ja epäoikeudenmukaisuuden eri muotojen aiheuttamasta kärsimyksestä, joka on satojen miljoonien ihmisten päivittäistä todellisuutta. Lähi-idässä ja Afrikassa esiintyvä räjähdysherkkä väkivalta on muistuttanut meitä siitä, että Afrikan maanosa on maailman yleisen mielipiteen unohtama. Luonnonkatastrofit, jotka tuntuvat lisääntyneen, pakottavat meitä myös suhtautumaan luontoon yhä suuremmalla kunnioituksella sekä vahvistamaan solidaarisuuttamme niistä kärsivien kansojen kanssa. Emme ole pysyneet hiljaa maallistumisen seurausten edessä, jotka ovat nähtävissä erityisesti länsimaissa. Maallistuminen johtaa uskonnolliseen välinpitämättömyyteen ja relativismin eri ilmenemismuotoihin. Olemme muistaneet epäoikeudenmukaisuuden ja äärimmäisen köyhyyden todellisuuden, joka on näkyvissä kaikkialla, mutta erityisesti Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Kaikki tämä kärsimys huutaa Jumalaa avuksi ja haastaa ihmiskunnan omantunnon. Se haastaa meidät kaikki. Mikä maailmamme ”kylästä” on tulossa, uhanalaisesta ympäristöstämme, jota tuho uhkaa? Mitä on tehtävissä, jotta tänä globalisaation aikana solidaarisuus voittaisi kärsimyksen ja kurjuuden? Me käännämme ajatuksemme myös niiden puoleen, jotka hallitsevat kansoja, että he edistäisivät jokaisen ihmisen ihmisarvoa sikiämisestä luonnolliseen kuolemaan. Me pyydämme heitä säätämään lakeja, jotka kunnioittavat avioliiton ja perheen luonnollisia oikeuksia. Omasta puolestamme aiomme jatkossakin osallistua aktiivisesti yleiseen pyrkimykseen luoda kestäviä ratkaisuja koko ihmisperheen todelliselle edistykselle, jossa keneltäkään ei puutu jokapäiväistä leipää. 6. Olemme vieneet kaikki nämä kärsimykset ja kysymykset mukanamme yhteiseen eukaristian viettoomme ja adoraatioomme. Keskusteluissamme, ja kuunneltuamme tarkasti toinen toistamme, liikutuimme ja järkytyimme siitä todistuksesta, jonka marttyyrit yhä tänä päivänä antavat monin paikoin ympäri maailmaa aivan kuin kirkon koko historian aikana. Synodin isät ovat muistuttaneet meitä siitä, että marttyyrit ovat juuri pyhän eukaristian ansiosta aina löytäneet voiman voittaa vihan rakkaudella ja väkivallan kärsivällisyydellä. ”Tehkää tämä minun muistokseni” 7. Kärsimyksensä aattona ”Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ‘Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.’ Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ‘Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa’” (Matt. 26,26- 28). ”Tehkää tämä minun muistokseni” (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:24-25). Alusta alkaen kirkko on muistanut Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta viimeisen ehtoollisen sanoin ja elein pyytäen Henkeä muuttamaan leivän ja viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Me uskomme vakaasti ja opetamme kirkon pysyvän tradition mukaisesti, että Jeesuksen sanat, jotka pappi lausuu messussa, saavat Pyhän Hengen vaikutuksesta aikaan sen, mitä ne merkitsevät. Ne saavat aikaan ylösnousseen Kristuksen todellisen läsnäolon (KKK 1366). Tästä aivan erityisestä lahjasta kirkko elää; tämä lahja kokoaa kirkon, puhdistaa sen ja muuttaa sen Kristuksen yhdeksi ruumiiksi, jonka yksi Henki elävöittää (vrt. Ef. 5:29). Eukaristia on rakkauden lahja: rakkauden lahja Isältä, joka lähetti ainokaisen Poikansa, jotta maailma voisi pelastua (Joh. 3:16-17); rakkauden lahja Kristukselta, joka rakasti meitä loppuun asti (Joh. 13:1); Jumalalta saatu rakkauden lahja, jonka Pyhä Henki vuodatti sydämiimme (Room. 5:5). Hän huutaa meissä: ”Abba! Isä!” (Gal. 4:6) Pyhää uhria viettäessämme me siksi iloiten kerromme maailman pelastuksesta julistaen Herran voittoisaa kuolemaa siihen saakka, kun hän tulee. Yhteydessämme hänen ruumiinsa kanssa me saamme ”pantin” omasta ylösnousemuksestamme. 