|
Piispa Paavali
Jumalan palvelijain palvelija yhdessä pyhän kirkolliskokouksen isien kanssa asian ainaiseksi muistamiseksi Konstituutio Sacrosanctum Concilium pyhästä liturgiasta Johdanto Ensimmäinen luku: Pyhän liturgian uudistamisen ja vaalimisen yleisistä periaatteista Toinen luku: Pyhästä eukaristian salaisuudesta Kolmas luku: Muista sakramenteista ja sakramentaaleista Neljäs luku: Hetkipalveluksesta Viides luku: Liturgisesta vuodesta Kuudes luku: Kirkkomusiikista Seitsemäs luku: Kirkkotaiteesta ja pyhistä kalusteista Liite: Pyhän ekumeenisen Vatikaanin II kirkolliskokouksen julistus kalenterin uudistamisesta Lähdeviittaukset Johdanto 1. Pyhä kirkolliskokous pitää tavoitteenaan kristillisen elämän edistämistä uskovien keskuudessa, muutettavissa olevien instituutioiden korjaamista meidän aikamme tarpeita paremmin vastaaviksi, kaiken sen vaalimista, mikä voi edistää kaikkien Kristukseen uskovien ykseyttä, sekä sen vahvistamista, mikä jouduttaa kaikkien kutsumista Kirkon helmaan. Tästä syystä kirkolliskokouksella on erityisen painavia syitä liturgian uudistamiseen ja vaalimiseen. 2. Liturgiassa näet “meidän lunastuksemme työ toimitetaan’’[1] etenkin eukaristian jumalallisessa uhrissa. Se on uskovien paras keino elävästi kokea ja todistaa toisille Kristuksen salaisuudesta ja oikean Kirkon todellisesta luonteesta. Kirkolle on luonteenomaista olla samalla inhimillinen ja jumalallinen, näkyvä ja kuitenkin omistaa näkymättömät, työssä innokas ja kuitenkin vapaa mietiskelyyn, maailmassa läsnä oleva ja kuitenkin muukalainen. Tätä kaikkea se on siten, että sen inhimillinen puoli on alistettu jumalallisen johtoon, näkyvä näkymättömän, toimiva mietiskelevän, nykyinen maailma tulevan kaupungin alaisuuteen, sen, jota me etsimme.[2] Siten liturgia joka päivä rakentaa niitä, jotka ovat sisällä, pyhäksi temppeliksi Herrassa, Jumalan asumukseksi Hengessä [3] aina Kristuksen täyteyden täyden iän määrään saakka.[4] Samalla se ihmeellisellä tavalla antaa heille voimia Kristuksen saarnaamiseen ja siten näyttää Kirkon ulkopuolisille kansojen keskuuteen kohotettuna tunnusmerkkinä,[5] joka kokoaa yhteen hajalla olevat Jumalan lapset [6] niin, että on oleva yksi lauma ja yksi paimen.[7] 3. Sen vuoksi pyhä kirkolliskokous katsoo aiheelliseksi palauttaa mieliin liturgian vaalimisesta ja uudistamisesta seuraavat periaatteet ja säätää seuraavat käytännön ohjeet. 4. Traditiolle uskollisena pyhä kirkolliskokous lopuksi selittää, että pyhä äitimme Kirkko pitää kaikkia laillisesti tunnustettuja riituksia yhtä oikeina ja samanarvoisina sekä tahtoo säilyttää ne tulevaisuudelle ja kaikin tavoin vaalia niitä. Kirkolliskokous toivoo, että siellä, missä se on tarpeen, riitukset kauttaaltaan uudistettaisiin varovasti terveen tradition hengessä ja annettaisiin niille uutta elinvoimaa ottaen huomioon nykyajan olosuhteet ja tarpeet. Ensimmäinen luku: Pyhän liturgian uudistamisen ja vaalimisen yleisistä periaatteista I Pyhän liturgian luonteesta ja merkityksestä kirkon elämässä 5. Jumala, joka “tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1 Tim. 2:4) ja joka “muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta” (Hepr. 1:1), lähetti ajan täyttymyksen koitettua Poikansa, lihaksi tulleen Sanan, Pyhällä Hengellä voidellun, julistamaan evankeliumia köyhille, parantamaan särkyneet sydämet,[8] “ruumiin ja sielun lääkärin”,[9] Välittäjän Jumalan ja ihmisten välillä.[10] Sillä hänen ihmisyytensä — yhtyneenä jumalallisen Sanan persoonaan — tuli meidän pelastuksemme välineeksi. Sillä Kristuksessa “meidän sovituksemme työ tuli täydelliseksi ja meille lahjoitettiin jumalallisen kultin täyteys.”[11] 6. Niin kuin Kristus oli Isän lähettämä, niin hänkin nyt lähetti apostolit täynnä Pyhää Henkeä saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille,[14] julistamaan, että Jumalan Poika kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan vapautti meidät saatanan vallasta [15] ja kuolemasta siirtäen meidät Isänsä valtakuntaan. Myös heidän piti käytännössä toteuttaa julistamaansa pelastuksen työtä uhrin ja sakramenttien avulla, joiden ympärille koko liturginen elämä keskittyy. Siten ihmiset kasteen kautta liitetään Kristuksen pääsiäisen salaisuuteen; yhdessä hänen kanssaan kuolleina, haudattuina ja ylösnousseina [16] he vastaanottavat lapseuden hengen, jossa me huudamme: ‘’Abba, Isä!” (Room. 8:15) — ja niin heistä tulee todellisia rukoilijoita, jollaisia Isä tahtoo. [17] Samoin he aina nauttiessaan Herran aterian julistavat hänen kuolemaansa siihen asti, kuin hän tulee.[18] Siitä syystä itse helluntaipäivänä, kun Kirkko ilmestyi maailmalle, “ne, jotka ottivat vastaan Pietarin sanat, kastettiin”. “Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. . . kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa” (Ap.t. 2:41-47). Siitä saakka Kirkko ei milloinkaan ole laiminlyönyt kokoontumista viettämään pääsiäisen salaisuutta lukemalla, “mitä hänestä on kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk. 24:27), viettämällä eukaristiaa, jossa “hänen kuolemansa voitto ja riemu tulevat läsnäoleviksi”,[19] ja kiittämällä Jumalaa hänen “sanomattomasta lahjastaan” (2 Kor. 9:15) Kristuksessa Jeesuksessa “hänen kirkkautensa kiitokseksi” (Ef. 1:12) Pyhän Hengen voimassa. 7. Näin suuren työn täyttämiseksi Kristus on alati läsnä Kirkossaan, varsinkin liturgisissa toimituksissa. Hän on läsnä messun uhrissa sekä sen viettäjän persoonassa — “hän joka nyt uhraa papin toimituksen välityksellä on sama, joka silloin uhrasi itsensä ristillä”[20] — että vielä suuremmassa määrin ehtoollisaineissa. Hän on läsnä voimallaan sakramenteissa niin, että kun joku toimittaa kasteen, Kristus itse kastaa.