JOHDANTO

Katolisen uskon kohtaavia haasteita ei voida välttää. Niitä tulee ovelta ovelle kulkevilta lähetyssaarnaajilta, jotka kysyvät: "Oletko pelastettu?" Samoin niitä tulee painostuksesta, joka pakottaa sinut mukautumaan maailman moraaliin maallistuneessa kulttuurissa, joka kuiskaa, ettei Jumalaa ole olemassa.

Toisinaan katolilaiset, jotka kohtaavat haasteita, alkavat epäillä uskoaan. Jos he huomaavat, etteivät he kykene vastaamaan uskonsa peruskysymyksiin, alkavat he miettiä, perustiko Jeesus todella Katolisen Kirkon. Joskus heidän epäilynsä johtaa heidät suoraan Kirkon ulkopuolelle.

Näin ei tarvitse tapahtua. Uskon haasteiden ei tarvitse aiheuttaa epäilyjä. Ne pitäisi nähdä pelkästään ymmärtämisen vaikeuksina, ja vaikeudet voidaan voittaa tiedon hankinnalla ja rukouksella. Epäily tarkoittaa olemista epävarma siitä, onko usko epätosi; vaikeus merkitsee sitä, että tietää uskon olevan tosi, mutta on epävarmuutta vain siitä, mitä se tarkoittaa tai miksi se on totta. Epävarmuus voidaan voittaa.

Kun matemaatikoilla on vaikeuksia laskuissaan, he eivät anna vaikeuksien muuttua epäilyksi matematiikan vahvistetuista totuuksista. Sen sijaan he opiskelevat ahkerammin ja oppivat lisää matematiikasta ja siten he voivat ymmärtää, miten eri osat sopivat yhteen. Samoin on katolisen uskon laita.

Tämä kirjoitus esittelee katolisuuden perustotuuksia. Katolisesta uskosta voit löytää vastauksen elämän vaikeimpiin kysymyksiin: Miksi olen täällä? Kuka on tehnyt minut? Mitä minun pitää uskoa? Miten minun pitää toimia?

Kaikkeen tähän voidaan vastata sinun hyväksesi, jos vain olet itse avoin Jumalan armolle, käännyt Kirkon puoleen, jonka Hän asetti ja seuraat Hänen suunnitelmaansa sinua varten.

RIKKOUTUMATON HISTORIA

Jeesus sanoi, että hänen Kirkkonsa olisi "maailman valo". Hän huomautti: "Ei kaupunki voi pysyä kätkössä (Matt. 5:14)". Tämä merkitsee, että hänen Kirkkonsa on näkyvä organisaatio. Sillä täytyy olla piirteitä, joista sen selvästi tunnistaa ja erottaa muista kirkoista.

Kaikkien kristillisten kirkkojen joukosta vain Katolinen Kirkko on ollut olemassa Jeesuksen ajasta asti. Jokainen muu kirkko on Katolisen Kirkon juurivesa. Idän ortodoksinen kirkko erosi yhteydestä paaviin v. 1054. Protestanttiset kirkot perustettiin reformaation aikana, joka alkoi v. 1517. (Useimmat nykyiset protestanttiset kirkot ovat itseasiassa alkuperäisten protestanttisten juurivesojen seurannaisia.)

Ensimmäiseltä vuosisadalta 1000-luvulle oli olemassa vain Katolinen Kirkko, ja se opetti uskollisesti Kristuksen apostoleille antamaa oppia jättämättä mitään pois. Paavien seuraamus voidaan katkeamatta johtaa aina itse Pietariin saakka. Tämä on erityistä verrattuna mihin tahansa instituutioon historian aikana.

Jopa vanhin hallitusvalta on uusi verrattuna paaviuteen, ja kirkot, joihin ovelta ovelle - saarnaajat kuuluvat, ovat nuoria verrattuna Katoliseen Kirkkoon. Monet näistä kirkoista ovat saaneet alkunsa niinkin myöhään kuin 1800- tai 1900-luvuilla. Mikään niistä ei voi väittää olevansa se Kirkko, jonka Jeesus perusti.

Katolinen Kirkko on ollut olemassa lähes 2000 vuotta huolimatta maailman jatkuvasta vastustamisesta. Tämä on todistus Kirkon jumalallisesta alkuperästä. Sen on oltava enemmän kuin vain pelkästään inhimillinen organisaatio, erityisesti ottaen huomioon, että sen jäsenet, jopa jotkut johtajat, ovat olleet väärässä, lahjottuja tai taipuvaisia harhaoppeihin.

Mikä tahansa pelkästään inhimillinen organisaatio, jossa on sellaisia henkilöitä, olisi jo aikaa sitten romahtanut. Tosiasia, että Katolinen Kirkko on nykyään maailman elinvoimaisin Kirkko (ja laajin, jossa on noin miljardi jäsentä) on todistus juuri Pyhän Hengen suojeluksesta eikä Kirkon johtajien nerokkuudesta.

TODELLISEN KIRKON NELJÄ MERKKIÄ

Jos me haluamme löytää Jeesuksen perustaman Kirkon, meidän on löydettävä se kirkko, jolla on hänen Kirkkonsa neljä päämerkkiä tai ominaisuutta. Kirkon, jota me etsimme, täytyy olla yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Tarkastelkaamme näitä termejä.

Kirkko on yksi

Jeesus perusti vain yhden Kirkon, ei kilpailevien kirkkojen kokoelmaa (luterilainen, baptistikirkko, anglikaaninen jne). Raamatussa sanotaan, että Kirkko on Kristuksen morsian (Ef. 5:23-32). Jeesuksella voi olla vain yksi puoliso, ja hänen puolisonsa on Katolinen Kirkko.