8. Neljäkymmentä vuotta Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen olemme halunneet tutkia, missä määrin sopivasti uskon salaisuuksia ilmaistaan ja vietetään liturgisissa kokoontumisissamme. Synodi vahvistaa sen, että kirkolliskokous tarjosi tarpeellisen pohjan aidolle liturgiselle uudistumiselle. Nyt on tarpeen jalostaa tämän uudistuksen myönteisiä hedelmiä ja korjata niitä väärinkäytöksiä, joita liturgian viettoon on päässyt sulautumaan. Olemme vakuuttuneita siitä, että kunnioitus liturgian pyhää luonnetta kohtaan välittyy aidosta uskollisuudesta niitä liturgisia normeja kohtaan, joita asianmukainen auktoriteetti on säätänyt. Kukaan ei saa pitää itseään kirkon liturgian mestarina. Ensimmäinen edellytys kauniiden liturgioiden viettoon on elävä usko, joka tunnistaa Herran läsnäolon. Tällainen liturgia on ”aamen” Jumalan kunniaksi. Kirkon eukaristisen elämän valoja 9. Synodin työ sujui veljellisen ilon hengessä. Sitä ravitsi avoin keskustelu monista ongelmista ja vapaa keskustelu eukaristian vuoden monista hedelmistä. Pyhän isämme Benedictus XVI:n kuunteleva läsnäolo on ollut kaikille meille esimerkki ja merkittävä tuki. Monissa puheenvuoroissa on tullut esiin myönteisiä ja iloisia tapahtumia, esimerkiksi: uudelleen lisääntynyt tietoisuus sunnuntaimessun tärkeydestä; lisääntyneet pappis- ja sääntökuntakutsumukset eri puolilla maailmaa; voimakkaat kokemukset maailman nuortenpäiviltä, jotka kulminoituivat Saksan Kölnissä; monien aloitteiden syntyminen kaikkeinpyhimmän sakramentin palvontaan liittyen lähes kaikkialla; kaste- ja eukaristiakatekeesin uudistuminen Katolisen kirkon katekismuksen valossa; sellaisten liikkeiden ja yhteisöjen kasvu, jotka valmistavat lähetystyöntekijöitä uutta evankeliointia varten; nuorten messupalvelijoiden määrän kasvaminen, sillä he ovat toivon merkki uusista kutsumuksista; sekä monet muut tapahtumat ovat aihe kiitollisuuteen. Lopulta synodi-isät toivovat, että eukaristian vuosi toimisi alkuna ja lähtöpisteenä globalisoituneen ihmiskunnan uudelle evankelioinnille, joka alkaa eukaristiasta. 10. Me toivomme, että ”eukaristinen hämmennys” (EE, 6) voisi johdattaa uskovat yhä vahvempaan uskonelämään. Tätä tarkoitusta varten idän ortodoksiset ja katoliset traditiot viettävät pyhää liturgiaa, suosivat Jeesuksen rukousta ja kannustavat eukaristiseen paastoon, kun taas latinalainen traditio harjoittaa ”eukaristista hengellisyyttä”, joka huipentuu eukaristian vietossa. Siihen liittyy myös alttarin sakramentin palvonta messun ulkopuolella, eukaristinen siunaus, sakramenttikulkueita sekä muita terveitä kansanhurskauden ilmentymismuotoja. Tällainen hengellisyys toimii varmasti runsaana lähteenä jokapäiväistä elämäämme varten ja todistuksemme vahvistamista ajatellen. 