[21] Hän on läsnä sanassaan niin, että hän itse puhuu, kun pyhiä Kirjoituksia kirkossa luetaan. Hän on myös läsnä, kun Kirkko rukoilee ja veisaa, hän, joka lupasi: “Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä” (Matt. 18:20). 8. Maallisessa liturgiassa saamme jo esimakua taivaallisesta, jota vietetään pyhässä kaupungissa, Jerusalemissa, jonne me toivioretkeläisinä pyrimme. Siellä Kristus istuu Isän oikealla puolella pyhäkön ja todellisen tabernaakkelin palvelijana[22] ja me yhdessä taivaallisen sotaväen kanssa veisaamme ylistysvirttä Herralle. Kunnioittaen pyhien muistoa me toivomme osallisuutta ja sijaa heidän yhteisössään ja odotamme Vapahtajaksemme Herraamme Jeesusta Kristusta, kunnes hän, meidän elämämme, itse on ilmestyvä ja mekin ilmestymme hänen kanssaan kirkkaudessa.[23] 9. Pyhä liturgia ei ole Kirkon ainoa työ, sillä ennen kuin ihmiset voivat tulla ja osallistua liturgiaan, heidät täytyy kutsua uskoon ja kääntymykseen: “Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?” (Room. 10:14-15). 10. Siitä huolimatta liturgia on huippu, jota kohti Kirkon työ suuntautuu ja samalla lähde, josta kaikki sen voima pulppuaa. Onhan apostolisen työn tavoitteena se, että kaikki joista on tullut Jumalan lapsia uskon ja kasteen kautta, kokoontuvat yhteen kiittämään Jumalaa Kirkon keskellä, osallistumaan uhriin ja nauttimaan Herran ateriaa. 11. Jotta tämä täysi tehokkuus saavutettaisiin, on tarpeen, että uskovat saapuvat oikeassa mielentilassa osallistuakseen pyhään liturgiaan, että he mielessään yhtyvät siihen, mitä ääneen sanovat, ja että he ovat yhteistyössä taivaallisen armon kanssa niin, etteivät turhaan ota sitä vastaan.[28] Kirkon paimenten on siksi valvottava, ettei liturgiaa vietettäessä pelkästään oteta huomioon lakeja sen päteväksi ja virheettömäksi toimittamiseksi, vaan että uskovat osallistuvat siihen tietoisesti, aktiivisesti ja hedelmällisesti. 12. Hengellinen elämä ei näet rajoitu vain pyhään liturgiaan osallistumiseen. Vaikka kristitty on kutsuttu rukoilemaan yhdessä toisten kanssa, on hänen silti myös mentävä kammioonsa rukoilemaan Isää salassa,[29] vieläpä hänen apostolin sanojen mukaan on rukoiltava lakkaamatta.[30] Ja samalta apostolilta opimme aina kantamaan Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, jotta Jeesuksen elämäkin ilmestyisi meidän kuolevaisessa lihassamme.[31] Siitä syystä me pyydämme Herraa messun uhrissa, että hän joka “ottaa vastaan meidän hengelliset uhrimme” tekisi myös meistä itselleen “ikuisen uhrin”.[32] 13. Kansanomaisia hartaudenharjoituksia suositeltakoon lämpimästi, mikäli ne ovat sopusoinnussa Kirkon lakien ja sääntöjen kanssa ja varsinkin silloin, kun Pyhä istuin niin määrää. Osakirkkojen omilla jumalanpalveluksilla on oma erityinen arvonsa, mikäli ne toimitetaan piispojen määräyksiä noudattaen ja laillisesti hyväksyttyjen tapojen tai kirjojen mukaisesti. II Liturgisesta opetuksesta ja aktiivisesta osallistumisesta liturgiaan 14. Äitimme pyhä Kirkko toivoo hartaasti, että kaikki uskovat johdettaisiin täyteen, tietoiseen ja aktiiviseen liturgian viettoon osallistumiseen. Sitä vaatii jo itse liturgian luonne, ja siihen on kristitty kansa “valittuna sukuna, kuninkaallisena papistona, pyhänä heimona, omaisuuskansana” (1 Piet. 2:9, vrt. 2:4-5) kasteen perusteella oikeutettu ja velvoitettu. 15. Ne, jotka opettavat liturgiikkaa seminaareissa, luostarien opetuslaitoksissa ja teologisissa tiedekunnissa, saakoot perusteellisen valmistuksen tehtäväänsä tälle alalle erikoistuneissa instituuteissa. 16. Pyhän liturgian opiskelu on luettava pakollisiin ja tärkeisiin oppikursseihin seminaareissa ja luostareiden opetuslaitoksissa; teologisissa tiedekunnissa se on luettava pääaineisiin kuuluvaksi. Opetuksessa sitä on tarkasteltava sekä teologisesta että historiallisesta näkökulmasta ja otettava huomioon hengellinen, pastoraalinen ja juridinen puoli. Huolehtikoot muidenkin aineiden, varsinkin dogmaattisen teologian, raamattutieteen, askeettisen ja pastoraaliteologian opettajat siitä, että he valaistessaan Kristuksen salaisuutta ja pelastushistoriaa kukin omalla alallaan samalla selvästi tuovat esiin niiden suhteen liturgiaan ja pappiskoulutuksen ykseyden. 17. Opiskeleville on seminaareissa ja luostarien oppilaitoksissa annettava liturginen kasvatus hengellisen elämänsä perustaksi. Siihen tarvitaan taitavaa johdatusta, jotta he oppisivat ymmärtämään pyhiä riittejä ja osallistumaan niihin koko sielustaan. Heidän tulee osallistua pyhien salaisuuksien viettoon ja muihin liturgian henkeen liittyviin hartaudenharjoituksiin. Samoin heidän on opittava noudattamaan liturgian lakeja niin, että koko elämää seminaareissa ja luostareissa muovaisi liturginen henki. 18. Papit, sekä hiippakunta- että sääntökuntapapit, jotka jo tekevät työtä Herran viinitarhassa, saakoot kaikkea mahdollista apua ymmärtääkseen yhä paremmin, mitä he tekevät pyhissä toimituksissa, elääkseen liturgista elämää ja jakaakseen sen heille uskottujen uskovien kanssa. 19. Sielunpaimenet huolehtikoot innokkaasti ja kärsivällisesti uskovien liturgisesta kasvatuksesta ja aktiivisesta osallistumisesta liturgiaan — sekä ulkonaisesta että sisäisestä — ottaen huomioon heidän ikänsä, asemansa, elämäntapansa ja uskonnollisen kehityksensä tason. Siten he täyttävät erään tärkeimmistä Jumalan salaisuuksien taloudenhoitajan tehtävistä eivätkä he silloin johda laumaansa ainoastaan sanalla vaan myös esimerkillään. 