AVIOLIITON HEDELMÄLLISYYS
2366. Hedelmällisyys on lahja, yksi avioliiton
päämääristä, sillä aviorakkaus
suuntautuu luonnostaan olemaan hedelmällinen. Lapsi ei tule
jostakin ulkopuolelta kuin jonakin lisänä puolisoiden
keskinäiseen rakkauteen, vaan lapsi syntyy molemminpuolisen
antautumisen ytimessä, tämän antautumisen
hedelmänä ja täyttymyksenä. Siksi kirkko, joka on
”elämän puolella”, opettaa, että ”on
välttämätöntä, että jokainen aviollinen yhtyminen pysyy
itsessään suunnattuna ihmiselämän syntymiseen”.
”Tämä kirkon opetusviran usein esittämä opetus
perustuu Jumalan säätämään erottamattomaan
yhteyteen, jota ihmisen ei ole lupa omasta tahdostaan rikkoa ja joka
vallitsee puolisoiden ykseyden ja suvunjatkmisen välillä,
jotka molemmat ovat läsnä aviollisessa yhtymisessä”.
2367. Elämän antamiseen kutsutut aviopuolisot ovat
osallisia Jumalan luovasta voimasta ja hänen
isyydestään. ”Täyttäessään
velvollisuuttaan, joka heillä on elämän edelleen
antamisessa ja kasvattajina (mikä on ymmärrettävä
heidän erityiseksi tehtäväkseen), aviopuolisot
tietävät olevansa Luojan
rakkauden työtovereita ja hänen tulkkejaan. Siksi
heidän tulee täyttää velvollisuutensa ihmisinä
ja kristittyinä vastuuntuntoisesti.”
2368. Eräs erityinen puoli tätä vastuuta koskee suvunjatkamisen sääntelyä.
Aviopuolisot voivat pätevistä syistä haluta
pidemmän väliajan lastensa siittämiselle. Heidän
tulee tutkia, johtuuko heidän toiveensa sokeasta
itsekkyydestä vai vastaako se vastuullisen vanhemmuuden
hedelmällisyyttä. Sen lisäksi heidän tulee sovittaa
menetelmänsä moraalin objektiivisten ohjeiden mukaisiksi:
”Kun on kyseessä aviorakkauden
yhdistäminen vastuuseen elämän jatkamisesta, ei
käyttäytymisen moraalinen luonne riipu yksinomaan
vilpittömästä aikomuksesta ja vaikuttimien
punnitsemisesta, vaan myös objektiivisista arvosteluperusteista,
jotka ovat peräisin ihmispersoonan ja hänen tekojensa
luonteesta ja jotka ottavat huomioon koko sen sisällön ja
merkityksen, joka keskinäisellä antautumisella ja ihmissuvun
jatkamisella on todelliseen rakkauteen yhdistyneinä.
Tämä ei voi toteutua, ellei aviollisen siveyden hyvettä
noudateta vilpittömin mielin.”
2369. ”Kun nämä molemmat olennaiset näkökohdat,
rakastava yhtyminen ja suvunjatkaminen, otetaan huomioon, aviollinen
yhdyntä säilyttää ehjänä tietoisuuden
molemminpuolisesta ja todellisesta rakkaudesta ja suuntautumisesta
vanhemmuuden jaloon tehtävään, johon ihminen on
kutsuttu.”
2370. Ajoittainen pidättyvyys ja ne syntyvyyden
sääntelyn menetelmät, jotka perustuvat itsetarkkailuun
ja naisen hedelmättömiin jaksoihin, ovat sopusoinnussa
moraalin objektiivisten kriteerien kanssa. Nämä
menetelmät kunnioittavat aviopuolisoiden ruumista, rohkaisevat
hellyyteen ja edistävät kasvamista aitoon vapauteen.
Sitä vastoin ”jokainen teko, joka tapahtuu joko aviolliseen
yhdyntään valmistauduttaessa tai sen aikana tai sen
luonnollisten seurausten kehittyessä,
päämääränä tai keinona tehdä
suvunjatkaminen mahdottomaksi, on itsessään paha”.
”Sille kielelle, joka luonnollisella
tavalla ilmaisee puolisoiden keskinäistä ja kokonaisvaltaista
antautumista toisilleen, keinotekoinen syntyvyyden sääntely
asettaa vastakohdaksi kielen, joka on objektiivisessa ristiriidassa
edellä mainitun kanssa ja jonka mukaan kyseessä ei olekaan
puolisoiden kokonaisvaltainen antautuminen toisilleen.
Jälkimmäisestä ei seuraa ainoastaan selkeä
kieltäytyminen elämälle avautumisesta vaan myös
aviollisen rakkauden sisäisen totuuden
väärentäminen; tämä rakkaushan on kutsuttu
olemaan koko persoonan antautumista… Tämä antropologinen ja
moraalinen ero toisaalta keinotekoisen
syntyvyydensäännöstelyn ja toisaalta luonnollisiin
hedelmättömyysjaksoihin turvautumisen välillä…
perustuu kahteen toistensa kanssa sovittamattomassa ristiriidassa
olevaan käsitykseen persoonasta ja ihmisen seksuaalisuudesta”.