11. Me kiitämme Jumalaa, että monissa maissa, joissa pappeja ei aikaisemmin ollut tai joissa heidät oli pakotettu toimimaan piilossa, kirkko on vapaa viettämään pyhiä salaisuuksia. Evankeliumin saarnaamisen vapaus ja uudella innolla vahvistuneet todistajat herättelevät vähitellen uskoa alueilla, joista kristinusko on ollut poissa. Lämpimästi tervehdimme ja rohkaisemme kaikkia, jotka yhä joutuvat kärsimään vainoa. Me myös pyydämme, että siellä, missä kristityt ovat vähemmistö, he saisivat viettää Herran päivää täysin vapaasti. Eukaristisen uudistumisen haasteita 12. Paikalliskirkkojemme elämää leimaavat myös varjot ja ongelmat, joista olemme tietoisia. Ensiksikin ajattelemme synnin tajuamisen puutetta ja parannuksen sakramentin käytön pysyvää kriisiä. On tärkeää löytää uudelleen sen syvin tarkoitus. Se on kääntymystä ja arvokas lääke, jonka ylösnoussut Kristus on antanut syntien anteeksiantamiseksi (ks. Joh. 20:23) ja rakkauden kasvamiseksi häntä ja veljiämme ja sisariamme kohtaan. On mielenkiintoista huomata, että yhä useammilla nuorilla, jotka ovat saaneet asianmukaisen opetuksen, on tapana tunnustaa henkilökohtaiset syntinsä, ja näin he tuovat ilmi tietoisuutensa sovituksesta, joka vaaditaan pyhän kommuunion kunnioittavaan vastaanottamiseen. 13. Tästä huolimatta meitä huolettaa suuresti sunnuntain eukaristiaa viettävien pappien puute, ja se kutsuu meitä rukoilemaan ja yhä aktiivisemmin edistämään pappiskutsumuksia. Jotkut papit joutuvat suurin vaikeuksin viettämään monia messuja ja liikkumaan paikasta toiseen pystyäkseen vastaamaan uskovien tarpeisiin. He todella ansaitsevat syvän arvonantomme ja solidaarisuutemme heidän kanssaan. Meidän kuuluu myös osoittaa kiitollisuuttamme niille monille lähetystyöntekijöille, joiden into julistaa ilosanomaa saa aikaan sen, että me pysymme uskollisina Herran käskylle mennä kaikkeen maailmaan kastamaan ihmisiä hänen nimeensä (ks. Matt. 28:19). 14. Toisaalta me olemme huolissamme, koska pappien puuttuminen tekee mahdottomaksi viettää messua, viettää Herran päivää. Nyt jo on monia liturgian viettotapoja eri mantereilla, jotka kärsivät pappispulasta. Kuitenkin “hengellistä kommuuniota”, joka on katoliselle traditiolle rakas voidaan ja pitää edistää lisää ja selittää niin, että uskovia autettaisiin sekä viettämään paremmin sakramentaalista kommuuniota että tuotaisiin aitoa lohdutusta niille, jotka eri syistä eivät voi vastaanottaa Kristukseen ruumista ja verta kommuuniossa. Me uskomme, että tämä käytäntö auttaisi ihmisiä, jotka ovat yksin, erityisesti vammaisia, vanhoja, vankeja ja pakolaisia. 15. Me tunnemme niiden surun, joilla ei ole pääsyä kommuunion sakramentille, koska heidän perhetilanteensa ei vastaa Herran käskyä (ks. Matt 19:3-9). Jotkut eronneet ja uudelleen avioituneet ihmiset hyväksyvät surullisina sen, että he eivät voi saada kommuunion sakramenttia, ja he tekevät siitä uhrin Jumalalle. Jotkut eivät kykene ymmärtämään tätä rajoitusta ja elävät sisäisesti turhautuneina. Me vakuutamme uudestaan, että vaikka me emme hyväksy heidän valintaansa (vrt. KKK 2384), heitä ei ole suljettu pois kirkon elämästä. Me pyydämme, että he ottaisivat osaa sunnuntain messuun ja omistautuisivat väsymättä Jumalan sanan kuulemiseen, niin että se ruokkisi heidän uskonelämäänsä, rakkauttaan ja kääntymystään. Me haluamme sanoa heille, kuinka lähellä me olemme heitä rukouksessa ja pastoraalisessa huolenpidossa. Rukoilkaamme yhdessä Herraa noudattaaksemme hänen tahtoaan uskollisesti. 