20. Pyhiä toimituksia välittävät radio- ja televisiolähetykset tapahtukoot tahdikkaasti ja arvokkaasti — varsinkin jos on kysymyksessä pyhä messu — vastuunalaisen, piispojen tähän tehtävään määräämän henkilön johdon alaisena. III Pyhän liturgian uudistamisesta 21. Jotta kristitty kansa voisi varmemmin päästä osalliseksi armon runsaudesta liturgiaa viettäessään, Äitimme pyhä Kirkko haluaa panna toimeen itse liturgian yleisen uudistuksen. Sillä liturgia sisältää sekä muuttumattoman, Jumalan säätämän osan että muutettavissa olevia osia, joita voidaan ja joita pitääkin aikojen kuluessa vaihdella. Näin on varsinkin, jos liturgiaan on tunkeutunut aineksia, jotka eivät vastaa sen omaa sisäistä olemusta tai jotka ovat vähitellen tulleet vähemmän sopiviksi kuin ennen. Yleiset ohjeet 22. § 1 Oikeus liturgian järjestelyyn on yksinomaan Kirkon auktoriteetin asia. Se on vain Pyhällä istuimella ja laillisin perustein piispalla. 23. Jotta terve traditio säilytettäisiin ja kuitenkin samalla tie jäisi avoimeksi laillisille uudistuksille, niitä edeltäköön kultakin liturgian osalta tarkka teologinen, historiallinen ja pastoraalinen tutkimus. Edelleen otettakoon huomioon liturgian rakenteen ja hengen yleiset lait sekä äskettäin liturgisista uudistuksista ja eri paikoissa myönnetyistä erikoisluvista saadut kokemukset. Uudistuksia älköön lopulta pantako toimeen, elleivät ne koidu Kirkon todelliseksi ja varmaksi hyödyksi, ja pidettäköön huolta siitä, että uudet muodot jollakin tavoin kasvavat orgaanisesti esiin aikaisemmista. Vältettäköön, mikäli mahdollista, huomattavien rituaalisten erojen muodostumista lähellä toisiaan sijaitsevilla alueilla. 24. Pyhällä Raamatulla on huomattava asema liturgiaa vietettäessä. Siitä luetaan kappaleita ja niitä selitetään saarnassa, psalmeja lauletaan, sen innoittamina ovat syntyneet rukoukset ja liturgiset laulut, ja siitä liturgiset toimitukset ja merkit saavat sisältönsä. Pyhän liturgian uudistamiseksi, edistämiseksi ja soveltamiseksi on siksi viljeltävä tätä suloista ja elävää rakkautta Pyhään Kirjaan, josta sekä idän että lännen riitusten kunnioitettava traditio on todistuksena. 25. Liturgiset kirjat uusitaan niin pian kuin mahdollista asiantuntijoiden avulla sekä kuullen eri puolella maailmaa olevien piispojen mieltä. Sääntöjä, jotka perustuvat liturgian hierarkkiseen ja yhteisölliseen luonteeseen 26. Liturgiset toimitukset eivät ole luonteeltaan yksityisiä, vaan Kirkon viettämiä, joka on “ykseyden sakramentti”, nimittäin pyhä kansa piispojensa alaiseksi yhteen järjestäytyneenä.[33] Siksi ne ulottuvat yli koko Kirkon ruumiin, jota ne ilmentävät ja johon ne vaikuttavat, tosin eri tavoin sen eri jäseniin vaihdellen heidän erilaisen asemansa, tehtäviensä ja aktiivisen osanottonsa mukaan. 27. Niin usein kuin riitit, kukin luonteensa mukaan, vaativat liturgian yhteistä viettämistä, jossa uskovat ovat lukuisina ja aktiivisina läsnä, tähdennettäköön, mikäli mahdollista, tällaisen toimittamisen paremmuutta yksilöllisen ja tavallaan yksityisen toimittamisen rinnalla. 28. Liturgian viettämisessä jokaisella, olipa hän pappi tai maallikko, on oma tehtävänsä, ja hänen on toimitettava se kokonaan ja yksinomaan niin kuin asian luonne ja liturgiset säännöt määräävät. 29. Myös alttaripalvelijat, lukijat, kommentaattorit ja laulukuoroon kuuluvat toimittavat todellista liturgista palvelusta. Sen vuoksi he hoitakoot tehtävänsä niin hurskaasti ja arvokkaasti kuin tällainen palvelus vaatii ja Jumalan kansa oikeutetusti heiltä odottaa. 30. Aktiivisen osallistumisen edistämiseksi rohkaistakoon kansaa tulemaan mukaan huudahduksin, vastauksin, virsin, antifonein ja lauluin samoin kuin tekojen, eleitten ja ruumiinasentojen avulla. Myös pyhää hiljaisuutta noudatettakoon ajallaan. 31. Liturgisten kirjojen uudistamisessa huolehdittakoon tarkoin siitä, että rubriikit ilmoittavat myös uskovien osuuden. 32. Liturgiassa on eroa eri henkilöiden välillä pelkästään heidän liturgisten tehtäviensä tai hierarkkisen arvonsa perusteella. Liturgiset lait sallivat myös valtiollisille johtohenkilöille osoitetun kunnioituksen. Sen lisäksi älköön liturgia sisältäkö mitään yksityisille henkilöille tai säädyille osoitettavaa arvonantoa. Sääntöjä, jotka perustuvat liturgian kasvattavaan ja sielunhoidolliseen luonteeseen 33. Vaikka pyhä liturgia ennen kaikkea on jumalallisen majesteetin palvomista, se sisältää myös paljon opetusta uskovalle kansalle.[34] Liturgiassa näet Jumala puhuu kansalleen, Kristus julistaa yhä vielä evankeliumia. Kansa puolestaan vastaa Jumalalle lauluin ja rukouksin. 34. Riittien on ilmaistava ylevää yksinkertaisuutta; niiden on oltava lyhyydessään selviä ja vältettävä turhia toistamisia, oltava uskoville ymmärrettäviä tarvitsematta yleensä lukuisia selityksiä. 35. Jotta liturgiassa selvästi ilmenisi riitin ja sanan läheinen yhteys: 36. § 1 Latinan kielen käyttö säilytettäköön latinalaisen riituksen piirissä eräitä paikallisia erioikeuksia lukuun ottamatta. Sääntöjä liturgian sopeuttamiseksi eri kansojen luonteeseen ja perinteisiin 37. Kirkko ei halua määrätä jyrkkää yhdenmukaisuutta noudatettavaksi asioissa, jotka eivät koske uskoa tai koko yhteisön hyvää, siis ei myöskään liturgian alalla. Päinvastoin se vaalii ja kehittää eri heimojen ja kansojen henkistä omalaatuisuutta ja lahjoja. Kaikkea sitä, mikä kansojen tavoissa ei liity erottamattomasti taikauskoon ja erehdykseen, se tutkii suopeasti ja säilyttää sen, mikäli voi, sellaisenaan, hyväksyypä sen itse liturgiaankin, mikäli se on sopusoinnussa liturgian todellisen ja oikean hengen kanssa. 38. Pitäen kiinni siitä, että roomalaisen riituksen olemuksen ykseys säilyy, annettakoon sijaa lailliselle erilaisuudelle ja poikkeavuuksille eri ryhmissä, eri seuduilla ja eri kansojen keskuudessa, varsinkin lähetyskentillä, myös liturgisia kirjoja uudistettaessa. Tätä pidettäköön silmällä riittien muodostamisessa ja rubriikkeja määrättäessä. 