2371. ”Kaikkien tulee tietää, että
ihmiselämä ja velvollisuus välittää sitä
eteenpäin eivät rajoitu vain tämän maailman
näköaloihin, ei myöskään niiden täysi
ulottuvuus ja koko merkitys, vaan ne on aina arvioitava suhteessa ihmisen iäiseen
päämäärään.”
2372. Valtio on vastuussa kansalaisten hyvinvoinnista. Sillä
perusteella sillä on oikeus vaikuttaa väestön kasvuun.
Se voi tehdä sen jakamalla tahdikasta ja objektiivista
informaatiota, mutta se ei saa toimia autoritatiivisesti eikä
käyttää pakkoa. Se ei saa syrjäyttää
puolisoiden ratkaisua, sillä puolisot kantavat ensisijaisen
vastuun lastensa synnyttämisestä ja kasvatuksesta.
Tällä alueella valtion ei ole lupa käyttää
keinoja, jotka ovat moraalilain vastaisia.
LAPSET OVAT LAHJA
2373. Raamattu ja kirkon traditio näkevät monilapsisissa perheissä
merkin Jumalan siunauksesta ja vanhempien auliudesta.
2374. Puolisot, jotka toteavat, etteivät he saa lapsia,
kärsivät suuresti. ”Abraham kysyi Jumalalta: Herra, minun
Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan
jäänyt lapsettomaksi” (1. Moos. 15:2). Ja Rakel valittaa
puolisolleen Jaakobille: ”Auta minua saamaan lapsia, tai muuten kuolen”
(1. Moos. 30:1).
2375. Tutkimuksissa lapsettomuuden korjaamiseksi on päästy
rohkaiseviin tuloksiin. Niiden käyttäminen
edellyttää kuitenkin, että ne ovat ”ihmispersoonan,
hänen luovuttamattomien oikeuksiensa ja hänen todellisen ja
täyden hyvänsä palveluksessa Jumalan suunnitelman ja
tahdon mukaisesti”.
2376. Tekniset keinot, jotka hajottavat vanhempien ykseyden
liittämällä mukaan kolmannen osapuolen (munasolujen tai
sperman luovuttaminen, kohdun vuokraus), ovat ehdottoman
hylättäviä. Nämä tekniset keinot
(heterologinen keinotekoinen inseminaatio ja hedelmöitys)
loukkaavat lapsen oikeutta olla peräisin isästä ja
äidistä, jotka lapsi tuntee ja jotka ovat keskenään
avioliitossa. Se loukkaa samoin kummankin aviopuolison oikeutta ”tulla
isäksi tai äidiksi vain toistensa kautta”.
2377. Jos näitä keinoja käytetään
aviopuolisoiden kesken (homologinen keinotekoinen inseminaatio ja
hedelmöitys), ne ovat ehkä vähemmän tuomittavia,
mutta niitä ei voida kuitenkaan hyväksyä moraalisesti,
sillä ne erottavat sukupuoliaktin siittämisestä. Akti,
johon lapsen olemassaolo perustuu, ei olekaan enää akti,
jossa kaksi persoonaa antaa itsensä toisilleen, vaan silloin
”alkion elämä ja identiteetti jätetään
lääkärien ja biologien valtaan ja tekniikan ylivalta
pääsee hallitsemaan ihmispersoonan alkuperää ja
kohtaloa. Tällainen hallitsemissuhde on itsessään
ristiriidassa sen arvokkuuden ja tasavertaisuuden kanssa, jonka tulee
olla vanhemmille ja lapsille yhteistä.” ”Moraaliselta kannalta
katsoen ihmisen lisääntymiseltä riistetään
sille kuuluva täydellisyys, jos tarkoitus ei ole saavuttaa
sitä aviollisen aktin hedelmänä, siis sen teon
hedelmänä, joka on aviolliselle yhteydelle ominainen … Vain
aviollisen aktin tarkoitusten ja ihmisen ykseyden välisen yhteyden
kunnioittaminen tekee mahdolliseksi suvunjatkamisen sopusoinnussa
ihmispersoonan arvokkuuden kanssa.”
2378. Lapsi ei ole mikään vanhemmille kuuluva oikeus vaan lahja. ”Avioliiton parhain lahja”
on siis ihmispersoona. Lasta ei saa käsittää
omaisuudeksi, mihin johtaisi väitetty ”oikeus lapseen”.
Tällä alueella on ainoastaan lapsella varsinaisia oikeuksia:
”oikeus olla vanhempiensa aviollisen rakkauden erityisen aktin
hedelmä ja oikeus tulla kunnioitetuksi persoonana
sikiämisensä hetkestä alkaen”.
2379. Evankeliumi osoittaa, ettei ruumiillinen
hedelmättömyys ole mikään absoluuttinen paha. Kun
aviopuolisot ovat käyttäneet kaikki oikeutetut
lääketieteelliset keinot, mutta kärsivät edelleen
lapsettomuudesta, he voivat kääntyä Herran ristin,
kaiken hengellisen hedelmällisyyden lähteen puoleen. He
voivat osoittaa jalosydämisyyttään adoptoimalla
hylättyjä lapsia tai suorittamalla vaativia palveluksia
toisille.