16. Me olemme myös huomanneet, että tietyillä alueilla pyhän taju on vähentynyt, mikä vaikuttaa sekä uskovien aktiiviseen ja hedelmälliseen messuun osallistumiseen, mutta myös tapaan jolla messua vietetään ja sen todistuksen laatuun, jota kristityt on kutsuttu antamaan. Me yritämme elvyttää pyhän eukaristian avulla katoliseen yhteisöön kuulumisen tajua ja iloa siitä, koska joissain maissa on nähtävissä selvää kirkosta eroamisen kasvua. Kristillisyydestä luopumisen tosiasia vaatii parempaa kristillistä kasvatusta perheissä, niin että sakramenttien vastaanottaminen elpyisi ja ilmaisisi aidosti uskon sisältöä. Sen tähden me kutsumme vanhempia, paimenia ja katekeettoja työskentelemään evankelioimisen ja uskon kasvatuksen strategian uudistamiseksi tämän uuden vuosisadan alkaessa. 17. Historian Herran ja maailman tulevaisuuden edessä meitä haastavat tämän sukupolven ja kaikkien sukupolvien köyhät, koko ajan kasvavien epäoikeudenmukaisuuden uhrien määrä ja kaikki tämän maailman hylätyt. He muistuttavat meitä Kristuksen kärsimyksestä maailman loppuun asti. Nämä kärsimykset eivät voi jäädä ulkopuolisiksi eukaristian salaisuuden viettämiselle, joka kutsuu meitä kaikkia työskentelemään oikeudenmukaisuuden puolesta ja maailman muuttamiseksi aktiivisella ja tietoisella tavalla kirkon sosiaaliopetuksen perustalta, joka korostaa ihmispersoonan keskeisyyttä ja arvokkuutta. “Me emme voi pettää itseämme: keskinäinen rakkaus ja erityisesti huolenpito, jota osoitamme niille, jotka ovat puutteessa, ovat merkkinä siitä, että meidät tunnistetaan Kristuksen todellisiksi opetuslapsiksi (ks. Joh. 13:35; Matt 25:31-46). Tämä on kriteeri, joka todistaa oikeaksi meidän eukaristian viettomme autenttisuuden” (Mane nobiscum Domine, 28). Te olette minun todistajiani 18. “Jeesus, joka rakasti omiaan jotka olivat maailmassa, rakasti heitä loppuun asti”. Pyhä Johannes paljastaa pyhän eukaristian asettamisen tarkoituksen kertomuksessaan jalkojen pesemisestä (ks. Joh 13:1-20). Jeesus nöyryyttää itsensä pestäkseen opetuslastensa jalat merkkinä rakkaudestaan, joka ylittää kaikki rajat. Tämä profeetallinen ele julistaa hänen nöyryytystään seuraavana päivänä, ristin kuolemaa, joka ottaa pois maailman synnit ja pesee pois jokaisen synnin meidän sielustamme. Pyhä eukaristia on rakkauden lahja, tapaaminen Jumalan kanssa, joka rakastaa meitä ja on lähde, joka pulppuaa iankaikkiseen elämään. Piispat, papit ja diakonit, me olemme tämän rakkauden ensimmäiset todistajat ja palvelijat. 19. Rakkaat papit, me olemme ajatelleet teitä näinä päivinä paljon. Me tunnemme anteliaisuutenne ja haasteenne. Te kannatte meidän kanssamme Jumalan kansan jokapäiväisen palvelemisen taakan. Te julistatte Jumalan sanaa ja johdatatte uskovat eukaristian salaisuuteen. Millainen armo teidän palveluvirkanne onkaan! Me rukoilemme teidän kanssanne ja teidän puolestanne, jotta me yhdessä pysyisimme uskollisina Herran rakkaudelle. Me pyydämme teitä olemaan meidän kanssamme ja seuraten pyhän isän, paavi Benedictus XVI:n esimerkkiä, “nöyriä työntekijöitä Herran viinitarhassa”, eläen johdonmukaista papillista elämää. Tulkoon Kristuksen rauha, jonka te annatte katuville syntisille ja eukaristiaan kokoontuneille, teidän yllenne ja yhteisöille, jotka elävät teidän todistuksestanne. Me muistamme kiitollisuudella niiden pysyvien diakonien, katekeettojen, pastoraalisen työn tekijöiden ja monien maallikoiden sitoumusta, jotka työskentelevät yhteisön hyväksi. Olkoon teidän palvelutyönne aina hedelmällistä ja anteliasta ja saakoon se ravintoa täydestä hengen yhteydestä ja toiminnasta yhteisönne paimenien kanssa. 