39. Niiden rajojen puitteissa, joita liturgisten kirjojen hyväksytyt painokset asettavat, on pätevän paikallisen kirkollisen auktoriteetin (kohta 22 § 2) määriteltävä sovellutukset varsinkin sakramenttien jaossa, sakramentaaleissa, kulkueissa, liturgisessa kielenkäytössä, kirkkomusiikissa ja kirkkotaiteessa. Se tapahtukoon tässä konstituutiossa määrättyjä perussääntöjä seuraten. 40. Kuitenkin joissakin paikoissa ja olosuhteissa tarvitaan perusteellisempaa liturgian soveltamista oleviin oloihin, ja tästä johtuu suurempia vaikeuksia kuin muualla. IV Liturgisen elämän edistämisestä hiippakunnassa ja seurakunnassa 41. Piispaa on pidettävä laumansa ylimpänä pappina, josta uskovien elämä Kristuksessa jollakin tavoin on lähtöisin ja riippuvainen. 42. Koska piispa ei voi aina ja kaikkialla itse johtaa koko laumaansa, on hänen välttämättä jaettava uskovien joukko ryhmiin. Näistä ovat tärkeimpiä seurakunnat, joita piispan sijasta johtavat kirkkoherrat. Jollakin tavoin ne nimittäin edustavat näkyvää Kirkkoa sellaisena kuin se on kaikkialla maailmassa. V Pastoraaliliturgisen toiminnan edistämisestä 43. Pyhän liturgian vaalimista ja uudistamista pidetään oikeutetusti Jumalan kaitselmuksen suunnittelemana merkkinä meidän ajallemme, ikään kuin Pyhän Hengen kulkuna Kirkkonsa läpi. Se lyö oman leimansa Kirkon elämään ja koko aikamme uskonnolliseen ajatteluun ja toimintaan. 44. Paikallisen kirkollisen auktoriteetin (kohta 22 § 2) asiana on asettaa liturginen komissio, jolla on apunaan liturgiatieteen, kirkkomusiikin, kirkkotaiteen ja sielunhoidon asiantuntijoita. Tämän komission apuna on mikäli mahdollista erityinen pastoraaliliturginen instituutti, jonka jäseninä on asiantuntijoita. Mikäli asia vaatii, eivät myöskään alaan perehtyneet maallikot ole poissuljettuja. Tämän komission tehtävänä on edellämainitun paikallisen kirkollisen auktoriteetin johdolla ohjata pastoraaliliturgista toimintaa alueellaan sekä harjoittaa tutkimusta ja suorituttaa tarpeellisia kokeiluja aina, kun näyttää tarpeelliselta esittää muutosehdotuksia Apostoliselle istuimelle. 45. Samoin on jokaisessa hiippakunnassa oltava liturginen komissio liturgisen toiminnan edistämiseksi piispan johdolla. Joskus saattaa olla eduksi, että useammat hiippakunnat muodostavat keskenään yhteisen komission ja yhdessä työskennellen edistävät liturgian asiaa. 46. Paitsi liturgista komissiota jokaisessa hiippakunnassa muodostettakoon, mikäli mahdollista, kirkkomusiikin ja kirkollisen taiteen komissiot. On välttämätöntä, että nämä kolme komissiota työskentelevät läheisessä yhteistyössä keskenään; usein niiden lienee parasta sulautua yhdeksi komissioksi. Toinen luku: Pyhästä eukaristian salaisuudesta 47. Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensä eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria kautta aikojen siihen asti, kunnes hän tulee, mutta myös uskoakseen Kirkolle, rakkaalle morsiamelleen, muiston kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, laupeuden sakramentin, ykseyden merkin; rakkauden siteen,[36] pääsiäisaterian, jossa Kristus nautitaan, mieli täyttyy armosta ja jossa meille annetaan tulevan kirkkauden pantti.[37] 48. Sen vuoksi Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä salaisuutta vietettäessä. Päinvastoin heidän olisi opittuaan ymmärtämään juhlamenoja ja rukouksia osallistuttava pyhään toimitukseen tietoisesti, hartaasti ja aktiivisesti. Heidän olisi kuunneltava opikseen Jumalan sanaa, saatava uutta voimaa Herran pöydässä hänen ruumiinsa nauttimisesta, annettava kiitos Jumalalle. Uhratessaan tahrattoman uhrin ei vain papin käsien kautta, vaan yhdessä hänen kanssaan, heidän olisi opittava uhraamaan itsensä. Kristuksen toimiessa välimiehenä [38] heidän olisi päivästä päivään päästävä täydellisempään yhteyteen Jumalan kanssa ja keskenään niin, että lopulta Jumala olisi kaikki kaikessa. 49. Jotta messun uhri myös rituaalisessa muodossaan voisi saavuttaa täyden sielunhoidollisen tehokkuutensa, pyhä kirkolliskokous määrää seuraavaa messuista, joita vietetään kansan läsnäollessa varsinkin sunnuntai- ja pyhäpäivinä. 50. Messun kaava tarkistettakoon niin, että sen eri osien tarkoitus ja niiden keskinäiset suhteet olisivat selvemmin nähtävissä ja helpottaisivat uskovien harrasta ja aktiivista osallistumista. 51. Jotta uskovat pääsisivät entistä enemmän osallisiksi Jumalan sanan antimista, avattakoon Raamatun aarrekammio niin, että määrättyjen vuosien kuluessa luetaan kansalle Pyhän Kirjan tärkeimmät osat. 52. Saarnassa selitetään kirkkovuoden kuluessa uskon salaisuudet ja kristillisen elämän ohjeet lähtien pyhistä teksteistä. Sitä suositellaan sen vuoksi lämpimästi itse liturgian osana. Varsinkaan sunnuntaitten ja velvoittavien juhlapäivien messuista sitä älköön jätettäkö pois ilman vakavaa syytä. 53. Yhteinen eli uskovien rukous otettakoon taas käyttöön evankeliumin ja saarnan jälkeen varsinkin sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Kansa osallistuu siihen. Siinä rukoillaan pyhän Kirkon, maallisen esivallan, erilaisista puutteista kärsivien sekä kaikkien ihmisten ja koko maailman pelastuksen puolesta.[39] 54. Kansankielelle voidaan antaa sopiva osa messuissa, joihin kansa osallistuu, varsinkin lukukappaleissa, yhteisessä rukouksessa ja paikallisten olosuhteiden salliessa myös kansan vastauksissa tämän konstituution 36. kohdan mukaisesti. 55. Lämpimästi suositellaan täydellisimpänä messuun osallistumisena sitä, että uskovat papin kommuunion jälkeen ottavat vastaan Herran ruumiin samasta uhrista. 56. Messu käsittää kaksi osaa, nimittäin sanan liturgian ja eukaristian, ja nämä ovat niin läheisessä yhteydessä keskenään, että muodostavat yhden kulttitoimituksen. Sen vuoksi pyhä synodi voimakkaasti kehottaa sielunpaimenia opetuksessaan neuvomaan uskovia olemaan läsnä koko messussa varsinkin sunnuntai- ja juhlapäivinä. 