Rakkaat sisaret ja veljet!

Paastonaika, jonka me tänään aloitamme on pyhää aikaa. Sen pitäisi olla pohdinnan ja sisäisen uudistumisen aikaa. Se on aikaa, jolloin meidän on tarkoitus sisäisin silmin katsella kärsivää Jeesusta Kristusta ja hänen kuolemaansa ristillä. Tämän mietiskelyn ei pitäisi pelottaa meitä. Paljon ennemmin sen pitäisi johtaa meitä kääntymykseen. Sen pitäisi auttaa meitä tunnistamaan Jumalan rakkaus ja ymmärtämään kuinka suuren lahjan olemme siinä saaneet.

Paavi Benedictus XVI:n ensimmäinen kiertokirje ”Deus Caritas est” voi tänä vuonna auttaa meitä tässä paljon. Kiertokirjeen otsikko ”Jumala on rakkaus” kertoo selkeästi asiakirjan sisällön. Voi olla, että otsikon kuultuamme saatamme ajatella: eikö rakkaudesta ole jo sanottu kaikki? Tarvitseeko kirkon, meidän kristittyjen, yhä uudelleen perehtyä tähän aiheeseen? Kiertokirje ”Deus Caritas est” tuo selkeästi ilmi aiheen ajankohtaisuuden ja tarpeellisuuden.

Paavi Benedictus viittaa joko suoraan tai epäsuorasti niihin syihin, miksi hän kirjoittaa rakkaudesta. Yksi syy on se, että etenkin kommunistinen ideologia ja vapautuksen teologia ovat arvostelleet kirkkoa siitä, että se painottaa opetuksessaan rakkautta ja tällä tavalla vain lisää epäoikeudenmukaisuutta maailmassa. Köyhät eivät tarvitse rakkauden tekoja, vaan oikeudenmukaisuutta. (nro 26). – Toinen syy on, että sanaa ’rakkaus’ käytetään paljon väärin: sitä tulkitaan väärin ja sen sisältöä vääristetään. Jumalan nimessä käydään sotia, tehdään terrori-iskuja ja elätetään kostoa. Katolista kirkkoa syytetään myös siitä, että se opettaa moraalin periaatteita, mutta sitä vastoin unohtaa rakkauden syntistä ihmistä kohtaan.

Mitä rakkaus sitten on? Rakkaus kuuluu ihmisen peruskokemuksiin. Silti sen voi käsittää niin monella eri tavalla. Tavallisemmin se ymmärretään miehen ja naisen välisenä tunnesiteenä. Tässä rakkauskäsityksessä ratkaisevaa on ”sydämen” into, jota ruumis vahvistaa. Rakkaus saa ihmisen suuntautumaan kohti toista ihmistä. Mies ja nainen rakastavat toisiaan.

Tämä rakkaus on spontaania. Sitä ei voi niin sanotusti tilata, mutta sitä voi hallita, toisin sanoen sen voi alistaa tahtonsa alle. Sitä voi myös kehittää tai sitä voi laiminlyödä. Antiikin kreikkalaisessa filosofiassa tätä rakkautta on kuvattu sanalla eros. Vaikka meidän aikamme ilmauksella ”erotiikka” on juurensa tässä kreikkalaisessa sanassa, erotiikalla on hyvin vähän yhteistä todellisen rakkauden kanssa. Eroottinen rakkaus keskittyy pääasiassa toisen ihmisen ruumiiseen, jota se haluaa. Usein toista ihmistä rakastetaan niin kauan kuin hän voi tarjota tätä ohimenevää onnea; niin kauan kuin hän on seksuaalisesti kiinnostava.

Todellinen ja aito miehen ja naisen välinen rakkaus, joka myös koetaan ja ilmaistaan ruumiillisesti, keskittyy ensi sijassa ihmispersoonaan. Mies ja nainen rakastavat toisiaan. He kääntyvät toisiaan kohti. He haluavat olla rakkaudessaan toistensa kanssa ja toisiaan varten. Kumpikin osapuoli rakastaa ja haluaa tulla rakastetuksi. Kumpikin osapuoli haluaa pitää toisen omanaan. Tällainen asenne on siinä mielessä myönteinen, että se vahvistaa luonnollisella tavalla aviopuolisoiden välistä liittoa ja tukee tätä ainutlaatuista yhteenkuuluvuutta ja uskollisuutta. Mutta se tuo mukanaan myös itsekkyyden ja mustasukkaisuuden vaaran. Paavi painottaa, että tämänkaltainen rakkaus tarvitsee jatkuvaa sisäistä puhdistautumista ja askeesia.