Hänen Kirkkonsa opettaa myös vain yhtä oppilauseiden kokoelmaa, ja niiden oppilauseiden täytyy olla yhtäpitäviä apostolisen opetuksen oppilauseiden kanssa. Tämä on uskon ykseys.

Vaikka jotkut yksittäiset katolilaiset ovat eri mieltä kuin virallinen opetus, Kirkon alkuperäiset opettajat, paavi ja häneen yhteydessä olevat piispat, eivät ole koskaan muuttaneet yhtään oppilausetta. Vuosisatojen kuluessa, kun oppilauseita tutkitaan yhä täydellisemmin, Kirkko oppii ymmärtämään niitä yhä syvemmin, mutta ei koskaan ymmärrä niiden merkitystä siten, että ne olisivat vastoin sitä, mitä ne ovat aikaisemmin tarkoittaneet.

Kirkko on pyhä

Armonsa avulla Jeesus tekee Kirkon pyhäksi, aivan niin kuin Hän on pyhä. Tämä ei tarkoita, että jokainen Kirkon jäsen olisi aina pyhä. Jeesus sanoi, että Kirkossa olisi aina oleva sekä hyviä että pahoja jäseniä (Joh. 6:70) ja etteivät kaikki Kirkon jäsenet pääse taivaaseen (Matt. 7:21-23).

Mutta Kirkko itse on pyhä, sillä se on pyhyyden lähde ja Jeesuksen asettamien erityisten armon välineiden, sakramenttien, vartija. (vrt. Ef. 5:26).

Kirkko on katolinen

Jeesuksen Kirkkoa kutsutaan katoliseksi ("yleismaailmallinen" kreikaksi), koska se on hänen lahjansa kaikille ihmisille. Hän käski apostoleitaan: menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää "kaikki kansat" minun opetuslapsikseni (Matt. 28:19-20). 2000 vuotta Katolinen Kirkko on huolehtinut tästä lähetystehtävästä, saarnaamalla hyvää sanomaa siitä, että Kristus kuoli kaikkien ihmisten puolesta ja haluaa kaikkien meidän olevan hänen yleismaailmallisen perheensä jäseniä (Gal. 3:28). Nykyään Katolinen Kirkko on jokaisessa maailman maassa ja yhä lähettää lähetystyöntekijöitä "tekemään kaikista kansoista opetuslapsia" (Matt. 28:19).

Jeesuksen perustama Kirkko tunnettiin sen tavallisimmalla nimellä, "Katolinen Kirkko", ainakin niin aikaisin kuin vuonna 107, kun Antiokian Ignatius käytti tätä nimitystä kuvatessaan Jeesuksen perustamaa Kirkkoa. Nimitys oli ilmeisesti vanha Ignatiuksen aikana, mikä merkitsee sitä, että se on peräisin apostolien ajalta.

Kirkko on apostolinen

Jeesuksen perustama Kirkko on apostolinen, koska hän asetti apostolit Kirkon ensisijaisiksi johtajiksi, ja heidän seuraajistaan tulisi tulevia johtajia. Apostolit olivat ensimmäisiä piispoja ja ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien on jatkunut katkeamaton katolisten piispojen seuraamus, ja he ovat uskollisesti vieneet edelleen apostolien opetusta kirjoituksista ja suullisesta traditiosta. (Apt. 1:15-26, 2.Tim. 2:2)

Tämä usko sisältää Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen, Jeesuksen todellisen läsnäolon eukaristiassa, messun uhriluonteen, syntien anteeksiannon pappien välityksellä, uudestisyntymisen kasteessa, kiirastulen olemassaolon, Marian erityisaseman ja paljon muuta, jopa itse doktriinin apostolisesta suksessiosta. Varhaisten kristittyjen kirjoitukset todistavat, että ensimmäiset kristityt olivat perusteellisia katolilaisia uskossa ja käytännössä ja pitivät apostolien seuraajia johtajinaan. Se mitä nämä ensimmäiset kristityt uskoivat, uskotaan myös nykyisessä Katolisessa Kirkossa. Mikään muu kirkko ei voi esittää tätä väitettä.

Tulen patsas, totuuden pylväs

Ihmisen kekseliäisyys ei voi selittää tätä. Kirkko on edelleen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen, ei ihmisen ponnistelujen vuoksi, vaan koska Jumala pitää yllä Kirkkoa, jonka hän perusti (Matt. 16:18, 28:20). Hän johdatti israelilaisia heidän paetessaan Egyptistä antaen heille tulipatsaan valaisemaan heidän matkaansa läpi pimeän erämaan (2.Moos. 13:21). Nykyään hän johdattaa meitä Katolisen Kirkon avulla. Raamattu, pyhä Traditio ja varhaisten kristittyjen kirjoitukset todistavat, että Kirkko opettaa Jeesuksen valtuuttamana. Tänä monien kilpailevien uskontojen aikana, jolloin ne kaikki etsivät huomiota, yksi ääni kuuluu pauhun yli: Katolisen Kirkon, jota Raamattu kutsuu "totuuden pylvääksi ja perustukseksi" (1.Tim. 3:15).

Jeesus takasi apostoleille ja heidän seuraajilleen, paaveille ja piispoille: "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut (Luuk. 10:16). Jeesus lupasi johdattaa Kirkkoa koko totuuteen (Joh. 16:12-13). Hän pitää lupauksensa. Voimme täysin luottaa siihen, että hänen Kirkkonsa opettaa totuuden ja vain totuuden.

KIRKON RAKENNE

Jeesus valitsi apostolit johtamaan Kirkkoa. Hän antoi heille vallan opettaa ja hallita, ei yksinvaltiaina vaan rakastavina paimenina ja isinä. Siksi katolilaiset kutsuvat pappia "isäksi". Me seuraamme Paavalin esimerkkiä: "Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi." (1.Kor. 4:15)

Täyttäessään Jeesuksen tahtoa apostolit asettivat piispat, papit ja diakonit ja antoivat edelleen apostolisen virkansa heille, korkeimman asteen vihkimyksen piispoille ja alemman papeille ja diakoneille.