57. § l Konselebraatio, jossa pappeuden ykseys oivallisesti tulee ilmi, on Kirkossa säilynyt näihin aikoihin asti niin hyvin idässä kuin lännessä. Siitä syystä kirkolliskokous on nähnyt hyväksi laajentaa konselebraation mahdollisuutta seuraavissa tilaisuuksissa: 58. Uusi konselebraation toimituskaava laaditaan ja liitetään Pontificaleen ja Missale Romanumiin. Kolmas luku: Muista sakramenteista ja sakramentaaleista 59. Sakramenttien tarkoituksena on ihmisen pyhittyminen, Kristuksen ruumiin rakentaminen ja lisäksi Jumalan palvominen. Koska sakramentit ovat merkkejä, ne palvelevat myös opetustarkoitusta. Ne eivät vain edellytä uskoa, vaan sekä sanoin että aineellisesti myös ravitsevat, vahvistavat ja ilmaisevat sitä; siksi niitä nimitetään uskon sakramenteiksi. Ne välittävät armoa, mutta sen lisäksi niiden jakaminen tekee uskovat parhaiten kykeneviksi ottamaan tämän armon vastaan hedelmää tuottavasti, palvomaan Jumalaa oikein ja harjoittamaan rakkautta. 60. Toisaalta pyhä äitimme Kirkko on asettanut sakramentaalit. Nämä ovat merkkejä, jotka ikään kuin jäljittelevät sakramentteja. Ne kuvaavat ennen muuta hengellisiä vaikutuksia, jotka saavutetaan Kirkon rukousten avulla. Niiden avulla ihmiset tulevat kykeneviksi ottamaan vastaan sakramenttien vaikutuksen täydessä tehokkuudessaan ja lisäksi eri elämän tilanteet tulevat pyhitetyiksi. 61. Siten sakramenttien ja sakramentaalien liturgia vaikuttaa sen, että oikeassa mielentilassa olevien uskovien elämässä kaikki tapahtumat tulevat pyhitetyiksi siitä armosta, joka virtaa pääsiäisen salaisuudesta, Kristuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Siitä kaikki sakramentit ja sakramentaalit saavat voimansa. Tuskin on mitään aineellisten esineitten oikeata käyttöä, jota ei voida täten suunnata ihmisten pyhitystä ja Jumalan ylistystä kohti. 62. Koska aikojen kuluessa sakramenttien ja sakramentaalien riitteihin on tullut piirteitä, joiden takia näiden toimitusten luonne ei enää ole selvästi tajuttava omalle ajallemme, niitä on muutettava aikamme tarpeita vastaaviksi. Siitä syystä pyhä kirkolliskokous määrää niiden uudistamista silmällä pitäen seuraavaa. 63. Koska sakramenttien ja sakramentaalien jakamisessa kansalle usein on sangen hyödyllistä sen oman kielen käyttäminen, sille annettakoon entistä enemmän sijaa seuraavia sääntöjä noudattaen: 64. Aikuisten katekumenaatti on palautettava eri vaiheisiin jaettuna ja otettava käyttöön paikallisen kirkollisen esivallan katsoessa sen tarpeelliseksi. Katekumenaatti, joka on tarkoitettu oppiajaksi, voidaan pyhittää aika ajoin toisiaan seuraavin riitein. 65. Lähetysmaissa on myös lupa käyttää kunkin kansan keskuudessa sille tuttuja vihkimysmenoja, mikäli ne voidaan soveltaa kristillisiin juhlamenoihin sopiviksi, yhdessä kristillisen perinteen mukaisten tapojen kanssa. Tässä noudatettakoon tämän konstituution kohtien 37–40 mukaista käytäntöä. 66. Molemmat aikuisten kastekaavat on uudistettava, sekä yksinkertaisempi että juhlallisempi, jossa tulee ottaa huomioon uudistettu katekumenaatti. Missale Romanumiin liitettäköön erityinen kasteen toimittamiseen liittyvä messu. 67. Lasten kastekaava uudistettakoon ja sovellettakoon lasten todellisen tilan mukaiseksi. Vanhempien ja kummien osuus ja tehtävät tulkoot enemmän esille itse kastemenoissa. 68. Kasteriitistä älköön puuttuko mahdollisuutta muutosten tekoon tapauksissa, jolloin kastettavia on suuri määrä, paikallisen kirkollisen esivallan katsoessa ne tarpeellisiksi. 69. Sen kaavan sijaan, jota nimitetään hätäkasteen täydentämiseksi luotakoon uusi, josta käy selvemmin ja vakuuttavammin ilmi, että lyhyen kaavan mukaan kastettu lapsi on jo otettu Kirkon jäseneksi. 70. Kastevesi voidaan siunata pääsiäisajan ulkopuolella itse kastetoimituksessa käyttäen lyhyempää hyväksyttyä kaavaa. 71. Vahvistuksen sakramentin menot uudistettakoon siten, että tämän sakramentin läheinen yhteys koko kristilliseen vihkiytymiseen tulisi entistä selvemmin ilmi. Sen vuoksi kastelupausten uudistaminen edeltää sopivasti tämän sakramentin vastaanottamista. 72. Parannuksen sakramentin menot ja kaavat uudistettakoon niin, että ne entistä selvemmin ilmaisevat sakramentin luonnetta ja vaikutusta. 73. “Viimeinen voitelu”, jota myös — ja paremmin — voidaan nimittää “sairasten voiteluksi”, ei ole vain niiden sakramentti, jotka ovat kuolemaisillaan. Sopiva aika sen vastaanottamiseksi on varmasti jo käsillä, kun uskova alkaa olla kuolemanvaarassa sairauden tai iän perusteella. 74. Sairasten voitelun ja matkaevääksi annettavan ehtoollisen erillisten menojen lisäksi muodostettakoon yhtenäinen kaava, jonka mukaan voitelu suoritetaan ripin jälkeen ennen matkaevään vastaanottamista. 75. Voitelujen lukumäärää voidaan muuttaa tapauksen mukaan. Voiteluun kuuluvat rukoukset uudistettakoon siten, että ne vastaavat sakramenttia vastaanottavien sairaiden vaihtelevaa tilaa. 76. Pappeuden sakramenttiin liittyvissä vihkimyksissä uudistettakoon sekä juhlamenot että tekstit. Piispan kehotukset ennen jokaista ordinaatiota tai vihkimystä voivat olla kansankielisiä. 77. Avioliittoon vihkimisen kaava, joka on Rituale Romanumissa, tarkistettakoon ja rikastettakoon niin, että sakramentin armo selvemmin tulisi esiin ja että aviopuolisoiden velvollisuuksia teroitetaan mieliin. “Jos jollakin alueella on käytössä toisia kiitettäviä tapoja ja seremonioita avioliiton sakramenttia solmittaessa, pyhä kirkolliskokous toivoo hartaasti niiden säilyttämistä.”