20. Rakkaat veljet ja sisaret, meidät on kutsuttu millaisessa elämänmuodossa olemmekin, elämään kastekutsumustamme, pukeutuneina Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen (ks. Fil. 2:2), kilpaillen keskinäisessä nöyryydessä ja seuraten Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Keskinäinen rakkautemme ei ole ainoastaan Herran jäljittelyä, vaan se on elävä todistus hänen elämää antavasta läsnäolostaan meidän keskellämme. Me tervehdimme ja kiitämme kaikkia vihkimyksen saaneita, Herran viinitarhan valittuja, jotka vapaasti todistavat tulossa olevan Herran hyvästä sanomasta (ks. Ilm. 22:17-20). Teidän eukaristinen todistuksenne Kristuksen palveluksessa on rakkauden huuto maailman pimeyteen, kaikua vanhoista Marian hymneistä, Stabat Materista ja Magnificatista. Varjelkoon teitä tähdillä kruunattu eukaristian Nainen, joka on rakkaudesta rikas, palvellessanne Jumalaa ja köyhiä pääsiäisen ilossa ja toivon antamiseksi maailmalle. 21. Rakkaat nuoret, pyhä isä Benedictus XVI on toistuvasti sanonut, että te ette menetä mitään, kun annatte itsenne Kristukselle. Me toistamme hänen virkaanastumisen yhteydessä esittämänsä vahvat ja vakavat sanat, jotka ohjaavat teitä kohti todellista onnea ja kunnioittavat suuresti teidän henkilökohtaista vapauttanne. “Älkää pelätkö Kristusta! Hän ei ota teiltä pois mitään mutta hän antaa teille kaiken. Kun me annamme itsemme hänelle, me saamme satakertaisesti takaisin. Avatkaa portit auki Kristukselle ja te löydätte todellisen elämän.” Meillä on suuri luottamus kykyynne ja kaipuuseenne kehittää elämän positiivisia arvoja ja muuttaa sitä, mikä on epäoikeudenmukaista ja väkivaltaista. Ottakaa huomioon meidän tukemme ja rukouksemme, niin että me voisimme yhdessä ottaa vastaan haasteen rakentaa tulevaisuutta Kristuksen kanssa. Te olette “aamun vartijoita” ja “tulevaisuuden etsijöitä”. Älkää jättäkö ammentamatta pyhän eukaristian jumalallisen energian lähteestä saadaksenne aikaan muutokset, jotka ovat tarpeen. Kaikille nuorille seminaristeille, jotka valmistautuvat pappeuteen ja jotka jakavat oman sukupolvensa kanssa samat toiveet tulevaisuuden suhteen, me haluamme ilmaista toivomme, että todellinen eukaristinen hengellisyys läpäisisi heidän kasvatuksensa. 22. Rakkaat kristityt aviopuolisot ja perheet, teidän kutsumuksenne pyhyyteen alkaa kotikirkkona ja saa ravintonsa pyhästä eukaristian pöydästä. Teidän uskonne avioliiton sakramenttiin muuttaa liittonne Pyhän Hengen temppeliksi, uuden elämän rikkaaksi lähteeksi, joka synnyttää lapsia, rakkautenne hedelmiä. Olemme usein synodissa puhuneet teistä, koska olemme tietoisia nykymaailman hauraudesta ja epävarmuudesta. Pysykää lujina kamppailussanne kasvattaa lapsenne uskossa. Te olette lähde, josta pappiskutsumukset ja sääntökuntaelämä syntyvät. Älkää unohtako, että Kristus asuu liitossanne; hän siunaa sitä kaikilla niillä armoilla, jotka te tarvitsette elääksenne kutsumustanne pyhällä tavalla. Me rohkaisemme teitä ylläpitämään tapaa osallistua perheenä sunnuntain eukaristiaan. Tällä tavalla tuotatte iloa Jeesuksen sydämelle, sillä hän on sanonut: “Antakaa lasten tulla minun tyköni” (Mark.10:14). 