Paavi ja piispat

Jeesus antoi Pietarille erityisen vallan apostolien joukossa (Joh. 21:15-17) ja osoitti tämän muuttamalla hänen nimensä Simonista Pietariksi, joka tarkoittaa "kallio" (Joh. 21:15-17). Hän sanoi, että Pietarin pitää olla kallio, jolle hän rakentaa Kirkkonsa (Matt. 16:18).

Aramean kielellä, jota Jeesus puhui, Simonin uusi nimi oli Kepha (Keefas, joka tarkoittaa valtavaa kalliota). Myöhemmin tämä nimi käännettiin kreikaksi Petros (Joh. 1:42) ja suomeksi Pietari. Kristus antoi yksin Pietarille "valtakunnan avaimet" (Matt. 16:19) ja lupasi, että Pietarin päätös olisi sitova taivaassa. Hän antoi samanlaisen voiman muille apostoleille (Matt. 18:18), mutta vain Pietarille annettiin avaimet, mikä on vertauskuva hänen vallastaan hallita Kirkkoa maan päällä Jeesuksen poistuttua maan päältä.

Kristus, Hyvä Paimen, kutsui Pietarin Kirkon ylimmäksi paimeneksi (Joh. 21:15-17). Hän antoi Pietarille tehtävän vahvistaa muita apostoleja heidän uskossaan taaten, että he opettavat vain sen, mikä on totuus (Luuk. 22:31-32). Pietari johti Kirkkoa sen julistaessa evankeliumia ja sen tehdessä päätöksiä (Apt. 2:1-41, 15:7-12).

Varhaiset kristilliset kirjoitukset kertovat meille, että Pietarin seuraajat, Rooman piispat (joita varhaisimmista ajoista lähtien on kutsuttu rakastavalla nimellä papa, paavi, joka tarkoittaa "isä") jatkoivat Pietarin viran hoitamista Kirkossa. Paavi on Pietarin seuraaja Rooman piispana. Maailman muut piispat ovat yleisesti muiden apostolien seuraajia.

Paavin virkaa ja piispoja kutsutaan magisteriumiksi, opetusviraksi (latinan sanasta "opettaja"). Opetusvirka, jota Pyhä Henki ohjaa ja suojelee virheiltä, antaa meille varmuuden opillisia asioita koskevissa asioissa. Opetusvirka on erehtymätön, kun se opettaa virallisesti, koska Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen ohjaamaan apostoleita ja heidän seuraajiaan "koko totuuteen" (Joh. 16:13).

MITEN JUMALA PUHUU MEILLE?

Jumala puhuu Kirkolleen Raamatun ja Pyhän Tradition välityksellä. Ollaksemme varmoja, että ymmärrämme häntä, hän ohjaa opetusvirkaa niin, että se aina tulkitsee Raamattua ja Traditiota oikein. Niin kuin tuolin kaikki jalat Raamattu, Traditio ja opetusvirka ovat välttämättömiä Kirkon vakaudelle ja takaavat opinkappaleiden vahingoittumattomuuden.

Pyhä Traditio

Pyhää Traditiota ei pidä sekoitaa puhtaasti ihmisten traditioon, jota tavallisemmin kutsutaankin tavoiksi ja säänöiksi. Joskus Jeesus tuomitsi tapoja ja sääntöjä; mutta vain, jos ne olivat vastoin Jumalan käskyjä. Hän ei koskaan tuominnut Pyhää Traditiota, ja hän ei myöskään tuominnut kaikkea ihmisen tekemää traditiota.

Pyhä Traditio ja Raamattu eivät ole erillisiä tai kilpailevia ilmoituksen muotoja. Ne ovat kaksi tapaa, joilla Kirkko välittää evankeliumia. Apostolinen opetus kuten Kolminaisuus, lapsikaste, Raamatun virheettömyys, kiirastuli ja Marian ainainen neitseys ovat selvimmin tradition opettamaa, vaikka ne sisältyvät myös implisiittisesti (eivätkä ole vastoin) Raamattuun. Itse Raamattu kehottaa meitä pitämään lujasti kiinni Traditiosta, sekä kirjallisessa että suullisessa muodossa esitetystä (2.Tess. 2:15, 1.Kor. 11:2).

Pyhää Traditiota ei pidä sekoittaa tapoihin ja sääntöihin kuten ruusukko, papillinen selibaatti ja lihan syönnistä pidättyminen perjantaisin. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä asioita, mutta ne eivät ole opinkappaleita, doktriineja. Pyhä Traditio säilyttää doktriinit, jotka Jeesus ensin opetti suullisesti apostoleille, ja jotka me myöhemmin olemme saaneet apostolien seuraajien, piispojen, välityksellä.

Kirjoitukset, jolla tarkoitamme Vanhaa ja Uutta Testamenttia, ovat Jumalan inspiraatiota (2.Tim. 3:16). Pyhä Henki ohjasi Raamatun kirjoittajia kirjoittamaan, mitä hän halusi heidän kirjoittavan. Koska Jumala on pääasiallinen Raamatun kirjoittaja, ja koska Jumala on totuus eikä voi kirjoittaa mitään väärää, Raamattu on virheetön kaikessa, mitä se puolustaa totuutena. Kirkko huolehtii Raamatusta ja sen on uskollisesti ja tarkasti julistettava sen sanomaa. Se on tehtävä, jonka Jumala on sille valtuuttanut.