[41] 78. Avioliittoon vihkiminen toimitettakoon tavallisesti messun aikana evankeliumin lukemisen ja saarnan jälkeen ennen ‘uskovien rukousta’. Rukous morsiamen puolesta täydennettynä muistuttamaan molempia puolisoita heidän yhtäläisistä velvollisuuksistaan uskollisuudessa toisiaan kohtaan voidaan lukea kansankielellä. 79. Sakramentaalit uudistettakoon pitäen päätavoitteena uskovien aktiivista ja helposti toteutettavaa osallistumista sekä oman aikamme tarpeita. Kohdan 63 määräämällä tavalla uudistettuihin rituaaleihin voidaan myös tarpeen vaatiessa lisätä uusia sakramentaaleja. 80. Nykyisin Pontificale Romanumiin sisältyvät neitseiden vihkimismenot on uudistettava. Lisäksi luotakoon juhlamenot luostarilupausten antamista ja uudistamista varten, jotta päästäisiin suurempaan yhtenäisyyteen, yksinkertaisuuteen ja arvokkuuteen tällä alalla. Sitä noudattakoot ne, jotka antavat tai uudistavat lupauksensa messun aikana, lukuun ottamatta joitakin erioikeuksia omaavia järjestöjä. Luostarilupausten antamista messun aikana suositellaan. 81. Hautajaismenojen on selvemmin ilmaistava kristityn kuoleman pääsiäisluonnetta ja paremmin vastattava eri seutujen olosuhteita ja perinteitä, myös liturgisten värien käytössä. 82. Lasten hautausmenot uudistettakoon ja luotakoon niitä varten oma messu. Neljäs luku: Hetkipalveluksesta 83. Uuden ja iankaikkisen liiton ylimmäinen pappi Kristus Jeesus toi omaksuessaan inhimillisen luonnon tähän meidän maanpakoomme sen ylistysvirren, jota kautta aikojen veisataan taivaan asunnoissa. Koko ihmiskunnan hän liittää itseensä ja yhdistää sen kanssaan laulamaan tätä jumalallista kiitosvirttä. 84. Hetkipalvelus on vanhan ajan kristillisistä perinteistä alkaen järjestetty niin, että koko päivän ja yön kulun pyhittää Jumalan ylistäminen. Kun tätä ihmeellistä kiitoslaulua oikein viettävät papit ja muut, jotka Kirkko on siihen velvoittanut, tai uskovat rukoillen yhdessä papin kanssa hyväksyttyä kaavaa käyttäen, silloin se on todella morsiamen ääni hänen puhuessaan ylkänsä kanssa, niin, se on Kristuksen rukousta hänen puhuessaan Isälleen yhdessä ruumiinsa kanssa. 85. Sen tähden kaikki sitä tekevät täyttävät Kirkon velvollisuutta ja osallistuvat Kristuksen morsiamen suurimpaan kunniaan. Sillä ylistäessään Jumalaa he seisovat hänen valtaistuimensa edessä äitinsä Kirkon nimissä. 86. Sielunhoitotyössä olevat papit lukevat hetkirukoukset sitä innokkaammin, mitä elävämmin he ovat perillä Paavalin kehotuksen seuraamisen merkityksestä: “Rukoilkaa lakkaamatta” (1 Tess. 5: 17). Sillä työlle, jota he tekevät, Herra yksin voi suoda tehokkuuden ja kasvun, kuten hän sanoo: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5). Siksi myös apostolit perustaessaan diakonin virkaa sanoivat: “Me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa” (Apt. 6:4). 87. Jotta hetkipalvelus toimitettaisiin entistä paremmin ja täydellisemmin nykyisessä tilanteessa, tekivätpä sen papit tai muut Kirkon jäsenet, pyhä kirkolliskokous on jatkaen Apostolisen istuimen jo onnistuneesti aloittamaa uudistusta katsonut hyväksi määrätä seuraavaa roomalaisen riituksen mukaisesta hetkipalveluksesta. 88. Koska hetkipalveluksen tarkoituksena on päivän pyhittäminen, sen järjestystä muutettakoon niin, että se mikäli mahdollista vastaa todellista ajan kulkua. Samalla otettakoon nykyisen elämän olosuhteet huomioon varsinkin niiden osalta, jotka tekevät apostolista työtä. 89. Siksi seurattakoon hetkipalveluksen uudistamisessa näitä sääntöjä: 90. Kirkon julkisena rukouksena pyhä hetkipalvelus olkoon hurskauden lähde ja henkilökohtaisen rukouksen ravinto. Sen vuoksi pappeja ja kaikkia muita hetkipalvelukseen osallistuvia kehotetaan Herrassa saattamaan mielensä sopusointuun äänensä kanssa sitä rukoillessaan. Saavuttaakseen tämän paremmin heidän on kartutettava tietojaan liturgiasta ja Raamatusta, varsinkin psalmeista. 91. Jotta hetkien kulkua — kuten kohdassa 89 esitetään — olisi todella mahdollista seurata, psalmeja älköön enää jaettako yhden viikon, vaan pitemmän ajan kuluessa luettaviksi. 92. Lukukappaleisiin nähden noudatettakoon seuraavia sääntöjä: 93. Hymnit palautettakoon alkuperäiseen muotoonsa siinä määrin kuin hyväksi nähdään. Poistettakoon tai muutettakoon kaikki mytologialta maistuva tai kristilliseen hurskauteen vähemmän sopiva aineisto. Tilaisuuden tullen saadaan myös käyttää muita virsiaarteistoon sopivia hymnejä. 94. Jotta päivä todella pyhitettäisiin ja jotta hetkipalveluksen lukeminen tuottaisi hengellistä hedelmää, on suotuisaa noudattaa sen toimittamisessa sitä aikaa, joka lähinnä vastaa kunkin hetken todellista ajankohtaa. 95. Kuorirukoukseen velvoitetut yhteisöt pitäkööt yhteisömessun lisäksi joka päivä kuorissa hetkirukoukset, jotka sisältävät 96. Papiston jäsenet, jotka eivät ole kuorirukoukseen velvoitettuja, mutta ovat saaneet korkeammat vihkimykset, ovat velvoitetut lukemaan koko hetkipalveluksen joko yhdessä tai yksin kohdan 89 mukaisesti. 97. Tapaukset, joissa hetkipalvelus osittain voidaan korvata liturgisilla toimituksilla, määriteltäköön rubriikeissa. 98. Minkä hyvänsä sääntökunnan jäsenet, jotka sääntöjensä mukaisesti lukevat pyhän hetkipalvelun osia, yhtyvät Kirkon julkiseen rukoukseen. 99. Koska pyhä hetkipalvelus on Kirkon ääni eli koko mystisen ruumiin julkista Jumalan ylistämistä, suositellaan papiston jäsenille, jotka eivät ole kuoripalvelukseen velvoitettuja, varsinkin yhdessä asuville tai yhteen kokoontuville papeille, tapaa lukea ainakin osa hetkipalveluksesta yhdessä. 100. Sielunpaimenet huolehtikoot siitä, että tärkeimmät hetkirukoukset, varsinkin vesperit, vietettäisiin sunnuntaisin ja suurina juhlapäivinä yhteisesti kirkossa. Hetkipalveluksen lukemista suositellaan myös maallikoille joko yhdessä pappien kanssa tai heidän kokoontuessaan keskenään tai yksin. 