Kuinka kristinuskossa sitten ymmärretään todellinen rakkaus? Tarkoittaako rakkaus vain miehen ja naisen välistä suhdetta? Eivätkö myös selibaatissa elävät maallikot, sääntökuntalaiset tai papit voi rakastaa?

Todellinen rakkaus on lähtöisin Jumalasta. Se on hänen suuri lahjansa ihmiselle. Sen vuoksi se on myös käsky rakastaa. Rakkauden käsky on mahdollinen, koska rakkaus on ensin saatu lahjana, niin kuin paavi Benedictus kirjoittaa (nro 14). Apostoli Johannes muistuttaa usein kuinka Jumala ei ainoastaan rakasta, vaan hän on rakkaus. Kaikki, mitä hän tekee, on hänen rakkautensa hedelmää ja kaikissa hänen teoissaan on hänen rakkautensa jälki. Raamattu osoittaa meille selvästi kuinka Jumala loi ihmisen juuri rakkaudesta. Luodessaan ihmisen omaksi kuvakseen Hän loi ihmisen myös kykeneväksi rakastamaan. Rakkaudesta Jeesus Kristus, Jumalan Poika, tuli ihmiseksi. Rakkaudesta hän pelasti ihmisen ristillä ja rakkaudesta hän haluaa lahjoittaa ihmiselle ikuisen elämän.

Rakkaus ei ole siis mikään tyhjä sana, vaikka sitä nykyään käytetäänkin usein ja kevyesti. Todellinen rakkaus on myös paljon enemmän kuin tunne, joka yleensä menee ohi hyvin nopeasti. Jeesus Kristus on meille esimerkki rakkaudesta ja hän opettaa meitä rakastamaan. Tämän rakkauden perustana on asenne, jossa ensin suuntaudutaan kohti Jumalaa, sitten kohti toista ihmistä. Toisessa ihmisessä näen samanlaisen ihmisen kuin itse olen. Hän on kaltaiseni, toinen minä. Hän on yhtälailla arvokas kuin minä. Hänellä on sydän niin kuin minullakin. Hän tuntee niin kuin minäkin. Hän iloitsee ja kärsii niin kuin minäkin. Hänellä on samoja odotuksia ja kaipauksia kuin minulla. Ennen kaikkea, hän on Jumalan luoma niin kuin minäkin olen, ja Jeesus Kristus on kuollut hänen puolestaan - niin kuin Hän on kuollut minun puolestani.

Todellinen rakkaus tarkoittaa kaikkien näiden totuuksien tunnustamista toisessa ihmisessä. Se ei tarkoita ainoastaan älyllisestä ja teoreettisesta asennetta. Se tarkoittaa myös käytännön tekoja. Todellinen rakkaus merkitsee sitä, että lahjoitan toiselle epäitsekkäästi sen, mitä itse olen ja mikä on minun. Ei ole kysymys vain materiaalisista asioista, joita minulla on liikaa ja joista siksi voin luopua. Paljon enemmän on kysymys siitä, että annan toiselle lahjaksi persoonani eli olen hänelle kohtelias, luon ystävällisen katseen, annan hyvän neuvon, sanon hyvän sanan, annan niitä lahjoja, joita minulla on, autan häntä kaikin mahdollisin tavoin. Todellinen rakkaus tarkoittaa, että kunnioitan toista ihmistä kaikessa.

Nämä ovat rakkauden perusilmaisuja toista ihmistä kohtaan. Ihminen on rakastettu, koska hän on persoonana, minun kaltaisenani, tämän rakkauden, tämän kohtelun arvoinen. Tätä rakkautta kutsutaan kreikankielisessä Raamatussa sanalla agape, latinaksi se on caritas. Jeesus Kristus puhuu juuri tästä rakkaudesta kun hän sanoo: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Matt. 19:19) tai ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” (Joh. 15:13) Paavi puolestaan kirjoittaa: ”Rakkaudesta tulee nyt huolenpitoa toisesta ihmisestä, huolehtimista toisen hyväksi. Rakkaus ei enää etsi omaansa […], vaan se tahtoo rakastetun parasta: siitä tulee kieltäymystä ja uhrivalmiutta.” (Nro 6)

Paavi Benedictus viittaa Jeesuksen suureen vertaukseen viimeisestä tuomiosta (vrt. Matt.25:31-46), kun hän tähdentää, että rakkaus ratkaisee lopullisesti ihmiselämän arvokkuuden tai arvottomuuden. Siitä riippuu pelastuksemme tai kadotuksemme (nro 15). Tämä rakkaus on avain kristittyjen laupeudentekoihin. Tämän aiheen käsittelylle haluan omistaa kuitenkin oman paimenkirjeen.