On pidettävä mielessä, että Kirkko oli olemassa ennen kuin Uusi Testamentti, ei Uusi Testamentti ennen Kirkkoa. Jumalallisen inspiraation omanneet Kirkon jäsenet kirjoittivat Uuden Testamentin kirjat samoin kuin inspiroituneet kirjoittajat olivat kirjoittaneet Vanhan Testamentin, ja Pyhä Henki on ohjannut Kirkkoa varjelemaan ja tulkitsemaan koko Raamattua, sekä Vanhaa että Uutta Testamenttia. Tällainen virallinen tulkitsija on ehdottoman välttämätön. (Tiedämme kaikki, mitä perustuslaki sanoo, mutta silti tarvitaan korkein oikeus tulkitsemaan, mitä se tarkoittaa.)

Monet kristityt väittävät: "Raamattu on kaikki, mitä tarvitsen", mutta tätä huomiota ei ole opetettu itse Raamatussa. Itseasiassa Raamattu opettaa päinvastoin (2.Piet. 1:20-21, 3:15-16). "Raamattu yksin" -teoriaa ei kukaan uskonut varhaisessa Kirkossa. Se on uusi teoria, joka on esiintynyt vasta protestanttisen reformaation jälkeen. Tämä teoria on "ihmisen traditiota", joka tekee tyhjäksi Jumalan sanan, vääristää Raamatun todellisen roolin ja murentaa Jeesuksen perustaman Kirkon vallan (Mark. 7:1- 8).

Vaikka monet "raamattukristittyjen" kirkot ovatkin suosittuja, ei "Raamattu yksin" -teoria toimi. Historiallinen kokemus osoittaa sen vääräksi. Joka vuosi näemme lisääntyvää hajaantumista "Raamattu-uskovissa" uskonnoissa. Nykyään on tuhansia kilpailevia kirkkokuntia, joista jokainen väittää omaa Raamatun tulkintaansa oikeaksi. Tästä johtunut jakautuminen on aiheuttanut valtavan sekaannuksen miljoonien aidosti kristittyjen, mutta harhaanjohdettujen kristittyjen keskuudessa. Ei tarvitse kuin avata puhelinluettelo nähdäkseen, kuinka monia kirkkokuntia on olemassa, joista jokainen väittää olevansa uskollisia "vain Raamatulle", mutta niistä ei edes kaksi ole täsmälleen yhtä mieltä siitä, mitä Raamattu tarkoittaa. Yhden asian me tiedämme varmuudella: Pyhä Henki ei voi olla sekaannuksen aiheuttaja. Jumala ei voi johdattaa ihmisiä vastakkaisiin uskomuksiin, koska hänen totuutensa on yksi. Entä johtopäätös? "Raamattu yksin" -teorian täytyy olla virheellinen.

MITEN JUMALA JAKAA LAHJANSA?

Jeesus lupasi, ettei hän jätä meitä orvoiksi (Joh. 14:18) vaan lähettäisi Pyhän Hengen ohjaamaan ja suojelemaan meitä. Hän antoi sakramentit parantamaan, ravitsemaan ja vahvistamaan meitä. Seitsemän sakramenttia, kaste, eukaristia, parannus (rippi), vahvistus, papiksi vihkiminen, avioliitto ja sairasten voitelu, eivät ole vain symboleja. Ne ovat merkkejä, jotka itse asiassa antavat Jumalan armon ja rakkauden.

Vanhan Testamentin asiat ennaltakuvaavat sakramentteja, vaikka ne eivät itse asiassa välittäneet armoa vaan pikemminkin olivat sen symboleja (esim. ympärileikkaus ennaltakuvasi kastetta ja pääsiäisateria eukaristiaa). Kun Kristus tuli maailmaan, hän ei ottanut pois Jumalan armon merkkejä. Hän teki niistä yliluonnollisia, vahvisti ne Jumalan armolla. Hän teki niistä enemmän kuin symbolit.

Jumala käyttää lakkaamatta aineellisia asioita näyttääkseen hänen rakkautensa ja voimansa. Kaiken kaikkiaan aine ei ole paha. Kun hän loi fyysisen maailmankaikkeuden, kaikki mitä Jumala loi "oli hyvä" (1.Moos. 1:31). Hän arvosti aineellista maailmaa niin paljon, että hän antoi sille arvon myös omassa inkarnaatiossaan (Joh. 1:14).

Maallisen toimintansa aikana Jeesus paransi, ravitsi ja vahvisti ihmisiä vaatimattomien asioiden avulla kuten muta, vesi, leipä, öljy ja viini. Hän olisi voinut tehdä ihmeitä suoraan, mutta hän piti parempana käyttää aineellisia asioita lahjoittaessaan armonsa. Ensimmäisessä julkisessa ihmeessään Jeesus muutti veden viiniksi äitinsä Marian vaatimuksesta (Joh. 2:1-11). Hän paransi sokean miehen hieromalla mutaa tämän silmiin (Joh. 9:1-7). Hän moninkertaisti muutaman leivän ja kalan tuhansien ateriaksi (Joh. 6:5-13). Hän muutti leivän ja viinin omaksi ruumiikseen ja verekseen (Matt. 26:26-28). Sakramenttien välityksellä hän jatkaa parantamalla, ravitsemalla ja vahvistamalla meitä.

Kaste

Kaste on portti Kirkkoon. Perisynnin johdosta me synnymme ilman armoa sielussamme, joten meillä ei ole mitään tietä Jumalan yhteyteen. Jeesus tuli ihmiseksi saattamaan meidät yhteyteen Isänsä kanssa. Hän sanoi, ettei kukaan voi päästä Jumalan valtakuntaan, ellei hän ensin synny "vedestä ja Hengestä" (Joh. 3:5). Tämä viittaa kasteeseen.