101. § l Latinalaisen riituksen vuosisatoja vanhan perinteen mukaisesti papiston jäsenten on hetkipalveluksessa säilytettävä latinan kieli. Ylemmillä kirkollisilla esimiehillä on kuitenkin valta myöntää kohdan 36 mukaisesti lupa kansankielisten käännösten käyttöön varsinkin tapauksissa, joissa latinan kieli muodostaa vakavan esteen papiston jäsenille hetkipalveluksen asianmukaiseen lausumiseen. Viides luku: Liturgisesta vuodesta 102. Äitimme Pyhä Kirkko näkee oikeaksi kunnioittaa jumalallisen Ylkänsä pelastustyötä muistamalla sitä määrättyinä päivinä vuoden kuluessa. Joka viikko se Herran päiväksi nimittämänään päivänä muistelee Herran ylösnousemusta, jota se myös viettää kerran vuodessa suurimpana juhlanaan pääsiäisenä samalla muistaen hänen autuaallista kärsimystään. 103. Viettäessään vuosittain tätä Kristuksen salaisuuksien sikermää pyhä Kirkko erityisellä rakkaudella kunnioittaa autuasta Mariaa, Jumalan äitiä, joka katkeamattomin sitein on liittynyt Poikansa pelastustyöhön. Hänessä Kirkko ihailee ja ylistää lunastuksen ihaninta hedelmää ja tutkistelee iloiten kuten puhtaimmassa kuvastimessa sitä, mitä se itse haluaisi ja toivoisi kokonaan olevansa. 104. Kirkko on myös sisällyttänyt vuoden kiertokulkuun muistopäiviä marttyyreille ja muille pyhille, jotka Jumalan moninaisen armon avulla ovat edistyneet täydellisyyteen saakka ja saavuttaneet iankaikkisen pelastuksen. He veisaavat Jumalalle taivaassa täydellistä kiitosvirttä ja rukoilevat meidän puolestamme. Viettämällä pyhien syntymistä ikuisuuteen Kirkko saarnaa pääsiäisen salaisuutta heissä, jotka ovat yhdessä Kristuksen kanssa kärsineet ja tulleet kirkastetuiksi. Se myös asettaa uskovien eteen esimerkkejä vetämään heitä Kristuksen kautta Isän tykö, ja pyhien ansioitten avulla se pääsee osalliseksi Jumalan lahjoista. 105. Eri vuodenaikoina Kirkko vielä perinnäisten tapojensa mukaisesti täydentää uskovien ohjausta hurskaitten sielun ja ruumiin harjoitusten, opetuksen, rukouksen, katumus- ja laupeudentöiden avulla. 106. Pääsiäisen salaisuutta Kirkko viettää viikon kahdeksantena päivänä apostolisen perinteen mukaisesti, joka on peräisin itse Kristuksen ylösnousemuksen päivästä. Tätä päivää nimitetään siis oikeutetusti Herran päiväksi tai sunnuntaiksi. Sillä tänä päivänä on kristittyjen kokoonnuttava kuulemaan Jumalan sanaa ja osallistumaan eukaristiaan, muistaen Herran Jeesuksen kärsimistä, ylösnousemusta ja kirkkautta. He kiittäkööt Jumalaa, joka heidät “on uudestisynnyttänyt elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta” (1 Piet. 1:3). Siten sunnuntai on ensiarvoinen juhlapäivä, mikä tehtäköön uskoville tiettäväksi ja teroitettakoon heidän mieleensä, niin että siitä myös tulisi heille ilon ja työstä lepäämisen päivä. Muiden juhlapäivien — paitsi kaikkein suurimpien — älköön annettako saada etusijaa sunnuntaista, koska se on koko liturgisen vuoden perustus ja ydin. 107. Liturginen vuosi on uudistettava säilyttäen tai palauttaen pyhiin aikoihin liittyvät perinnäiset tavat ja harjoitukset aikamme vaatimuksia vastaavasti. Niiden alkuperäinen luonne säilytettäköön, jotta ne pystyisivät ravitsemaan uskovien hartautta heidän viettäessään kristillisen lunastuksen mysteereitä, varsinkin pääsiäisen salaisuutta. 108. Uskovien huomio kiinnitettäköön ennen kaikkea Herran juhlapäiviin, joina pelastuksen salaisuuksia vietetään kautta vuoden. Sen vuoksi annettakoon etusija liturgisen vuoden juhlille ennen pyhimysten juhlia, jotta pelastuksen salaisuuksien viettäminen muodostaisi eheän sikermän kokonaisuudessaan, kuten sen pitääkin. 109. Paastonajalla on kaksinainen luonne. Se muistuttaa tai valmistaa uskovia kasteeseen ja parannukseen heidän innokkaasti kuunnellessaan Jumalan sanaa ja rukoillessaan, ja se saattaa heidät kykeneviksi viettämään pääsiäisen salaisuutta. Tämä on tuotava esiin entistä selvemmin sekä liturgiassa että opetuksessa. Siksi: 110. Paastonajan parannuksenteko älköön olko vain sisäistä ja yksilöllistä, vaan myös ulkonaista ja yhteisöllistä. Katumusharjoitusten käyttöä vaalittakoon meidän aikamme ja eri seutujen tarjoamien mahdollisuuksien sekä uskovien tilan mukaisesti, ja kohdassa 22 mainitut auktoriteetit suositelkoot niitä. 111. Pyhiä kunnioitetaan Kirkossa perinteiden mukaisesti ja aitoja pyhäinjäännöksiä ja heidän kuviaan pidetään arvossa. Pyhien juhlat julistavat näet Kristuksen ihmeellisiä tekoja palvelijoissaan ja asettavat uskovien seurattaviksi sopivia esimerkkejä. Kuudes luku: Kirkkomusiikista 112. Koko Kirkon musiikkiperinne muodostaa mittaamattoman aarteen — toisten taideilmaisujen rinnalla ylevimmän. Tämä johtuu siitä, että kirkkolaulu sanoihin yhdistyneenä muodostaa juhlallisen liturgian välttämättömän osan. 113. Liturginen toiminta saa ylevämmän muodon, kun jumalanpalvelusta vietetään juhlallisesti laulaen, vihkimyksen saaneiden avustaessa ja kansan aktiivisesti osallistuessa. 114. Kirkkomusiikin aarretta säilytettäköön ja vaalittakoon erittäin huolellisesti. Kirkkokuorojen tasoa nostettakoon jatkuvasti varsinkin katedraaleissa. Piispat ja muut sielunpaimenet huolehtikoot kaikin voimin siitä, että koko uskovien seurakunta kaikkien laulua vaativien pyhien toimitusten kohdalla pystyy aktiivisesti osallistumaan niihin kohtien 28 ja 30 mukaisesti. 115. Pantakoon suuresti painoa musiikin opetukselle ja harjoitukselle seminaareissa, sekä munkki- että nunnajärjestöjen novisiaateissa ja opintoluostareissa sekä muissa katolisissa instituuteissa ja kouluissa. Pidettäköön innokkaasti huolta myös niiden opettajien valmistuksesta, jotka joutuvat opettamaan kirkkomusiikkia. 