23. Me haluamme lähettää erityisen viestin kaikille kärsiville, erityisesti sairaille ja vammaisille, jotka ovat yhdistyneet Kristuksen uhriin kärsimyksensä kautta (ks. Room. 12:2). Ruumiinne ja sielunne kärsimyksillä te otatte erityisellä tavalla osaa eukaristian uhriin ja olette siitä tulevan rakkauden etuoikeutettuja todistajia. Olemme varmoja siitä, että hetkellä, jolloin me tunnemme haurautemme ja rajoituksemme, eukaristian voima voi olla suureksi avuksi. Kristuksen pääsiäisuhriin liittyneinä me löydämme vastauksen kärsimisen ja kuoleman tuskaan, varsinkin silloin, kun sairaus iskee viattomiin lapsiin. Me olemme lähellä teitä kaikkia ja erityisesti niitä teistä, jotka ovat kuolemaisillaan ja jotka saavat Kristuksen ruumiin matkaeväänä viimeiselle matkalleen kohti Jumalan valtakuntaa. Jotta kaikki olisivat yhtä 24. Pyhä isä Benedictus XVI on ilmaissut uudestaan kirkon juhlallisen sitoutumisen ekumeniaan. Me kaikki olemme vastuussa tästä yhteydestä (ks. Joh. 17:21), koska me kaikki olemme Jumalan perheen jäseniä kasteemme kautta ja meidät on kaunistettu samalla perustavanlaatuisella arvokkuudella ja me olemme osalliset jumalallisen elämän ainutlaatuisesta sakramentaalisesta lahjasta. Me kaikki tunnemme surua erillään olemisesta, joka estää meitä viettämästä yhteisesti eukaristiaa. Me haluamme vahvistaa seurakuntiemme rukousta ykseyden puolesta ja lahjojen vaihtamista kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen kesken, sekä kunnioittavaa ja veljellistä yhteydenpitoa kaikkien kesken, niin että tuntisimme ja rakastaisimme paremmin toisiamme, kunnioittaen ja hyväksyen keskinäiset eromme ja yhteiset arvomme. Kirkon tarkat säädökset määrittelevät, mikä kanta meidän on otettava eukaristian vietosta niiden veljien ja sisarien kanssa, jotka eivät vielä ole täydessä yhteydessä meidän kanssamme. Terve järjestys estää hämmennystä ja harkitsemattomia eleitä, jotka voivat myöhemmin vahingoittaa todellista yhteyttä. 25. Kristittyinä me olemme lähellä muita Aabrahamin jälkeläisiä: juutalaisia, jotka ensimmäisinä saivat liiton, ja muslimeja. Viettäessämme pyhää eukaristiaa me uskomme myös, että me olemme pyhän Augustinuksen sanoin “ihmiskunnan sakramentti” (De civ. Dei, 16), kaikkien rukousten ja anomisten ääni, joka nousee maailmasta Jumalan luokse. Päätös: Toivon täyttämä rauha Rakkaat veljet ja sisaret 26. Me kiitämme Jumalaa tästä yhdennestätoista synodista, joka kokoontuu 40 vuotta Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen ja on saanut meidän palaamaan kirkon salaisuuden lähteelle. Täten me päätämme eukaristian vuoden arvokkaalla tavalla, vahvistuneina ykseydessä ja uudistuneina apostolisessa ja lähetystyön innossa. Neljännen vuosisadan alussa kristillinen jumalanpalvelus oli yhä keisarillisten vallanpitäjien kieltämää. Pohjois-Afrikan kristityt, jotka viettivät Herran päivää kuten kuului, uhmasivat kieltoa. Heistä tuli marttyyrejä, koska he julistivat, etteivät voineet elää ilman sunnuntaista eukaristian viettoa. Abitenen 49 marttyyria, jotka ovat liittyneet moniin pyhiin ja autuaisiin, jotka ovat tehneet eukaristiasta elämänsä keskuksen, rukoilevat meidän puolestamme tämän uuden vuosituhannen alkaessa. He opettavat meille uskollisuutta kokoontuaksemme uuden liiton kokontumiseen ylösnousseen Kristuksen kanssa. Tämän synodin lopuksi me tunnemme sitä toivon täyttämää rauhaa, jota Emmauksen opetuslapset palavin sydämin vastaanottivat ylösnousseelta Herralta. He nousivat ja palasivat kiireesti Jerusalemiin, jakaakseen uskossa iloaan sisarten ja veljien kanssa. Me toivomme, että te menette iloisesti kohtaamaan häntä eukaristiassa ja että te saatte kokea hänen sanojensa totuuden “Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti” (ks. Matt. 28:20). Rakkaat veljet ja sisaret, rauha olkoon teidän kanssanne!

Käännös: Katolinen tiedotuskeskus 2005, 2007