Kasteen kautta me synnymme uudestaan, mutta tällä kertaa hengellisellä tasolla fyysisen sijaan. Meidät pestään puhtaiksi, niin että synnymme uudesti (Tit. 3:5). Meidät on kaikki kastettu Kristuksen kuolemaan, ja siksi jaamme hänen ylösnousemuksensa (Room. 6:3-7). Kaste puhdistaa meidät synnistä ja tuo Pyhän Hengen ja hänen armonsa sieluumme (Apt. 2:38, 22:16; 1.Piet. 3:21).

Eukaristia

Kun meistä kerran on tullut Kristuksen perheen jäseniä, ei hän jätä meitä elämään nälkäisinä, vaan ravitsee meitä omalla ruumiillaan ja verellään eukaristiassa. Vanhassa Testamentissa, kun kansa valmistautui matkalle erämaassa, Jumala käski ihmisten uhrata lampaan ja pirskottaa sen veren ovenpieliinsä, siten kuoleman enkeli kulkisi heidän kotiensa ohi. Sitten he söivät lampaan sinetöidäkseen liittonsa Jumalan kanssa.

Lammas ennaltakuvasi Jeesusta. Hän on todellinen "Jumalan karitsa", joka ottaa pois maailman synnin (Joh. 1:29). Jeesuksen kautta pääsemme uuten liittoon Jumalan kanssa, joka suojelee meitä ikuiselta kuolemalta. Jumalan Vanhan Testamentin kansa söi pääsiäislampaan. Nyt meidän on syötävä Lammas, joka on eukaristia. Jeesus sanoi: "Ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää" (Joh. 6:53).

Viimeisellä aterialla hän otti leivän ja viinin ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini...Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta" (Mark. 14:22-24). Näin Jeesus asetti eukaristian sakramentin, uhriaterian, jota katolilaiset nauttivat jokaisessa messussa.

Katolinen Kirkko opettaa, että Kristuksen uhri ristillä tapahtui "kerran kaikkien puolesta", mitä ei voida toistaa (Hepr. 9:26-28). Kristus ei "kuole uudestaan" messun aikana, mutta täysin sama uhri, joka annettiin Pääkallon paikalla tulee läsnäolevaksi alttarilla. Siksi messu ei ole "toinen" uhraus, vaan osallisuus samaan kerran kaikkien vuoksi tehtyyn Kristuksen uhraukseen ristillä.

Paavali muistuttaa meitä, että leivästä ja viinistä todella tulee, Jumalan armon ihmeenä, Jeesuksen ruumis ja veri: "Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion." (1.Kor. 11:27-29) Leivän ja viinin muuttamisen, konsekraation, jälkeen ei alttarille jää yhtään leipää eikä viiniä. Vain Jeesus itse, leivän ja viinin muodossa, jää jäljelle.

Parannus

Eukaristia antaa meille voimaa pitkää matkaa varten kohti luvattua taivaallista maata. Mutta joskus matkalla me kompastumme ja lankeamme syntiin. Jumala on aina valmis nostamaan ylös ja saattamaan meidät yhteyteensä. Hän tekee tämän parannuksen sakramentin kautta.

Jeesus antoi apostoleilleen vallan ja voiman sovittaa meidät Jumalan kanssa. He saivat Jeesuksen vallan antaa anteeksi synnit, kun hän henkäisi heidän päälleen ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut." (Joh. 20:22-23)

Paavali huomauttaa, että "kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran... Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme (2. Kor. 5:18-20). Kun ripittäydymme papille, Jumalan lähettiläälle, me saamme syntimme anteeksi, ja me saamme armoa, joka auttaa vastustamaan tulevissa kiusauksissa.

Vahvistus

Jumala vahvistaa sielujamme myös toisella tavalla vahvistuksen sakramentin kautta. Vaikka Jeesuksen opetuslapset saivat armon ennen hänen ylösnousemustaan, helluntaina Pyhä Henki tuli vahvistamaan heitä uusilla lahjoilla tulevaa vaikeaa työtä varten.

He lähtivät ulos ja saarnasivat pelottomasti evankeliumia ja levittivät Kristuksen heille antamaa sanomaa. He panivat kätensä toisten päälle vahvistaakseen myös heitä. (Apt. 8:14-17, 9:17) Vahvistuksessa myös me saamme voimaa kohdata hengellisiä haasteita elämässämme.

Avioliitto

Suurin osa ihmisistä on kutsuttu avioliittoon. Avioliiton sakramentin kautta Jumala antaa erityistä armoa auttaakseen aviopareja elämään vaikeuksissa, erityisesti auttaakseen heitä kasvattamaan lapsiaan rakastaen seuraamaan Kristusta.

Avioliittoon sisältyy kolme osapuolta: morsian, sulhanen ja Jumala. Kun kaksi kristittyä saavat avioliiton sakramentin, Jumala on heidän kanssaan todistamassa ja siunaamassa heidän aviollisen liittonsa. Sakramentaalinen avioliitto on pysyvä; vain kuolema voi murtaa sen. Tämä pyhä liitto on elävä vertauskuva Kristuksen ja Kirkon suhteesta (Ef. 5:21- 33).

Pappeus

Muilla on kutsumus jakaa erityisellä tavalla Kristuksen pappeus. Vanhassa liitossa, vaikka Israel oli pappisvaltakunta (2.Moos. 19:22), Jumala kutsui tiettyjä miehiä erityisiin papillisiin virkoihin (2.Moos. 19:22). Uudessa liitossa, vaikka kristityt ovat kuninkaallinen papisto (1.Piet. 2:9), Jeesus kutsuu tiettyjä miehiä papilliseen virkaan (Room. 15:15-16).

Tämä sakramentti on nimeltään papiksi vihkiminen. Sen kautta papit asetetaan ja valtuutetaan palvelemaan Kirkkoa (2.Tim. 1:6-7) seurakunnan paimenina, opettajina ja hengellisinä isinä, jotka parantavat, ravitsevat ja vahvistavat Jumalan kansaa, erityisesti saarnaamalla ja toimittamalla sakramentteja.