116. Kirkko tuntee gregoriaanisen laulun erityisesti roomalaiseen liturgiaan soveltuvana laulutapana. Sillä olkoon siis etusija liturgisissa toimituksissa, mikäli muita näkökohtia ei tarvitse ottaa huomioon. 117. Gregoriaanisten laulukirjojen virallisten mallipainosten toimittaminen suoritettakoon loppuun, ja saatettakoon julkisuuteen niiden kirjojen kriittisempi laitos, jotka jo on julkaistu pyhän Pius X:n uudistuksen jälkeen. 118. Kansan uskonnollista laulua edistettäköön taitavasti niin, että uskovien äänet yhtyisivät lauluun hartaudenharjoituksissa ja myös itse liturgisissa toimituksissa annettujen sääntöjen ja rubriikkien mukaisesti. 119. Joillakin seuduilla, varsinkin lähetyskentillä, on oman musiikkiperinteensä omistavia kansoja, ja sillä on suuri merkitys heidän uskonnollisessa ja sosiaalisessa elämässään. Tähän musiikkiin on kiinnitettävä huomiota ja sille on annettava sopiva sija sekä heidän uskonnollisen tajunsa muovaamisessa että kultin soveltamisessa heidän kansanluonteensa mukaiseksi kohtien 39 ja 40 osoittamalla tavalla. 120. Urkuja pidettäköön latinalaisen Kirkon piirissä suuressa arvossa, koska tämän perinteisen musiikki-instrumentin ääni pystyy lisäämään kirkollisiin menoihin ihmeellistä loistoa ja kohottamaan mielet Jumalaa ja taivasta kohti. 121. Ajatelkoot kristillisen hengen täyttämät säveltäjät olevansa kutsuttuja kehittämään kirkkomusiikkia ja kartuttamaan sen aarteistoa. Seitsemäs luku: Kirkkotaiteesta ja pyhistä kalusteista 122. Ihmishengen ylevimpiin saavutuksiin luetaan oikeutetusti kuvaamataiteet, etenkin uskonnollinen taide ja sen huippuna kirkkotaide. Luonnostaan ne suuntautuvat kohti ääretöntä jumalallista kauneutta koettaen jollakin tavoin ihmiskäden töin kuvata sitä. Ja yhä pitemmälle ne menevät Jumalan, hänen kunniansa ja kirkkautensa ilmentämisessä, sillä eihän niiden tehtävänä olekaan mikään muu kuin palveluksillaan kääntää ihmisten mielet Jumalan puoleen. 123. Kirkko ei ole pitänyt mitään tyyliä erityisesti omanaan, vaan se on sallinut kunkin ajan tyylin käytön kansojen luontaisten taipumusten ja olosuhteiden sekä eri riitusten vaatimusten sanelemalla tavalla. Siten se on vuosisatojen kuluessa luonut taideaarteen, joka on huolellisesti säilytettävä. Myös meidän aikamme taiteelle, tulipa se minkä kansan keskuudesta tai miltä seudulta tahansa, on annettava vapaa harjoituskenttä kirkossa edellyttäen, että se suhtautuu pyhiin rakennuksiin ja riitteihin tarpeellista kunnioitusta ja arvonantoa osoittaen. Silloin se pystyy äänellään yhtymään siihen ihmeelliseen yhteiseen ylistykseen, jota suurmiehet kuluneina vuosisatoina ovat katolisen uskon kunniaksi laulaneet. 124. Huolehtikoot kirkolliset esimiehet siitä, että he edistäessään ja vaaliessaan kirkkotaidetta enemmän tavoittelisivat ylevää kauneutta kuin pelkkää loistoa. Sama koskee pyhiä vaatteita ja varusteita. 125. Pysyköön voimassa tapa asettaa kirkkoihin pyhiä kuvia uskovien kunnioitettaviksi. Kuitenkin niiden lukumäärää rajoitettakoon ja ne asetettakoon oikeaan järjestykseen, etteivät ne herättäisi kristikansan ihmettelyä eivätkä aiheuttaisi vääristeltyjä hartauden muotoja. 126. Lausuessaan arvionsa taideteoksista paikalliset piispat kuulkoot asiassa hiippakunnan kirkkotaiteen komissiota ja tarpeen vaatiessa muita asiantuntijoita sekä kohdissa 44, 45 ja 46 mainittuja komissioita. Kirkolliset esimiehet valvokoot valppaasti, ettei pyhää kalustoa tai kallisarvoisia töitä anneta pois tai tuhota, sillä ne ovat Jumalan huoneen koristeita. 127. Piispat huolehtikoot joko itse tai sopivien, taidetta tuntevien ja rakastavien pappien välityksellä taiteilijoiden perehdyttämisestä kirkkotaiteen ja pyhän liturgian henkeen. 128. Kirkolliset lait ja määräykset, jotka koskevat kaikkea sitä, mitä valmistetaan tai rakennetaan kulttia varten, uudistettakoon mahdollisimman pian yhdessä liturgisten kirjojen kanssa kohdan 25 mukaisesti. 129. Tuleville papeille on filosofisten ja teologisten opintojen yhteydessä opetettava kirkkotaiteen historiaa ja kehitystä sekä kirkkotaiteen luomisessa noudatettavia terveitä periaatteita. Siten he pystyvät arvostamaan ja säilyttämään Kirkon kunnioitettavia muistomerkkejä sekä antamaan hyviä neuvoja taiteilijoille heidän työssään. 130. Piispallisten arvomerkkien käyttö on varattu niille kirkollisille henkilöille, joilla on piispan arvo tai erityinen jurisdiktio-oikeus. Liite: Pyhän ekumeenisen Vatikaanin II kirkolliskokouksen julistus kalenterin uudistamisesta Pyhä ekumeeninen Vatikaanin II kirkolliskokous pitää arvossa monien toivomusta pääsiäisjuhlan kiinnittämisestä määrättyyn sunnuntaihin ja muuttumattomasta kalenterista. Tarkan harkinnan jälkeen otettuaan huomioon mahdolliset seuraukset, jotka voivat johtua uuden kalenterin käyttöönotosta, kirkolliskokous julistaa: l. Pyhä kirkolliskokous ei vastusta pääsiäisjuhlan kiinnittämistä johonkin gregoriaanisen kalenterin sunnuntaihin edellyttäen, että toiset joita se koskee, erityisesti veljet jotka eivät ole yhteydessä Pyhän istuimen kanssa, siihen suostuvat. 2. Pyhä kirkolliskokous selittää myös, ettei se vastusta suunnitelmia, jotka tähtäävät ikuisen kalenterin käyttöön ottamiseen yhteiskuntaelämässä. Tämä konstituutio on kokonaisuudessaan ja yksityiskohdissaan miellyttänyt pyhän kirkolliskokouksen isiä. Ja sen apostolisen vallan nojalla, jonka olemme saanut Kristukselta, Me yhdessä kunnioitettujen kirkolliskokouksen isien kanssa hyväksymme, vahvistamme ja säädämme niin Pyhässä Hengessä ja määräämme, että Jumalan kunniaksi julistetaan sitä, minkä kirkolliskokous on säätänyt. Roomassa, pyhän Pietarin istuimen luona, Minä Paavali, katolisen Kirkon piispa (kirkolliskokouksen isien allekirjoitukset) Lähdeviittaukset 1 Secreta. 9. sunnuntai helluntain jälkeen. KATT 2006 |