“Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. Iloitkaa ja riemuitkaa siitä!” (Ps. 117:24)

Tämä veljellinen tapaaminen, joka tuo meidät yhteen, paavin ja ekumeenisen patriarkan, on Jumalan työtä ja tietyllä tavalla hänen lahjansa. Me kiitämme kaiken hyvän Tekijää, joka antaa meidän jälleen kerran rukouksessa ja dialogissa ilmaista iloa, jota tunnemme veljinä, ja uudistaa sitoumuksemme edetä kohti täyttä ykseyttä. Tämä sitoumus lähtee Herran tahdosta ja meidän vastuustamme Kristuksen kirkon paimenina. Olkoon tapaamisemme merkki ja rohkaisu meille, jotta jakaisimme samat ajatukset ja saman suhtautumisen veljeyteen, yhteistyöhön ja rakkauden ja totuuden yhteyteen. Pyhä Henki auttaa meitä valmistamaan täyden ykseyden aikaansaamisen suurta päivää, milloin ja kuinka Jumala sen tahtookin. Silloin me todella pystymme riemuitsemaan ja iloitsemaan.

1. Me olemme muistaneet kiitollisina kunnioitettujen edeltäjiemme tapaamisia, jotka Jumalan siunaamina näyttivät maailmalle ykseyden kiireellisen tarpeen ja astuivat varmaa tietä sen saavuttamiseksi dialogin, rukouksen ja kirkon päivittäisen elämän avulla. Paavi Paavali VI ja patriarkka Athenagoras I menivät pyhiinvaeltajina Jerusalemiin, paikalle, jossa Jeesus Kristus kuoli ja nousi kuolleista maailman pelastukseksi, ja he kohtasivat myös uudestaan Fanarissa ja Roomassa. He jättivät meille yhteisen julistuksen, joka säilyttää arvonsa. Se painottaa sitä, että todellisen rakkauden dialogin täytyy sisältää ja innoittaa kaikkia ihmisten ja kirkkojen välisiä suhteita ja että sen “täytyy olla juurtunut täydelliseen uskollisuuteen yhtä Herraa Jeesusta Kristusta kohtaan ja keskinäiseen kunnioitukseen omia traditioita kohtaan” (Tomos Agapis 195). Emmekä ole unohtaneet heidän pyhyyksiensä paavi Johannes Paavali II:n ja Demetrios I:n vastavuoroisia vierailuja. Paavi Johannes Paavali II:n ensimmäisen ekumeenisen vierailun yhteydessä julkistettiin yhteisen komission luominen roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon teologista dialogia varten. Julistettu aikomus perustaa täysi ykseys on tuonut kirkkomme yhteen.

Mitä tulee Rooman kirkon ja Konstantinopolin kirkon välisiin suhteisiin, me emme voi jättää muistamatta sitä juhlallista kirkollista tekoa, jolla pyyhittiin pois niiden vanhojen anateemojen muisto, joilla vuosisatojen ajan oli negatiivinen vaikutus kirkoillemme. Me emme vielä ole saaneet tästä teosta irti kaikkia sen positiivisia seurauksia, jotka voivat virrata siitä edetessämme kohti täyttä ykseyttä, mihin yhteinen komissio on kutsuttu antamaan tärkeän panoksensa. Me kehotamme uskoviamme ottamaan aktiivisen osan tässä prosessissa rukouksen ja merkittävien eleiden kautta.

2. Yhteisen teologisen dialogin komission täysi-istunnon aikana, joka pidettiin hiljattain Belgradissa Serbian ortodoksisen kirkon vieraanvaraisessa huomassa, me ilmaisimme syvän ilomme teologisen dialogin jatkamisesta. Se on ollut keskeytyksissä monta vuotta erilaisten vaikeuksien tähden, mutta nyt komissio pystyi työskentelemään uudelleen ystävyyden ja yhteistyön hengessä. Käsitellessään aihetta “Konsiliaarisuus ja auktoriteetti kirkossa” paikallisella, alueellisella ja universaalilla tasolla, komissio ryhtyi tutkimaan ekklesiologisia ja kanonisia seurauksia kirkon sakramentaalisesta luonteesta. Tämä tekee mahdolliseksi, että me käsittelemme joitakin pääkysymyksiä, jotka yhä ovat ratkaisematta. Me olemme sitoutuneet tarjoamaan jatkuvaa tukea kuten ennenkin tämän komission tekemälle työlle ja me tuemme sen jäseniä rukouksillamme.

3. Paimenina me olemme ennen kaikkea pohtineet tehtävää julistaa evankeliumia nykymaailmassa. Tämä tehtävä, “menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” (Mt. 28:19), on tänään ajankohtaisempi ja tarpeellisempi kuin koskaan, jopa perinteisesti kristityissä maissa. Sitä paitsi me emme voi olla näkemättä maallistumisen lisääntymistä, relativismia, jopa nihilismiä, erityisesti länsimaissa. Kaikki tämä kutsuu uuteen ja voimakkaaseen evankeliumin julistamiseen, joka on sovellettu aikamme kulttuureita vastaavaksi. Meidän traditiomme esittävät meille perinnön, jota täytyy jatkuvasti jakaa, esittää ja tulkita uudestaan. Sen tähden meidän täytyy vahvistaa yhteistyötämme ja yhteistä todistustamme maailman edessä.