Sairasten voitelu

Papit pitävät meistä huolta, kun olemme fyysisesti sairaita. He tekevät sitä sakramentin avulla, jota kutsutaan sairasten voiteluksi. Raamattu neuvoo meitä, että "jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat (papit). Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. (Jaak. 5:14-15)" Sairasten voitelu ei vain auta kestämään sairautta vaan se puhdistaa sielumme ja auttaa meitä valmistautumaan Jumalan kohtaamiseen.

PUHUMINEN JUMALAN JA HÄNEN PYHIENSÄ KANSSA

Katolilaisten tärkeimpiin tehtäviin kuuluu rukoileminen. Ilman sitä ei voi olla todellista hengellistä elämää. Henkilökohtaisen rukouksen ja Kirkon yhteisöllisen rukouksen avulla, erityisesti messussa, ilmaisemme syntiemme katumista ja rukoilemme toisten puolesta (1.Tim. 2:1-4). Rukouksessa kasvamme suhteessamme Kristukseen ja muihin Jumalan perheen jäseniin.

Perheeseen kuuluvat kaikki Kirkon jäsenet niin maan päällä, taivaassa kuin kiirastulessa. Koska Jeesuksella on vain yksi ruumis, ja koska kuolemalla ei ole mitään valtaa erottaa meitä Kristuksesta (Room. 8:38), taivaassa olevat kristityt tai ne, jotka ennen taivaaseen menoa Jumalan rakkaus puhdistaa kiirastulessa, (1.Kor. 3:12-15) ovat yhä osa Kristuksen ruumista.

Jeesus sanoi, että toinen suurin käsky on "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (Matt. 22:39)". Taivaassa olevat rakastavat meitä kiihkeämmin kuin he olisivat koskaan pystyneet rakastamaan meitä ollessaan maan päällä. He rukoilevat puolestamme lakkaamatta (Ilm. 5:8) ja heidän rukouksensa ovat voimallisia (Jaak. 5:16).

Rukouksemme taivaan pyhille, esirukousten pyytäminen heiltä ja heidän välittäjätehtävänsä Isän kanssa ei vähennä Kristuksen roolia ainoana välittäjänä (1.Tim. 2:5). Kun pyydämme taivaan pyhiä rukoilemaan puolestamme, seuraamme Paavalin ohjeita: "Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta", sillä "tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme" (1.Tim. 2:1-4).

Kaikki Kristuksen ruumiin jäsenet on kutsuttu auttamaan toinen toistaan rukouksin. Marian rukoukset meidän puolestamme ovat erityisen vaikuttavia johtuen hänen suhteestaan Poikaansa (Joh. 2:1-11). Jumala antoi Marialle erityisen tehtävän. Hän säästi Marian kaikelta synniltä (Luuk. 1:47), teki hänestä erityisellä tavalla naisista siunatuimman (Luuk. 1:42) ja teki hänestä kaikkien kristittyjen esikuvan (Luuk. 1:48). Elämänsä lopussa Jumala otti hänet, ruumiin ja sielun, taivaaseen, mikä on kuva omasta ylösnousemuksestamme maailman lopussa (Ilm. 12:1- 2).

MIKÄ ON ELÄMÄN TARKOITUS?

Vanhassa katekismuksessa kysyttiin: "Mitä varten Jumala teki sinut?" Vastaus oli: "Jumala teki minut tunteakseni hänet, rakastaakseni häntä ja palvellakseni häntä tässä maailmassa ja ollakseni onnellinen ikuisesti hänen kanssaan tulevassa." Tässä, vain 19 sanaa, on koko syy meidän olemassaoloomme. Jeesus vastasi kysymykseen jopa vielä lyhyemmin: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän" (Joh. 10:10).

Jumalan suunnitelma sinua varten on yksinkertainen. Rakastava Isäsi haluaa antaa sinulle kaikki hyvät asiat, erityisesti iankaikkisen elämän. Jeesus kuoli ristillä pelastaakseen meidät kaikista synneistä ja niiden aiheuttamalta ikuiselta erolta Jumalasta. Kun hän pelastaa meidät, hän tekee meistä Ruumiinsa osan, joka on Kirkko (1. Kor. 12:27-30). Siten me yhdistymme häneen ja kristittyihin kaikkialla (maanpäällä, taivaassa, kiirastulessa).

Mitä pitää tehdä pelastuakseen?

Kaikkein parasta on, että lupaus iankaikkisesta elämästä on lahja, jonka Jumala on vapaasti antanut meille - se ei ole jotain, mikä pitäisi "ansaita". Jeesus on välittäjä, joka rakensi sillan synnin kuilun yli, joka erottaa meidät Jumalasta (1.Tim. 2:5); hän rakensi sen kuolemalla puolestamme. Hän on valinnut meidät työtovereiksi pelastussuunnitelmassa (1.Kor. 3:9).

Katolinen Kirkko opettaa, mitä apostolit ja Raamattu opettavat: Pelastumme yksin armosta, mutta ei yksin uskosta (kuten "Raamattukristityt" opettavat; ks. Jaak. 2:24). Kun ensin tulemme Jumalan luo ja meidät vanhurskautetaan (so. pääsemme oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa), mikään aikaisempi vanhurskauttaminen, joko usko tai hyvät teot eivät ansaitse armoa. Mutta sitten Jumala istuttaa rakkautensa sydämiimme, ja meidän on elettävä uskoamme tekemällä rakkauden tekoja (Gal. 6:2).

Vaikka vain Jumalan armo tekee meille mahdolliseksi rakastaa muita, nämä rakkauden teot miellyttävät häntä, ja hän lupaa palkita ne ikuisella elämällä (Room. 2:6-7, Gal. 6:6-10). Siten hyvät työt ovat ansiokkaita. Kun ensin tulemme Jumalan luo uskossa, meillä ei ole käsissämme mitään hänelle annettavaksi. Sen jälkeen hän antaa meille armoa, että voimme noudattaa rakkaudessa hänen käskyjään, ja hän palkitsee meidät pelastuksella, kun me uhraamme nämä rakkaudenteot takaisin hänelle. (Matt. 25:34- 40)

Jeesus sanoi, ettei riitä, että uskoo häneen; meidän täytyy myös noudattaa hänen käskyjään. "Miksi te sanotte minulle 'Herra, Herra', mutta ette tee mitä minä sanon?" (Luuk. 6:46, Matt. 7:21-23, 19:16-21). Emme voi "ansaita" pelastustamme hyvillä teoilla (Ef. 2:8-9, Room. 9:16), mutta uskomme Kristuksessa asettaa meidät erityiseen armon täyttämään suhteeseen Jumalan kanssa niin, että meidän kuuliaisuutemme ja rakkautemme, yhdistyneenä uskoomme, palkitaan ikuisella elämällä.

Paavali sanoi: "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa" (Fil. 2:13). Johannes selitti, että "siitä tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valhettelija, eikä totuus ole hänessä." (1. Joh. 2:3-4, 3:19-24, 5:3-4).

Koska mitään lahjaa ei voida pakottamalla antaa vastaanottajalle - lahjasta voi aina kieltäytyä - jopa vanhurskauttamisen jälkeenkin voimme heittää pois pelastuksen lahjan. Heitämme sen pois tekemällä vakavan (kuoleman) synnin (1.Joh. 5:16-17). Paavali kertoo meille: "Synnin palkka on kuolema" (Room. 6:23). Kun luemme hänen kirjeitään, näemme kuinka usein Paavali varoittaa kristittyjä synnistä! Hän ei olisi tuntenut pakottavaa tarvetta tehdä niin, jos heidän syntinsä eivät voisi sulkea heiltä taivasta.

Paavali muistutti Rooman kristityille, että Jumala "maksaa jokaiselle tekojensa mukaan. Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha (Room. 2:6- 8).

Synnit eivät ole muuta kuin pahoja tekoja. Me voimme välttää syntiä tekemällä säännöllisesti hyviä töitä. Jokainen pyhimys on tiennyt, että paras tapa pysyä erossa synnistä on olla säännöllisen rukouksen, sakramenttien (ennen kaikkea eukaristian) ja laupeuden tekojen ympäröimänä.

Onko sinulle taattu paikka taivaassa? Jotkut ihmiset esittävät erityisen viehättävän ajatuksen: Kaikilla todellisilla kristityillä, huolimatta kuinka he elävät, on ehdoton takuu pelastuksesta, kun he hyväksyvät Jeesuksen sydämiinsä "heidän henkilökohtaisena Herrana ja Pelastajana." Ongelma on, että tämä uskomus on ristiriidassa Raamatun ja kristillisen pysyvän opetuksen kanssa.

On pidettävä mielessä, että Paavali kertoi oman aikansa kristityille: "Jos olemme hänen kanssaan kuolleet [kasteessa; ks. Room. 6:3-4], saamme hänen kanssaan elää; Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan" (2.Tim. 2:11-12). Jos me emme kestä lujina, me emme saa hallita hänen kanssaan. Toisin sanoen kristityt voivat menettää taivaan.

Raamattu sanoo selvästi, että kristityillä on moraalinen pelastuksen varmuus (Jumala on uskollinen sanalleen ja takaa pelastuksen niille, joilla on usko Kristuksessa ja ovat kuuliaisia hänelle (1.Joh. 3:19-24), mutta Raamattu ei opeta, että kristityillä on takuu taivaasta. Ei voi olla mitään ehdotonta takuuta pelastuksesta.

Kirjoittaessaan kristityille Paavali sanoi: "Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois" (Room. 11:22-23, ks. myös 1.Kor. 15:1-2, Hepr. 10:26-29, 2.Piet. 2:20-21).

Huomaa, että Paavali sisällyttää tärkeän ehdon: "Jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään." Hän sanoo, että kristityt voivat menettää pelastuksensa heittämällä sen pois. Hän varoittaa: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu" (1.Kor. 10:12).

Jos joku kysyy, oletko "pelastettu", pitäisi sinun vastata: "Minut on lunastettu Kristuksen verellä, pelastumisessani luotan yksin häneen ja kuten Raamattu opettaa 'teen peläten ja vavisten työtä pelastuakseni' (Fil. 2:12) tietäen, että Jumalan armon lahja työskentelee minussa."

TULEVAISUUDEN AALTO

Kaikki katolisuuden vaihtoehdot osoittautuvat puutteellisiksi: loputon sekularismi, joka on kaikkialla ympärillämme ja jota ei enää koeta tyydyttävänä, outoja kultteja ja liikkeitä, jotka tarjoavat tilapäisen yhteisön, mutta ei pitkäaikaista kotia.

Kun väsynyt maailmamme muuttuu jopa vielä epätoivoisemmaksi, ihmiset kääntyvät yhden vaihtoehdon puoleen, jota he eivät todella ole harkinneet: Katolisen Kirkon. He löytävät totuuden viimeisestä paikasta, josta he olisivat odottaneet sen löytävänsä.

Ei koskaan suosittu, aina puoleensa vetävä

Kuinka näin voi olla? Miksi niin monet ihmiset haluavat tutustua vakavasti Katoliseen Kirkkoon ensimmäistä kertaa? Jokin vetää heitä sitä kohti. Se jokin on totuus.