4. Me suhtaudumme myönteisesti prosessiin, joka on johtanut Euroopan unionin syntymiseen. Niiden jotka ovat tekemisissä tämän suuren projektin kanssa, ei pidä jättää ottamatta huomioon kaikkia näkökohtia, jotka vaikuttavat ihmispersoonan luovuttamattomiin oikeuksiin, erityisesti uskonnonvapauteen, joka on kaikkien muiden vapauksien kunnioittamisen todistaja ja takaaja. Kaikissa yhdistymisen vaiheissa vähemmistöjä ja heidän kulttuurisia traditioitaan ja erilaisia uskonnollisia piirteitään on suojeltava. Samalla kun olemme Euroopassa avoimia toisia uskontoja ja niiden kulttuurista antiaan kohtaan, meidän täytyy yhdistää ponnistelumme säilyttääksemme kristilliset juuremme, traditiomme ja arvomme ja varmistaa kunnioitus historiaamme kohtaan ja siten antaa panoksemme tulevaisuuden eurooppalaiseen kulttuuriin ja ihmisten välisten suhteiden laatuun kaikilla tasoilla. Kuinka me voisimme olla tässä yhteydessä nostamatta esiin ikivanhoja todisteita ja tämän maan loistavaa kristillistä perintöä, maan, jossa kohtaamisemme tapahtuu, alkaen siitä, mitä Apostolien teot kertoo meille pyhästä Paavalista, pakanoiden apostolista? Tässä maassa kohtaavat evankeliumin sanoma ja vanha kulttuuritraditio. Tämä yhteys, joka on vaikuttanut niin paljon yhteiseen kristilliseen perintöömme, pysyy ajankohtaisena ja kantaa lisää hedelmää tulevaisuudessa evankeliumin ja ykseytemme hyväksi.

5. Meidän huolenpitomme ulottuu niihin osiin maailmaa, missä kristityt elävät, ja vaikeuksiin, joita he kohtaavat, erityisesti köyhyyteen, sotiin ja terrorismiin, ja lisäksi köyhien, maahanmuuttajien, naisten ja lasten riistämisen eri muotoihin. Meidät on kutsuttu työskentelemään yhdessä edistääksemme jokaisen Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen luodun ihmisen oikeuksien kunnioittamista ja vaaliaksemme taloudellista, sosiaalista ja kulttuurillista kehitystä. Meidän teologiset ja eettiset traditiomme voivat tarjota vakaan perustan yhteiselle saarnalle ja toiminnalle. Ennen kaikkea me haluamme vakuuttaa, että viattomien ihmisten tappaminen Jumalan nimeen on loukkaus häntä kohtaan ja vastoin ihmisen arvokkuutta. Meidän täytyy kaikkien sitoutua uuteen ihmiskunnan palvelemiseen ja ihmiselämän puolustamiseen, jokaisen ihmisen puolustamiseen.

Me otamme syvästi sydämellemme rauhan saamisen Lähi-itään, missä Herramme eli, kärsi ja nousi kuolleista ja missä suuri joukko kristityistä veljistämme on elänyt vuosisatojen ajan. Me toivomme kiihkeästi, että rauha saataisiin uudestaan tälle alueelle ja että kunnioittava yhdessä eläminen vahvistuisi niiden eri kansojen välillä, jotka elävät siellä, kirkkojen ja alueella vaikuttavien eri uskontojen välillä. Sitä varten me rohkaisemme vahvistamaan läheisiä suhteita kristittyjen välillä ja aitoa ja rehellistä uskontojen välistä dialogia, tarkoituksella taistella kaikenlaista väkivaltaa ja syrjintää vastaan.

6. Luonnon ja ympäristön kohdatessa nykyään suurta uhkaa me haluamme ilmaista huolemme niistä negatiivisista vaikutuksista ihmiskunnalle ja koko luomakunnalle, jotka saattavat seurata taloudellisesta ja teknologisesta edistyksestä, joka ei tiedä omia rajojaan. Uskonnollisina johtajina me katsomme velvollisuudeksemme rohkaista ja tukea kaikkia ponnisteluja Jumalan luomakunnan suojelemiseksi ja jättää perinnöksi tuleville polville maailman, jossa he pystyvät elämään.

7. Lopuksi meidän ajatuksemme kääntyvät kaikkien teidän puoleenne, te meidän kahden kirkkomme uskovat kaikkialla maailmassa, piispat, papit, diakonit, sääntökuntaveljet ja -sisaret, maallikkomiehet ja -naiset, jotka toimivat kirkon palveluksessa, ja kaikki kastetut. Kristuksessa me tervehdimme muita kristittyjä, vakuuttaen heitä rukouksistamme ja avoimuudestamme dialogiin ja yhteistyöhön. Pakanoiden apostolin sanoin me tervehdimme kaikkia teitä: “Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta” (2 Kor. 1:2)