Tämän me tiedämme: He eivät harkitse Kirkon vaatimuksia halusta voittaa yleisen suosion. Katolisuus, ainakin nykyään, ei ole koskaan suosittua. Emme voi voittaa suosittuuskilpailua olemalla uskollisia katolilaisia. Langennut maailmamme palkitsee viisaan ei hyvää. Jos katolilaista kiitetään, tehdään se hänen tekemiensä maallisten taitojen johdosta, ei kristillisten hyveiden johdosta.

Vaikka ihmiset yrittävät välttää kovia opillisia ja moraalisia totuuksia, joita Katolinen Kirkko heille tarjoaa (koska kovat totuudet edellyttävät elämän muutosta), he kuitenkin kiinnostuvat Kirkosta.

Kun he kuuntelevat paavia ja hänen yhteydessään olevia piispoja, he pitävät heidän sanojaan vakuuttavina, jopa silloinkin, jos he pitävät sen mukaista elämää vaikeana elää.

Kun he mietiskelevät Katolisen Kirkon historiaa ja pyhien elämää, he huomaavat, että niissä täytyy olla jotain erityistä, ehkä jotakin yliluonnollista sellaisessa instituutiossa, joka voi tuottaa pyhiä ihmisiä kuten Augustinus, Tuomas Akvinolainen ja äiti Teresa.

Kun he poikkeavat kiireiseltä kadulta näennäisesti tyhjän katolisen kirkon käytäville, he eivät aisti täydellistä tyhjyyttä vaan läsnäoloa. He aistivat, että Joku piileskelee sisällä, odottaa lohduttaakseen heitä. He ymmärtävät, että Katolisen Kirkon kohtaama hellittämätön vastustus - joko uskonnottomien tai raamattukristittyjen tai jopa niiden ihmisten, jotka haluavat kutsua itseään katolilaisiksi - on merkki Kirkon jumalallisesta alkuperästä (Joh. 15:18- 21).

Ja he alkavat olettaa, että Katolinen Kirkko, kaikista asioista, on tulevaisuuden aalto.

Epätäydellinen kristillisyys ei riitä

Muutaman viime vuosikymmenen aikana monet katolilaiset ovat eronneet Kirkosta. Monet ovat luopuneet kokonaan uskonnosta, monet ovat liittyneet muihin kirkkoihin. Mutta liike ei ole ollut yksisuuntaista. Liike Roomaan päin on lisääntynyt nopeasti. Nykyään on tuhansia kääntyneitä. Uskonnottomat ihmiset, uskosta luopuneet tai passiiviset katolilaiset ja muiden krsitillisten kirkkojen jäsenet "palaavat kotiin Roomaan".

Kirkko vetää heitä puoleensa monenlaisista syistä, mutta pääsyy kääntymiseen on pääsyy katolilaisena pysymiseen: Katolisen Kirkon kokonainen totuus.

Erossa olevat veljemme pitävät suuren osan kristillisestä totuudesta, mutta voisimme verrata heidän uskontoaan lasimaalaukseen, josta jotkin alkuperäiset ruudut ovat kadonneet, ja ne on korvattu läpikuultamattomalla lasilla. Jotakin, mikä oli läsnä alussa, on nyt mennyttä, ja jotakin, mikä ei itseasiassa sovi, on tullut tilalle täyttämään tyhjän paikan. Alkuperäisen ikkunan kokonaisuus on turmeltu.

Kun he, vuosisatoja sitten, erosivat Katolisesta Kirkosta, näiden kristittyjen teologiset esi-isät poistivat joitain alkuperäisiä asioita uskosta ja lisäsivät itse tekemiään uusia asioita. Heidän edustamansa kristillisyys ei todellisuudessa ole täydellistä kristillisyyttä. Jeesus perusti vain Katolisen Kirkon, ja vain se on kyennyt säilyttämään koko kristillisen totuuden ilman virheellisyyksiä; ja valtava määrä ihmisiä saa nähdä tämän.

Tehtäväsi katolilaisena

Katolilaisena sinulla on iästä riippumatta kolme tehtävää: Tunne katolinen uskosi. Et voi elää uskoasi, jos et tunne sitä, ja et voi jakaa muiden kanssa sitä, mitä et ensin tee omaksesi. Katolisen uskon oppiminen vaatii jonkin verran ponnistuksia, mutta ne ovat hyödyllisiä ponnistuksia, koska opiskelu on, hyvin kirjaimellisesti, loputtoman palkitsevaa.

Elä katolista uskoasi. Katolinen uskosi on julkinen asia. Sitä ei ole tarkoitettu jätettäväksi taaksesi, kun lähdet kotoasi. Mutta on tiedettävä ennalta: Julkinen katolilaisena oleminen sisältää riskin, ja siihen sisältyy menetys. Huomaat, että jotkut ovet pysyvät sinulta suljettuina. Menetät joitakin ystäviäsi. Sinua pidetään ulkopuolisena. Mutta, kuin lohdutuksena, muista Herramme sanat vainotuille: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri" (Matt. 5:12).

Levitä katolista uskoasi. Jeesus Kristus haluaa meidän tuovan koko maailman totuuden lumoihin, ja totuus on itse Jeesus, joka on "tie, totuus ja elämä" (Joh. 14:6). Uskon levittäminen ei ole vain piispojen, pappien ja sääntökuntalaisten tehtävä; se on kaikkien katolilaisten tehtävä.

Juuri ennen taivaaseen astumistaan Herramme sanoi apostoleilleen: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa" (Matt. 28:19-20).

Jos haluamme noudattaa kaikkea, mitä Jeesus on käskenyt, jos me haluamme uskoa kaiken, mitä hän opetti, meidän täytyy seurata häntä hänen Kirkossaan. Tämä on meidän suuri haasteemme - ja meidän suuri etuoikeutemme.

Catholic Answers: Pillar of Fire, Pillar of Truth.
Käännös: Kari Harmoinen. Verkkoon asettanut 1996 Marko Tervaportti.

Original text here (newer version)!